Valdemar I
Valdemar I Suuri (tansk. Valdemar den Store); (14. tammikuuta 1131 – 12. toukokuuta 1182) oli Tanskan kuningas vuosina 1154–1182. [1]
Suku
muokkaaHänen isänsä oli kuningas Eerik I Ejegodin poika Knut Lavard, joka murhattiin ennen Valdemarin syntymää. Valdemarin äiti oli Kiovan ruhtinas Mstislav I Suuren ja Ruotsin prinsessa Kristina Ingesdotterin (kuningas Inge vanhemman ja kuningatar Helenan tytär) tytär Ingeborg Mstislavna Kieviläinen.[1]
Valdemar asui nuorena Asser Rigin luona. Asserin pojista Absalonista ja Esbern Snaresta tuli myöhemmin Valdemarin läheisimpiä ystäviä ja poliittisia liittolaisia. Valdemarin ollessa 16-vuotias kuningas Eerik III Lam luopui kruunusta. Syttyi sisällissota Eerik II Emunen pojan Sven Grathen, Niilo Sveninpojan lapsenlapsen Knuut Maununpojan ja Valdemarin välillä. Valdemar hallitsi tuolloin Jyllantia. Sisällissota jatkui vuoteen 1157, jolloin Sven murhasi Knuutin. Valdemar kukisti tämän jälkeen Svenin Grathe Heden taistelussa. Tämän jälkeen Valdemar oli Tanskan kiistaton hallitsija.[1]
Kuningas
muokkaaVuonna 1158 Absalonista tuli Roskilden piispa. Valdemar aloitti Absalonin painostuksesta sodan vendejä vastaan. Vuonna 1168 Valdemar valtasi Arkonan Rügenin saarella. Vendit kääntyivät kristinuskoon, ja Tanskan valta levittäytyi aina Pommeriin asti.
Hallituskautensa alussa Valdemar nojautui suurelta osin saksalaisiin ja jopa Absalonin neuvoja vastaan tunnustaessaan keisari Fredrik I Barbarossan yliherruuden Dôlen valtiopäivillä vuonna 1162. Hyvin erilainen oli Valdemarin toinen konferenssi Barbarossan kanssa, kun he vuonna 1182 tapasivat Eiderjoen rannoilla armeijoidensa läsnäollessa, ja kaksinkertainen avioliitto järjestettiin kahden Valdemarin tyttären ja kahden keisarin pojan välillä. Ainoa vakava sisäinen ongelma Valdemarin hallituskaudella oli Skånen maiden kapina, joka vastusti vahvan monarkian perustamista, joka oli vastoin paikallisia vaatimuksia ja levottomuuksia, ja erityisesti raskaita veroja ja kymmenyksiä, joita tarvitaan uuden lain ja järjestyksen hallinnon tukemiseen. Lopulta Absalon tukahdutti nousun Dysian taistelussa vuonna 1181. Seuraavana vuonna kuningas Valdemar kuoli. [1]
Perintö
muokkaaHänen palveluksiaan maansa hyväksi kuvataan osuvasti hänen Ringstedin kirkossa sijaitsevan muistomerkissä, jossa häntä kuvataan "Sclavorum dominatorina, patriae liberator et pacis conservatorina". Hänen mainettaan on hieman hämärtänyt hänen loistavan ministerinsä Absalonin maine, jota heidän yhteinen kronikoitsijansa Saxo jatkuvasti suurensi herransa kustannuksella. Valdemarin pahimmat virheet olivat tietty syrjäänvetäytyvyys ja vähäpuheisuus. Hän on ainoa Saxon sankareista, jonka suuhun kronikoitsija ei koskaan laita mitään sanottavaa. Mutta hänen pitkää hallituskauttaan ei tahraa yksikään häpeällinen teko, ja hän omistautui sydämestään ja sielustaan Tanskan aineellisen ja henkisen hyvinvoinnin edistämiseen.[1]
Avioliitto ja lapset
muokkaaValdemar avioitui vuonna 1157 Minskin ruhtinas Volodarin ja Rikissa Puolalaisen tyttären Sofia Minskiläisen (n. 1141–1198) kanssa. Hän oli kuningas Knuut Maununpojan sisarpuoli.
Heille syntyivät lapset:
- Sofia, (1159–1208), avioitui Weimar-Orlamünden kreivi Siegfried III:n kanssa
- Knuut VI (1163–1202)
- Margareta (n. 1165), nunna Roskilden luostarissa 1188
- Maria (n. 1167), nunna Roskilden luostarissa 1188
- Valdemar II Sejr (1170–1241)
- Ingeborg (1175–1236), avioitui Ranskan kuningas Filip II:n kanssa
- Helena (n. 1177–1233), avioitui Lüneburgin kreivi Wilhelmin kanssa
- Rikissa (n. 1180–1220), avioitui Ruotsin kuningas Eerik X Knuutinpojan kanssa
Aiheesta muualla
muokkaa
