Wikipedia

Uskomuslääkintä

lääketieteelliseen tutkimukseen perustuvan lääkinnän ulkopuolelle jäävät hoitomenetelmät
(Ohjattu sivulta Vaihtoehtolääkintä)

Uskomuslääkintä tai uskomushoidot tarkoittaa Duodecimin lääketieteen sanaston mukaan lääketieteelliseen tutkimukseen perustuvan lääkinnän ulkopuolelle jääviä hoitomenetelmiä.[1] Tämä tarkoittaa, että menetelmää ei ole joko lääketieteellisesti tutkittu tai menetelmän vaikutuksesta ei ole saatu lääketieteellistä näyttöä.

Mäen Manta kuppaa Juuvilan mammoa Tupalan Annassa.

Uskomuslääkinnällä voidaan tarkoittaa myös ihmisten tai eläinten hoitamista menetelmin, jotka eivät kuulu virallisen terveydenhoitojärjestelmän valtakulttuuriin.[2] Käytännössä rekisteröidyiltä terveydenhuollon ammattihenkilöiltä ei edellytetä pelkästään tutkimukseen perustuvan lääkinnän käyttämistä vaan yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti[3].

Uskomuslääkinnän piiriin kuuluu osittain myös hoitomuotoja, joista on käytetty termejä vaihtoehtolääkintä, vaihtoehtohoidot, täydentävät hoidot[2], täydentävät hoitomuodot, vaihtoehtoiset hoitomuodot, vointihoidot, kansanparannus, kansanlääkintä ja luonnonlääkintä. Näiden käsitteiden piiriin kuuluu kuitenkin myös sellaisia vanhastaan käytettyjä hoitomuotoja, jotka on voitu osoittaa vaikuttaviksi ja joita näin ollen ei ole pidettävä uskomuslääkintänä mutta jotka jokin uudempi, yleensä tehokkaampi lääkinnällinen menetelmä on syrjäyttänyt. Käytännössä käsitteet uskomuslääkintä ja vaihtoehtolääkintä kuitenkin usein samastetaan keskenään.[2][4][5][6] Virallisesti hyväksyttyjen ja vaihtoehtoisten lääkintämenetelmien raja ei kuitenkaan ole yksikäsitteisen selvä, ja esimerkiksi akupunktiota tai kiropraktiikkaa[7] ei voida luokitella pelkästään jompaankumpaan.[2]

Nimitys muokkaa

 
Wilhelm Reichin kehittämä orgoniakkumulaattori – kaappi, johon menemällä ihmisen oli tarkoitus latautua ilmakehän orgoni- eli elämänergialla ja parantua muun muassa syövästä ja impotenssista.

Termi uskomuslääkintä on uudissana, joka voitti Duodecimin sanakilpailun vuonna 1995[8]. Uskomuslääkintä- ja uskomushoito-termit ovat erityisesti vaihtoehtohoitoihin kielteisesti suhtautuvien käytössä.[2]

Historiaa muokkaa

Lääketieteeseen perustumatonta lääkintää kutsuttiin 1970-luvulla luonnonlääkinnäksi tai luontaislääkinnäksi. Käsitteillä tarkoitettiin rohdosvalmisteiden ja kansanomaisten hoitojen käyttöä sairauksien hoitoon ja ehkäisyyn. Luontaislääkinnän nousu kytkeytyi 1960-luvun Yhdysvalloissa niin sanottuihin vaihtoehtoliikkeisiin, ja tämän vuoksi luontaislääkinnän nimitykseksi tuli yleisesti käyttöön sana vaihtoehtolääkintä.[2]

Anglosaksisessa kulttuurissa käytetään käsitettä alternative medicine vastakohtana lääketieteelliseen näyttöön perustuvalle lääkinnälle. Sen historiallinen perusta on professori Arno Forsiuksen mukaan siinä, että erityisesti Yhdysvalloissa oli 1800-luvulla laillistettuja homeopaattisia lääkäreitä.[9] Varhaisin maininta alternative medicinestä terveydenhuollon ammattilehdistön otsikkotasolta löytyy vuodelta 1975.[10] Termi vaihtoehtolääkintä ilmestyi suomalaisten ammattilehtien otsikoihin kymmenen vuotta myöhemmin 1985, jolloin Duodecimissa julkaistiin artikkeli 'Vaihtoehtoiset hoidot' ja syöpä.[10]

