Välimeren, Lähi-idän ja Afrikan sotatoimialue toisessa maailmansodassa

Välimeren, Lähi-idän ja Afrikan sotatoimialue toisessa maailmansodassa käsitti meri-, ilma- ja maasotatoimet liittoutuneiden ja akselivaltojen välillä Välimerellä, Lähi-idässä ja Afrikassa. Sotatoimet alueella alkoivat Italian julistettua liittoutuneille sodan 10. kesäkuuta 1940 ja ne päättyivät 2. toukokuuta 1945, jolloin viimeiset akselivaltojen joukot antautuivat Italiassa.

Välimeren, Lähi-idän ja Afrikan sotatoimialue
Osa toista maailmansotaa
Kartta alueesta. Liittoutuneiden (tumman vihreä) ja akselivaltojen (oranssi) hallussa olleet alueet sotatoimien alkaessa. Puolueettomat valtiot on merkitty harmaalla ja liittoutuneiden puolelle myöhemmin liittyneet vaalean vihreällä.
Päivämäärä: 10. kesäkuuta 1940 – 2. toukokuuta 1945 Paikka: Etelä-Eurooppa, Lähi-itä, Afrikan sarvi ja Pohjois-Afrikka Casus belli: Italian sodanjulistus liittoutuneille Lopputulos: Liittoutuneiden voitto Aluemuutokset: Italian siirtomaavallan kaatuminen
Osapuolet
Liittoutuneet:  Britannia  Yhdysvallat (1942-1945)  Neuvostoliitto (1941–1945)  Vapaa Ranska  Etiopia  Puola  Kanada  Brittiläinen Intia  Australia  Uusi-Seelanti  Jugoslavia(1941–1943) Jugoslavia (1943–1945)  Etelä-Afrikka  Kreikka (1940–1945) Transjordania  Brasilia (1942–1945)  Italia (1943–45)	Akselivallat:  Saksa  Italia (1940–1943)  Italian sosiaalinen tasavalta (1943–1945) Itsenäinen Kroatian valtio Vichyn Ranska (1940–1942)
Komentajat
Harold Alexander Claude Auchinleck Dwight D. Eisenhower Archibald Wavell Fjodor Tolbuhin Josip Broz Tito Pietari II	Benito Mussolini Pietro Badoglio Ugo Cavallero † Albert Kesselring Rodolfo Graziani

Taistelut kuitenkin jatkuivat osassa Kreikkaa, jossa brittijoukot tukivat hallituksen joukkoja Kreikan sisällissodan alettua joulukuussa 1944.

Välimeri

Atlantin taisteluista poiketen taistelu Välimerestä oli merialueen varmistamista, jotta kyettäisiin tukemaan maissa tapahtuvia sotatoimia. Taistelut alkoivat 11. kesäkuuta 1940 Italian liityttyä sotaan. Merkittäviä tapahtumia olivat Maltan saarto, Ranskan laivaston upottaminen Oranissa sekä Taranton taistelu.

Gibraltar ja Malta

Pääartikkeli: Force H ja Maltan saarto

Gibraltar on ollut brittiläinen linnoitettu tukikohta 1700-luvulta lähtien ja sillä on ollut merkittävä asema brittien alueellista strategiaa luotaessa. Eteentyönnetyn komentokeskuksen lisäksi tukikohta on tarjonnut vankasti puolustetun sataman, josta käsin alukset ovat kyenneet toimimaan sekä Atlantilla että Välimerellä. Tukikohtaan perustettiin vara-amiraali James Somervillen alaisuuteen Force H, jonka tehtävänä oli ylläpitää alueella laivastoylivoimaa ja siten suojata saarrettua Maltaa huoltavia saattueita sekä estää akselivaltojen alusten kulku Gibraltarin salmesta.

Maltan sijainti lähellä Italian rannikkoa teki siitä Italian armeijan ensimmäisen kohteen. Monet brittijohtajat pitivät saarta puolustuskelvottomana ja valtausta vain ajankysymyksenä. Tämän seurauksena saaren puolustusmahdollisuudet olivat rajalliset tai olemattomat muun muassa saaren ilmapuolustuksena oli ainoastaan kuusi Gloster Gladiator -konetta, jotka olivat jo sodan alkaessa tehtäväänsä sopimattomia. Kuitenkin ensimmäisten hyökkäysten jälkeen mielipide muuttui ja saarta pidettiin puolustuskelpoisena, minkä jälkeen saaren puolustusta parannettiin.

Täydennysten onnistuttua saaren puolustusmahdollisuudet paranivat, vaikka kaikesta oli edelleen pulaa. Liittoutuneiden kyetessä huoltamaan saarta sen merkitys kasvoi, kun saarta tukikohtanaan pitävien sukellusveneet upottivat akselivaltojen Pohjois-Afrikkaan matkanneita huoltoaluksia. Akselivaltojen alustappiot aiheuttivat lopulta pulan polttoaineista sekä varaosista, mikä vaikeutti Erwin Rommelin johtamien joukkojen taistelutoimia puolustettaessa Pohjois-Afrikkaa.

