Avaa päävalikko

Vaavi on elokuussa 1978 perustettu salolainen uuden aallon rockyhtye. Se on julkaissut kolme albumia, kaksi 1980-luvun alussa ja kolmannen vuonna 2017. Vaavi sijoittui vuonna 1979 Rockin Suomen mestaruus -kilpailujen Uuden aallon sarjassa toiseksi pihtiputaalaisen Ratsian jälkeen. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat esimerkiksi "Mihin jäi punk?" ja "Tytöt hymyilee". Yhtyeen tyyli oli romanttista, verrattavissa yhtyeisiin Korroosio, Se ja Woude.

Sisällysluettelo

HistoriaMuokkaa

1978 kaksi salolaista yhtyettä, 1976 perustettu Uutiset ja Sää sekä uudempi Jawa, päättivät yhdistyä. Vaavi muotoutui kokoonpanoon Iku Viitanen (laulu, basso), Tommi Micklin (rummut), Kari Hipponen (kitara, taustalaulu) ja Jorma Nurminen (laulu). Lauluvastuu vaihtui kuitenkin vielä Tapio Nymanille. Ennen LP:n Neljä nolattua neroa (1980) levytystä Tapio Nyman kuitenkin erotettiin yhtyeestä ja tilalle otettiin laulajaksi ex-Jawa Ilkka Isotupa. Hänen kanssaan Vaavi teki vielä toisenkin LP:n Ruusuinen tulevaisuus (1981). Tämän jälkeen yhtye hajosi. Singleistä ja EP:eistä julkaistiin yhtyeen hajoamisen jälkeen kokoelma-LP Mihin jäi punk?

Vaavi koottiin uudelleen vuonna 1984, ja kokoonpano julkaisi vielä kaksi singleä. Vaavi ei tällä kertaa varsinaisesti hajonnut, vaan se vain kuihtui hitaasti kasaan innostuksen puutteesta. Vaavi on sittemmin soittanut harvakseltaan joitain keikkoja, muun muassa Salon Papparockissa keväällä 2006, ja Perttelin Kurarockissa elokuussa 2008 kokoonpanolla Tapio Nyman, Mika Heinonen, Ilkka Isotupa, Kari Hipponen, Pepe Lindholm.[1] Samalla kokoonpanolla yhtye esiintyi helmikuussa 2009 järjestetyissä Punk ja yäk! -konserteissa Tampereella sekä Helsingissä. Konsertit juhlistivat samannimisen suomipunkin kokoelma-albumin julkaisua. Levyllä Vaavilta on kolme kappaletta.

Vuonna 2016 Vaavilta ilmestyi vanhasta, ennen julkaisemattomasta demo- ja keikkamateriaalista koottu Romulaatikko-niminen kokoelmalevy. Alkuvuodesta 2017 yhtye ilmoitti tekevänsä uutta levyä. Vaavi kertoi myös aloittavansa keikkailun huhtikuusta 2017 alkaen. [2] Toukokuussa 2017 ilmestyi yhtyeen kolmas albumi Viimeinen elävä köyhä.[3]

DiskografiaMuokkaa

SingletMuokkaa

  • "Mihin jäi punk?" / "Uhoan voimaa" (1979)
  • "Ep:n nimi" (1979)
  • "Hei, Anne" / "Me voitais vaikka rakastella" (1979)
  • "Vaaviep" (Ensimmäisen LP:n mukana osassa painosta, 1980)
  • "Tytöt hymyilee" / "Elämää vain paperilla" (1980)
  • "Kun rakkaus kuolee" / "Lauantaiaamuyö" (1981)
  • "Ei palata voi eiliseen" / "Älä itke Iines" (1986)
  • "Rakkauden orjat" / "Ramavit" (1987)

AlbumitMuokkaa

KokoelmatMuokkaa

  • Mihin jäi punk? (1981, Johanna)
  • Tytöt hymyilee (1995, Johanna)
  • Romulaatikko (2016, Hiljaiset Levyt)

Vaavin laulajat aikajärjestyksessäMuokkaa

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

KirjallisuuttaMuokkaa