Kritiikkiä muokkaa

Jotkut näkevät termin uskomuslääkintä olevan leimaava käsite, jonka käyttäjä tuntuu vihjaavan, että hän itse harjoittaa lääkintää, joka perustuu yksinomaan tutkittuun tietoon.[11]

Professori Forsius on kritisoinut vaihtoehtolääkinnän termiä sen vuoksi, että sen piiriin kuuluu paljon sellaista hoitotoimintaa, jota ei "tieteellisin perustein tai parhaalla tahdollakaan voi pitää "lääkintä" -käsitteeseen sisältyvänä". Lisäksi Forsiuksen mukaan vaihtoehtohoitoihin luettavat hoitomenetelmät eivät yleensä toimi oikean lääketieteen hoitojen todellisina vaihtoehtoina.[9]

Määritelmä muokkaa

"Uskomuslääkinnän" vastakohta on näyttöön perustuva lääketiede (engl. evidence-based medicine), joka ei ole sama asia kuin virallinen lääketiede. Monet virallisessa järjestelmässä käytettävät käytännön hoitomuodot eivät perustu pätevään näyttöön.[12] Virallisessa lääketeteessä näyttöön perustuvien hoitojen arvioidaan saavan lisää jalansijaa.[13][14] Näyttöön perustuvassa lääketieteessä korostetaan voimakkaasti satunnaistetuissa kontrolloiduissa tutkimuksissa, eli niin sanotuissa kaksoissokkokokeissa hankittua näyttöä. Joidenkin hoitojen tehoa myös pidetään niin ilmeisenä, ettei tutkimuksia pidetä tarpeellisena. Tämän lisäksi kaikkia asioita ei ole vielä tutkittu, vaikka se periaatteessa olisikin mahdollista.[15]

Uskomuslääkintä-käsitteeseen ei sisällytetä näyttöön perustuvia täydentäviä hoitoja.[16] Näitä ovat muun muassa musiikkiterapia, mindfulness-meditaatio tai D-vitamiinilisän käyttö.[17][18][19]

Ero tutkimukseen perustuvaan hoitoon muokkaa

 
Pakurikääpä-sienen koivuun aiheuttamia kasvaimia myydään torilla parannukseksi muun muassa syöpään, diabetekseen, verenpainetautiin ja hepatiittiin Etelä-Koreassa 2017.

Uskomushoitojen kuten homeopatian tehokkuutta perustellaan usein hoitojen "vuosisataisella tai tuhatvuotisella" historialla. Hoidon katsotaan olevan vaikuttavaa, koska sillä on vanhat tai kaukaiset lähtökohdat. Kriitikoiden mielestä hoitomuodon vanhuus-argumentti ei ole pätevällä pohjalla, koska se, että jotain menetelmää on historiassa käytetty ei sinällään ole todiste sen toimivuudesta. Lääketieteen näkökulmasta hoidon toimivuuden todistaa vain tieteellinen tutkimus ja hoidon käytön seuranta.[20]

Uskomushoitojen kuten homeopatian tehokkuutta perustellaan usein hoitojen "vuosisataisella tai tuhatvuotisella" historialla. Hoidon katsotaan olevan vaikuttavaa, koska sillä on vanhat tai kaukaiset lähtökohdat. Kriitikoiden mielestä hoitomuodon vanhuus-argumentti ei ole pätevällä pohjalla, koska se, että jotain menetelmää on historiassa käytetty ei sinällään ole todiste sen toimivuudesta. Lääketieteen näkökulmasta hoidon toimivuuden todistaa vain tieteellinen tutkimus ja hoidon käytön seuranta.[21]

Monet uskomuslääketieteen kritisoijat korostavat, että ero uskomuslääketieteen tai vaihtoehtolääketieteen ja näyttöön perustuvan lääketieteen välillä ei ole siinä, onko hoitomuoto vanha tai perinteinen, vaan siinä, onko sillä havaittu positiivisia vaikutuksia eli onko sellaisista vaikutuksista tieteellisesti riittävä varmuus. Esimerkiksi Richard Dawkins esitti John Diamondin kirjan Snake oil and other Preoccupations esipuheessa, että jos hoitomuodolla saadaan aikaan parantavia vaikutuksia kaksoissokkokokeessa, se ei enää ole vaihtoehto, vaan se muuttuu lääketieteeksi. Dawkins esitti myös, että jos Britannian Kuninkaallisen lääkärikollegion puheenjohtajan menetelmä ei läpäise testiä, se lakkaa olemasta näyttöön perustuvaa lääketiedettä.[22]