Afrikka

Benito Mussolinin tavoitteena oli Italian Pohjois-Afrikan (ital. Africa Settentrionale Italiana, ASI) ja Italian Itä-Afrikan (ital. Africa Orientale Italiana, AOI) yhdistäminen, johon liittyi Egyptin, Suezin kanavan sekä Arabian niemimaan öljykenttien valtaus.

Pohjois-Afrikka

Pääartikkeli: Pohjois-Afrikan sota toisessa maailmansodassa

Italian sodanjulistamista seuranneena päivänä 11. kesäkuuta 1940 alkoivat rajakahakat Italian Libyaan sijoitettujen joukkojen ja brittien Egyptiin sijoitettujen joukkojen välillä. Näistä merkittävin oli Fort Capuzzon linnakkeen valtaus.

Italian sodanjohto antoi 8. elokuuta käskyn Libyaan sijoitetuille joukoille Egyptin valtauksesta. Joukot ylittivät 12. syyskuuta Libyan ja Egyptin välisen rajan ja ne etenivät Sidi Barraniin kohtaamatta vakavaa vastarintaa brittijoukkojen vetäytyessä kohti Niiliä. Britit aloittivat vastahyökkäyksen kenraali Archibald Wavellin johdolla, minkä seurauksena helmikuussa 1941 joukot valtasivat takaisin italialaisten valtaamat alueet ja lähes koko Kyrenaikan. Maaliskuussa Kufran taistelussa italialaiset menettivät Kufran keitaan, mikä oli tärkeä side ASI:n ja OSI:n yhdistämisessä.

Libyan taisteluiden aikana akselivaltojen joukot hyökkäsivät Kreikkaan. Wavell sai käskyn keskeyttää hyökkäyksensä Libyassa ja sen sijaan lähettää osan joukoista Kreikkaan. Hän oli eri mieltä käskyn mielekkyydestä, mutta noudatti annettua määräystä. Liittoutuneet menettivät Kreikan ja ennen hyökkäyksen jatkamista Pohjois-Afrikassa Saksa oli siirtänyt alueelle joukkojaan Erwin Rommelin alaisuudessa. Tämän jälkeen alueella käytiin puolentoista vuoden ajan kovia taisteluita ennen kuin akselivaltojen joukot saatiin työnnettyä pois Libyasta Tunisiaan.

Yhdysvallat liittyi Pohjois-Afrikan taisteluihin kenraali Dwight D. Eisenhowerin joukkojen noustessa 8. marraskuuta 1942 maihin Casablancassa operaatio Torchissa. Tämän jälkeen Britannian 8. armeijan edellä länteen vetäytyneet akselivaltojen joukot olivat Tunisiassa kahden tulen välissä, mutta ne kykenivät edelleen viivyttämään liittoutuneiden etenemistä tehokkailla iskuilla esimerkiksi Kasserinen solan taistelussa. Alivoimaisten, heikosti huollettujen akselivaltojen joukkojen vastarinta päättyi Pohjois-Afrikassa 13. toukokuuta 1943, jolloin antautui lähes 240 000 sotilasta.

Länsi-Afrikka

Pääartikkelit: Operaatio Menace ja Gabonin taistelu

Ranskan Länsi-Afrikka

Liittoutuneiden joukot muodostuivat vuoden 1940 lopulla lähinnä Kansainyhteisön ja Vapaan Ranskan yksiköistä, jotka hyökkäsivät Länsi-Afrikassa olleiden Vichyn Ranskan joukkojen hallussapitämiin Ranskan siirtomaihin. Dakariin tehty isku epäonnistui, jolloin Vichyn Ranska säilytti Ranskan Länsi-Afrikan valvonnan aina marraskuuhun 1942.

Ranskan Päiväntasaajan Afrikka

Gabonissa liittoutuneet onnistuivat valtauksessaan, jolloin ne saivat haltuunsa Ranskan Päiväntasaajan Afrikan.

Itä-Afrikka

Katso myös: Madagaskarin taistelu ja Italian hyökkäys Brittiläiseen Somalimaahan

Italian Itä-Afrikka

Itä-Afrikan sota toisessa maailmansodassa alkoi Itä-Afrikassa kesäkuussa 1940 brittiläisen kansainyhteisön ja etiopialaisten joukkojen sekä Italian välillä. Italian Itä-Afrikkaan sijoitetut joukot ylittivät heinäkuun alussa Sudanin rajan pakottaen Kassalaan sijoitetun varuskunnan vetäytymään. Italialaiset valtasivat myös Gallabatissa olleen linnakkeen sekä Ghezzan, Kurmukin ja Dumboden kylät. Eteneminen kuitenkin tyrehtyi polttoaineen puutteen vuoksi ja joukot keskittyivät linnoittamaan valtaamansa alueet. Italian joukot olivat eristyksissä kotimaahansa ja siten niiden huolto oli heikkoa. Italialaiset kykenivät valtaamaan taisteluiden alettua Brittiläisen Somalimaan.

