Valitsijamies

henkilö, joka on valittu edustamaan ryhmää yksilöitä äänestettäessä vaaleissa
(Ohjattu sivulta Valitsijamiesvaali)

Valitsijamies on epäsuorassa vaalitavassa henkilö, joka valitaan äänestämään lopullisen vaalin ehdokkaista itselleen mieluisin.

Esimerkiksi Yhdysvaltain presidentinvaalia edeltää valitsijamiesvaalit, joissa valittu Yhdysvaltain valitsijamieskokous suorittaa varsinaisen vaalin. Yhdysvalloissa epäsuora vaalitapa otettiin käyttöön, jotta suuret osavaltiot eivät dominoisi koko vaalia.[1] Eri osavaltioilla on eri määrä valitsijamiehiä. Joissakin osavaltioissa valitsijamiesten on sitouduttava äänestämään edustamansa puolueen ehdokasta.[2]

Suomen tasavallan presidentti valittiin valitsijamiesten äänestyksellä viimeisen kerran presidentinvaalissa 1988. Silloisen hallitusmuodon mukaan presidentinvaalien ensimmäinen kierros käytiin suorana henkilövaalina, ja toinen kierros valitsijamiesten kesken, koska kukaan ei saanut ensimmäisellä kierroksella yli viittäkymmentä prosenttia kansan äänistä.[3][4]

Lähteet muokkaa

  1. Ylönen, Seppo: 270 valitsijamiestä tarvitaan valintaan 2.11.2004. Kaleva. Viitattu 14.7.2014.
  2. What is the Electoral College? US electoral College. Viitattu 14.7.2014.
  3. Laki Suomen Hallitusmuodon 23 ja 24§:n muuttamisesta 1987. Finlex. Viitattu 14.7.2014.
  4. Halonen yhtä suosittu nyt kuin Koivisto vuonna 1988 2005. Turun Sanomat. Viitattu 14.7.2014.
Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.