Uskomushoidoille on myös vaadittu arvostetumpaa asemaa ja esimerkiksi Suomessa sairausvakuutuksen antamaa tukea, koska tällainen asema on myös "koululääketieteellä". Dosentti Veijo Saanon mukaan ei kuitenkaan ole olemassa mitään yhtä koululääketiedettä, joka olisi yhdellä kertaa hyväksytty, vaan lääketieteen menetelmät ja hoitotavat on jokainen yksi kerrallaan arvioitu erikseen jokaisen käyttötarkoituksen osalta. Sellaiset menetelmät, joiden vaikuttavuudesta ei saada näyttöä hylätään tai jäävät suppeaan kokeelliseen käyttöön.[23]

Suomessa lain terveydenhuollon ammattihenkilöistä mukaan "terveydenhuollon ammattihenkilön on ammattitoiminnassaan sovellettava yleisesti hyväksyttyjä ja kokemusperäisiä perusteltuja menettelytapoja koulutuksensa mukaisesti",[24] mikä sinänsä ei kiellä näyttöön perustumattomien hoitojen antamista. Suomen Lääkäriliiton eettisten ohjeiden mukaan lääkärin "tulee suositella vain lääketieteellisen tiedon ja kokemuksen perusteella tehokkaina ja tarkoituksenmukaisina pidettyjä tutkimuksia ja hoitoja".[25] Dosentit Veikko Saano ja Markku Myllykangas katsovat, että lääkärien tulisi olla uskomushoitojen suhteen pidättyväisiä, koska lääkärin arvovallalla on muita helpompi myydä myös sellaisia terveyspalveluita, joiden arvoa ei ole osoitettu.[26]

Terveyssosiologian dosentti Markku Myllykankaan mukaan tutkimusnäytön puute ei ole vain uskomushoitojen ongelma. Myös lääketieteen puolella on otettu käyttöön hoitoja, joilta puuttuu kunnollinen näyttö. Moni tehokkaaksi ajateltu tapa, kuten rintasyöpäseulonnat tai lääkärihelikopteritoiminta, on itse asiassa kaikkea muuta – näyttöä on joko tehottomuudesta tai tehokkuudesta ei ole tehty ollenkaan tutkimusta.[27]

Taustaa muokkaa

 
Sairauksia aiheuttavia kuona-aineita poistettiin elimistöstä Kuhne-punkassa istumalla Kirvun luonnonparantolassa 1910-luvulla. Parantaja Maalin Bergström tuomittiin laittomasta lääkärin ammatin harjoittamisesta sakkorangaistukseen.

Vaihtoehtoisia hoitoja ovat kehittäneet ja käyttäneet monet henkilöt, joilla ei ole ollut lupaa toimia lääkäreinä sekä myös lääkärit. Diagnoosin tekeminen ja sisäisesti annettavien lääkkeiden määrääminen on yleisesti hyväksytty vain lääkärien oikeudeksi, mutta rajanveto siitä, mitkä aineet on määriteltävä lääkkeiksi, on aiheuttanut kiistaa. Kirurgisia toimenpiteitä lukuun ottamatta ulkoisten hoitojen antaminen on varsin usein katsottu kenen tahansa oikeudeksi. Uskomuslääkintään kuuluu keskustelu ja neuvonta.[28]

Esimerkkejä uskomuslääkinnästä ovat muun muassa perinteinen kansanparannus, homeopatia, kiviterapia, otsoniterapia, vyöhyketerapia ja luontaislääkkeiden käyttö. Osalla menetelmistä on pitkät perinteet. Joitakin hoitomuotoja, kuten akupunktio tai kiropraktiikka, on hyväksytty osittain myös terveydenhoidon piiriin. Joillekin hoitomuodoille rajanveto ei ole niin selvä.[2]

Luonnonparannus (luontaisparannus, luontaishoito) tarkoittaa tautien parantamista lääkkeittä ruokavalion, liikunnan, kylpyjen tai muiden vastaavien avulla.[29] Luonnonparannukseen kuuluvat myös erilaiset luonnon kasvit, joita hyödynnetään myös nykyisessä tieteellisessä lääketieteessä, niiden todistettujen vaikutusten takia.

Rajanveto täydentävien ja vaihtoehtoisten (CAM) hoitojen ja lääketieteellisten hoitojen välillä on usein haastavaa maallikoille. Hoitojen jakaminen tehottomiin ja vaarallisiin voi olla vaikeaa terveydenhuollon ammattilaisillekin tutkimustiedon vähäisyyden vuoksi.[30] Jotkin hoitomuodot voivat olla tieteelliseen näyttöön perustuvia vain tietyissä tapauksissa. Esimerkiksi hieronnan hyödyllisyydestä on tieteellistä näyttöä krooniseen alaselkäkipuun, kun se yhdistetään kuntoutukseen.[31] Hieronnasta yksinään ei ole taas vahvaa tieteellistä näyttöä hoitomuotona.[32] Ilman kuntoutusta vaikutukset jäävät vain hetkellisiksi.[31]

Uskomuslääkintään luetaan myös hoitomuotoja, jotka joissain maissa voivat, yleensä historiallisista, poliittisista tai ideologisista syistä, sisältyä terveydenhoitojärjestelmään tai ne on voitu katsoa kannattaviksi sisällyttää yksityisten vakuutusten korvattavuuden piiriin.[33][2] Esimerkiksi Saksassa 1930-luvulla rakennettu heilpraktiker-järjestelmä kuului pitkään myös laajan korvattavuuden piiriin.[34] Suomessa taas vaihtoehtoisiin hoitoihin luokiteltavasta lymfahieronnasta sai KELA-korvauksia vuoteen 2023 asti.[35]

Hoitomuotoja muokkaa

Suomessa Luonnonlääketieteen Keskusliiton internetsivut luetteli vuonna 2008 80 erilaista uskomuslääkintämenetelmää ja jo 1970-luvulla hoitomuotoja arvioitiin olevan 100–200. Eri hoitomuotojen sisällä on myös hieman toisistaan poikkeavia alaryhmiä samoillekin hoidoille. Vaihtoehtohoitojen tarjonta on jatkuvassa muutoksessa kun uusia hoitomuotoja tulee markkinoille samalla kun vanhoja häviää käytöstä.[2]

Yksi eniten käytetyistä luokitteluista jakaa hoidot viiteen luokkaan:[36][37]

  1. Terveydenhoitojärjestelmät, jotka muodostavat kokonaisia terveydenhoidosta selkeästi erottuvia terveydenhoidon kokonaisuuksia
  2. Kehomielihoidot, joilla vaikutetaan kehoon mielellä
  3. Biologiaan pohjautuvat hoidot, joissa hyödynnetään kasvien lääkinnällisiä ominaisuuksia tai erilaisia ruokavalioita tai paastoja
  4. Manipulatiiviset hoidot, jotka perustuvat kehon liikutteluun
  5. Energiahoidot, joilla vaikutetaan kehoon niin kutsutuilla "hoitavilla energiakentillä"

Uskomushoitoja voidaan luokitella käytetyn menetelmän ja vaikutustavan selityksen perusteella kokonaisideologioihin, kuten homeopatia, ja antroposofinen lääkintä, fysikaalisiin hoitoihin, kuten erilaiset manipulaatiohoidot sekä asento-, vesi- ja ilmastohoidot sekä aistivälitteisiin menetelmiin kuten aromaterapia. Joidenkin hoitojen esitetään perustuvan myös kasvien lääkkeellisiin vaikutuksiin, ruokavalioon tai vitamiini-, hivenaine- tai paastohoitoihin. Näiden lisäksi uskomushoidoissa voidaan esittää pyrittävän puhdistamaan elimistöä esimerkiksi suoliston tyhjennyshoidolla tai kuppauksella tai vaikuttaa kehon energiavirtoihin. Osassa uskomuslääkinnästä hoidon väitetään perustuvan henkiseen tai sielulliseen vaikutukseen ja vaikutusta tavoitellaan esimerkiksi seuraavassa jälleensyntymässä.[38] Osa hoidoista voi olla lähellä psykoterapioita tai suggestiohoitoja.[2]

 
Homeopaattisia lääkkeitä

Terveydenhoitojärjestelmät muokkaa

Lääketieteestä selvästi erottuvat hoitojärjestelmät kattavat muun muassa perinteisen kiinalaisen lääkinnän, kiinalaisen lääkeopin, ayurvedisen lääkinnän, antroposofisen lääkinnän ja homeopatian.[37]

Kehomielihoidot muokkaa

Kehomielihoidoissa kehoon pyritään vaikuttamaan mielen avulla.[37] Niissä itse hoito tapahtuu ihmisen mielessä, mutta toiminnan ajatellaan vaikuttavan myös kehoon ja fyysiseen terveyteen.[36]

Tunnettuja hoitomuotoja ovat hypnoosi, meditaatio, rentoutushoidot[37] ja rukoilu.[36]

Biologiaan pohjautuvat hoidot muokkaa

Biologiaan perustuvat hoidot kattavat niin luontaislääkinnän kuin ruokavaliot ja paastonkin. Myös vitamiinien syöminen kuuluu tähän luokkaan.[37]

Erilaisia valmisteita:[36]

Ruokailuun liittyviä hoitoja:[36]

Manipulatiiviset hoidot muokkaa

Kehon manipulaatiohoidot perustuvat kehon liikuttamiseen tai liikkumiseen. Tunnettuja hoitomuotoja ovat muun muassa hieronta ja kiropraktiikka.[37]

Energiahoidot muokkaa

 
Bill Clinton käytti vuonna 2011 silikoniranneketta, jonka hologrammin luvattiin tuovan käyttäjälleen tasapainoa, voimaa ja liikkuvuutta kehon energiavirtoja stimuloimalla.

Energiahoidoissa pyritään vaikuttamaan kehoon energioiden avulla. Hoidoissa manipuloidaan tai lisätään energiaa kehoon ulkopuolelta. Hoidoissa ajatellaan, että kehossa on sisällä erilaisia energiakenttiä. Tutkimuksissa ei ole havaittu näiden energiakenttien olemassaoloa.[37]

Hoitomuotoja ovat muun muassa qigong, reiki ja terapeuttinen kosketus.[37]

Uskomuslääkintä Suomessa muokkaa

Suomessa monien eri vaihtoehtohoitojen antajia edustaa Luonnonlääketieteen Keskusliitto ry (LKL), joka syntyi vuonna 2002 Vaihtoehtoisen lääketieteen keskusliiton (VLKL) ja Suomen Luontaisterapeuttien Liiton yhdistyttyä.[39] LKL:n jäseninä oli vuonna 2009 seitsemän jäsenyhdistystä, joiden yhteenlaskettu jäsenmäärä oli 1 100 terapeuttia. LKL:n terapeuttirekisteriin on ilmoittautunut 300 henkilöä.[40]

LKL on asettanut jäsenilleen koulutuksen minivaatimukset, jotka olivat vuonna 2009 yhteensä 960 tuntia (35,5 opintopistettä). LKL voi valvoa vain oman jäsenistönsä koulutustasoa.[2]

VLKL:n keskeistä toimintaa oli Studia Generalia -luennot pääkaupunkiseudulla ja eri puolilla maata järjestetyt opintopäivät, jota sisälsivät demonstraatiota vaihtoehtohoitojen antajille, terveydenhuoltohenkilöstölle ja suurelle yleisölle. Vuodesta 1993 lähtien VLKL osallistui Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen (TEO) Vaihtoehtoisen terveydenhoidon neuvottelukuntaan, joka muun muassa laati suositukset terapeuttikoulutuksen laajuudesta ja sisällöstä. Neuvottelukunnan työn tuloksena syntyi myös vuonna 1998 julkaistu kirja "Täydentävät vaihtoehdot terveydenhoidossa".[39]

Yleisyys muokkaa

1990-luvun alussa epävirallisia hoitokeinoja käytti 46 prosenttia suomalaisista. Säännöllisesti niitä käytti 1990-luvulla 6 prosenttia naisista ja 3 prosenttia miehistä. Vaihtoehtolääkinnän käyttö lisääntyi 31 prosenttia vuosien 1982 ja 1992 välillä. Eniten suosiota kasvattivat meditaatio, paasto, vyöhyketerapia ja luonnonlääkkeiden eli luontaistuotteiden käyttö. Perinteisten menetelmien, kuten hieronnan ja kuppauksen suosio kasvoi vähemmän.[41]

Vuonna 2017 suomalaisista noin 35 prosenttia käytti vaihtoehtoisia hoitokeinoja. Yleisimmät hoitokeinot olivat hieronta (12 %), homeopatia (6 %), osteopatia (5 %) ja yrttihoidot (5 %). Useimmat käyttivät vain yhtä täydentävää hoitokeinoa. Hoitokeinoja käytetään Suomessa pääasiassa lääketieteellisen hoidon ohessa, eikä korvaamaan lääketieteellistä hoitoa.[42]

Lainsäädäntö muokkaa

 
Nilsiän öljysheikki Tauno Kuosmanen markkinoi mineraaliöljyä myös sairauksien parantamiseen. Oikeudessa vuonna 1990 hänet katsottiin syyntakeettomaksi ja petos- ja myrkytyssyyte raukesivat.

Sosiaali- ja terveysministeriön vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeita selvittäneen työryhmän vuonna 2009 julkaistussa raportissa todetaan, että luontaistuotteet ja vaihtoehtolääkintä saattavat vaarantaa potilasturvallisuuden viivästyttämällä ihmisten hakeutumista lääkärin hoitoon. Myös erilaisten rohdosvalmisteiden ja reseptilääkkeiden yhteisvaikutukset ovat aiheuttaneet potilashaittoja. Näistä ja muista potilasturvallisuutta vaarantavista syistä johtuen työryhmä ehdotti, että Suomessa otettaisiin käyttöön rajoitussäädökset, joilla esille tulleisiin potilasturvallisuuden vaarantaviin ongelmiin voitaisiin puuttua mahdollisimman nopeasti. Työryhmän ehdotuksen mukaan muun muassa tiettyjen potilasryhmien hoito rajattaisiin vain terveydenhuollon ammattihenkilöille ja vaihtoehtohoitoja antavat henkilöt saisivat hoitaa tiettyjä sairauksia vain yhteistyössä lääkärin kanssa.[2]

Uskomushoitojen rajoittamista lainsäädännöllä olivat aikaisemmin vaatineet Lääkäriliitto vuonna 2007[43] ja Tehy vuonna 2008.[44]

Vaihtoehtohoitojen markkinoiden suuruus muokkaa

Uskomuslääkinnän kulutuksen laajuudesta ja siihen käytetystä rahamäärästä on erilaisia arvioita ja aihepiiristä tehdään kattavia kulutustutkimuksia.[45] Yhdysvalloissa uskomuslääkinnän kulutuksen arvon lasketaan olevan noin 30 miljardia euroa vuosittain.[46] Kulutusta ei selitä pelkästään usko sen vaikuttavuuteen vaan hoitojen käyttö on yhteydessä myös kuluttajien arvo- ja uskomusmaailmoihin.[47] Uskomuslääkinnän käytön yleistymistä kutsutaan paramedikalisaatioksi.[48]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille.
  1. ↑ Duodecim - terveyskirjasto: uskomuslääkintä.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l Vaihtoehtohoitojen sääntelyn tarve (pdf) (Julkaistu myös painettuna ISBN 978-952-00-2810-7) STM:n selvityksiä 2009:17. Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 12.6.2009. [vanhentunut linkki]
  3. ↑ Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä Finlex. Edita. Arkistoitu 23.2.2009. Viitattu 15.12.2009. suomi
  4. ↑ Veijo Saano: Vaihtoehtolääkintä Suomalaisten terveys. 18.7.2005. terveyskirjasto: Duodecim. Viitattu 22.6.2009. : "Vaihtoehto- eli uskomuslääkinnäksi kutsutaan hoito- ja taudinmääritystapoja, jotka eivät perustu lääketieteeseen ja joita virallinen terveydenhoitojärjestelmä ei käytä."
  5. ↑ "alternative medicine." Britannica Concise Encyclopedia. Encyclopædia Britannica, Inc., 2006. Answers.com 22 Jun. 2009. http://www.answers.com/topic/alternative-medicine: "Any of a broad range of healing approaches not used in conventional Western medicine. "
  6. ↑ MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0: 'vaihtoehtolääkintä = uskomuslääkintä ja ’uskomuslääkintä: tieteelliseen tutkimukseen perustuvan lääkinnän ulkopuolelle jäävät hoitomenetelmät, vaihtoehtolääkintä’
  7. ↑ Anna-Liisa Enkovaara: Miksi vaihtoehtoiset hoidot kiinnostavat?. Työterveyslääkäri, 2007, 2007. vsk, nro 25(1), s. 12-14. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.4.2009.
  8. ↑ Uskomuslääkintä on käypää ammattisanastoaTerveysportti.fi
  9. ↑ a b Forsius, Arno: Uskomuslääkintä vai uskomushoito?. Suomen Lääkärilehti, , 2002. vsk, nro 46, s. 4747. Suomen lääkäriliitto. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.6.2009. (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. ↑ a b Puustinen, Raimo (toim. Tiina Raevaara): ”Mistä puhumme, kun puhumme vaihtoehtohoidoista?”, Voiko se olla totta?, s. 58. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2017.
  11. ↑ Louhiala, Pekka; Puustinen, Raimo: Vieraskynä: Lääketieteelle ei ole tieteen kriteerit täyttävää vaihtoehtoa Helsingin Sanomat. 25.5.2009. Sanoma oy. Arkistoitu 18.11.2011. Viitattu 15.12.2009.
  12. ↑ Shef.ac.uk (Archive.org)
  13. ↑ Myllykangas, M. Puoskarointi käy kaupan. Vapaa-ajattelija 6/2001 Viitattu 7.12.2006
  14. ↑ Kansanterveyslaitos. Käypä hoito -suositukset (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 7.11.2006
  15. ↑ Näyttöön perustuva hoito Lääkärin etiikka, 6. painos. 2005. Suomen Lääkäriliitto. Viitattu 12.6.2009.
  16. ↑ Veera Salminen: Syövän vaihtoehtohoidot Duodecim. 2017. Duodecim. Viitattu 8.2.2021.
  17. ↑ Musiikkiterapia tukee kehitysvammaisen kuntoutujan toimintakykyä ja osallistumista - Ajankohtaista kela.fi. Arkistoitu 17.10.2021. Viitattu 9.2.2021.
  18. ↑ Meditaatio auttaa alaselkäkivuista kärsiviä www.terve.fi. 11.4.2016. Viitattu 9.2.2021.
  19. ↑ Veera Salminen: Syövän vaihtoehtohoidot Duodecim. 2017. Duodecim. Viitattu 8.2.2021.
  20. ↑ Jorma Metsäranta: Uskomuslääkintä elää tieteen ulkopuolella. Mielekäs, , 4. vsk, nro 4. Taimi, Muotialan asuin- ja toimintakeskus ry: ja Omaiset mielenterveystyön tukena ry. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.6.2009. (Arkistoitu – Internet Archive)
  21. ↑ Jorma Metsäranta: Uskomuslääkintä elää tieteen ulkopuolella. Mielekäs, , 4. vsk, nro 4. Taimi, Muotialan asuin- ja toimintakeskus ry: ja Omaiset mielenterveystyön tukena ry. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.6.2009. (Arkistoitu – Internet Archive)
  22. ↑ John Diamond: ”Foreword”, Snake oil and other preoccupations, s. xiii. Foreword by Richard Dawkins. Vintage, 2001. ISBN 0099428334. Teoksen verkkoversio (viitattu 15.12.2009). (englanniksi)
  23. ↑ Mikko Ervasti: Poppamiesten paluu. Turun Sanomat, 2000, nro 13.10.. Artikkelin verkkoversio. [vanhentunut linkki]
  24. ↑ Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä Finlex. 28.6.1994. Edita. Arkistoitu 23.2.2009. Viitattu 22.6. 2009.
  25. ↑ Lääkärin eettiset ohjeet 6.5.1988. Suomen Lääkäriliitto. Arkistoitu 6.4.2009. Viitattu 22.6. 2009.
  26. ↑ Veijo Saano, Markku Myllykangas: Uskomuslääkintä, terveydenhoidon villi rinnakkaisjärjestelmä. Suomen Lääkärilehti, , 2006. vsk, nro 61(40), s. 4115-4119. Suomen Lääkäriliitto - Finlands Läkarförbund r.y.,. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.6.2009. [vanhentunut linkki]
  27. ↑ Myllykangas, Markku (toim. Tiina Raevaara): ”Lääketiedekään ei aina vaikuta”, Voiko se olla totta?, s. 65-81. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2017.
  28. ↑ Arno Forsius: Vaihtoehtoisesta hoidosta (Kirjoitus perustuu luentoon Lahden kaupungin terveysviraston koulutustilaisuudessa 5.12.1990. Tarkistettu ja täydennetty huhtikuussa 1999.) saunalahti.fi. 1999. Arkistoitu 10.11.2014. Viitattu 4.2.2010. (suomeksi)
  29. ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  30. ↑ Pia Vuolanto, Laura Kemppainen, Teemu Kemppainen, Johanna Nurmi: Täydentävien ja vaihtoehtoisten (CAM) hoitojen käyttö Suomessa. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 31.1.2020, nro 1. doi:10.23990/sa.80288. ISSN 0355-5097. Artikkelin verkkoversio. fi
  31. ↑ a b Hieronnan vaikutus kipuun ja toimintakykyyn subakuutissa ja kroonisessa alaselkäkivussa www.kaypahoito.fi. Viitattu 25.10.2023.
  32. ↑ Massage Therapy for Health : What the Science Says NCCIH. Viitattu 25.10.2023. (englanniksi)
  33. ↑ Dixon, Anna: Regulating complementary medical practitioners. Case studies 2008. Kings Fund.
  34. ↑ Stefanie Joos, Berthold Musselmann, Antje Miksch, Thomas Rosemann, Joachim Szecsenyi: The role of complementary and alternative medicine (CAM) in Germany – A focus group study of GPs. BMC Health Services Research, 12.6.2008, nro 8, s. 127. PubMed:18549476. doi:10.1186/1472-6963-8-127. ISSN 1472-6963. Artikkelin verkkoversio.
  35. ↑ Kansaneläkelaitos: Muutoksia Kela-korvauksiin 1.1.2023 kela.fi.
  36. ↑ a b c d e Institute of Medicine (US) Committee on the Use of Complementary and Alternative Medicine by the American Public: Introduction. National Academies Press (US), 2005. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.2.2021). en
  37. ↑ a b c d e f g h Pia Vuolanto, Laura Kemppainen, Teemu Kemppainen, Johanna Nurmi: Täydentävien ja vaihtoehtoisten (CAM) hoitojen käyttö Suomessa. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 31.1.2020, nro 1. doi:10.23990/sa.80288. ISSN 0355-5097. Artikkelin verkkoversio. fi
  38. ↑ Selected Articles from the Journal of Anthroposophical Medicine (1986 -1998). Volume IV: Incarnation and Excarnation erillisjulkaisut 1986–1998. Research Institute for Waldorf Education. Arkistoitu 25.6.2017.
  39. ↑ a b Toiminta ja historia Luonnonlääketieteen Keskusliitto ry.
  40. ↑ Terapeuttirekisteri | Luonnonlääketieteen Keskusliitto LKL ry www.lkl.fi. Viitattu 6.12.2017.
  41. ↑ Veijo Saano: Lääketieteen vaihtoehdot Duodecim. Viitattu 6.2.2021.
  42. ↑ Täydentävistä tai vaihtoehtoisista hoidoista haetaan apua terveysongelmiin Helsingin yliopisto. 20.10.2017. Viitattu 6.2.2021.
  43. ↑ Suomen Lääkäriliitto kuluttajien suojelemiseksi: Puoskarointi kuriin lailla 28.06.2007
  44. ↑ Tehy ry: Uskomushoidot eivät ole terveydenhuollon toimintaa.[vanhentunut linkki] Kannanotto. Luettu 10.2.2008.
  45. ↑ Publications Using NHIS Data NCCIH. 21.12.2011. Arkistoitu 6.12.2017. Viitattu 6.12.2017. (englanniksi)
  46. ↑ Nahin, Richard L., Barnes, Patricia, M., Stussman, Barbara J.: Expenditures on Complementary Health Approaches: United States, 2012 National Health Statistics Reports Number 95. 2016. National Center for Health Statistics.
  47. ↑ Complementary and alternative medicine treatments (CAM) for cancer www.uptodate.com. Arkistoitu 6.12.2017. Viitattu 6.12.2017.
  48. ↑ Lippu, Hilkka, "Medikalisaatio ja paramedikalisaatio – taloudellinen intressi, vakuuttavuus ja suggestioiden etiikka" Viitattu 22.11.2006

Kirjallisuutta muokkaa

Vaihtoehtolääkintää esitteleviä muokkaa

Muuta muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Uskomuslääkintä.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Uskomuslääkintä&oldid=22260544”