Britit aloittivat vuoden 1941 alussa hyökkäyksen, joka pakotti varakuninkaana toimineen italialaisen Aostan herttuan antautumaan 18. toukokuuta. Antautuminen mahdollisti samalla Etiopian keisarikunnan uudelleen perustamisen. Osa italialaisista varuskunnista jatkoi kuitenkin vastarintaa ja viimeinen näistä Gondar antautui vasta marraskuussa.

Itä-Afrikan taisteluihin luetaan myös Vichyn Ranskan hallussa olleen Madagaskarin haltuunotto 5. toukokuuta alkaneen maihinnousun jälkeen. Taistelut päättyivät 6. marraskuuta. Ranskan Somalimaa liittyi liittoutuneisiin joulukuussa 1942 101 päivää kestäneen saarron jälkeen.

Lähi-itä

Irak

Pääartikkeli: Englannin–Irakin sota

Iso-Britannia oli taannut 1932 Irakin itsenäisyyden sen vapauduttua Turkista. Takaamiseen liittyi ehtoja, joista merkittävimpiä olivat ilmavoimien tukikohdat Basrassa ja Habbaniyassa. Irakissa tehtiin vallankumous, jolloin akselimielinen pääministeri Rashid Ali astui valtaan.

Irakin armeija piiritti 30. huhtikuuta Habbaniyan lentotukikohdan, jonka se valtasi. Taisteluiden puhjettua Intiasta siirrettiin divisioona alueelle, jonka tehtävänä oli varmistaa alueen hallinta. Joukot valtasivat maan luovuttaen hallinnon takaisin kuningas Faisal II:lle.

Syyria ja Libanon

Pääartikkeli: Operaatio Exporter

Luftwaffelta tuhoutui Irakin taisteluiden aikana kaikkiaan 14 Messerschmitt Me 110 -hävittäjäpommittajaa ja viisi Heinkel He 111 -pommikonetta. Lisäksi Italian ilmavoimilta tuhoutui kolme Fiat CR.42 -hävittäjää. Lähin akselivaltojen tukikohta oli Rodoksella, joten liittoutuneet laskivat, että koneet oli pitänyt tankata matkalla Vichyn Ranskan hallinnassa olleilla alueilla joko Syyriassa tai Libanonissa. Tämä epäluottamus johti lopulta Vichyn Ranskan alueiden haltuunottoon.

Operaatio Exporterissa australialaiset, Vapaan Ranskan, brittiläiset ja intialaiset joukot valtasivat 8. kesäkuuta 1941 Syyrian ja Libanonin. Kiivaiden taistelujen jälkeen allekirjoitettiin aselepo 14. heinäkuuta.

Iran

Pääartikkeli: Operaatio Countenance

Saksan aloitettua 22. kesäkuuta 1941 hyökkäyksensä Neuvostoliittoon, Neuvostoliitto tarvitsi kipeästi sotamateriaalia torjuakseen hyökkäyksen. Saattuereitti Islannista Murmanskiin ja Arkangeliin ei kyennyt täyttämään tarvetta, minkä lisäksi se oli akselivaltojen toiminnan ulottuvilla. Yhdysvallat toimitti lisäksi jonkin verran materiaali Vladivostokiin, mutta se oli heikkojen liikenneyhteyksien päässä kaukana taistelutoimista.

Iranin šaahi oli akselimielinen eikä antanut kauttakulkulupaa maansa läpi. Britit ja Neuvostoliitto miehittivät maan elokuussa 1941 operaatio Countenancessa. Šaahin tilalle nostettiin hänen poikansa ja maan öljykentät turvattiin. Neuvostoliittoon kulkeva huoltoreitti saatiin avattua.

Balkan

Pääartikkeli: Balkan toisessa maailmansodassa

Balkanin sotatoimet toisessa maailmansodassa koostuivat akselivaltojen hyökkäyksestä Kreikkaan ja Jugoslaviaan. Sota alueella alkoi Italian hyökättyä 28. lokakuuta 1940 Kreikkaan ja ne päättyivät Saksan vallattua Kreetan 1. kesäkuuta 1941.

Kreikka

Pääartikkeli: Kreetan taistelu

Italian hyökättyä 9. maaliskuuta Albaniasta Kreikkaan aloittaen kreikkalais-italialaisen sodan. Kreikkalaiset pysäyttivät hyökkääjän ja sen jälkeen työnsivät sen takaisin vallaten neljänneksen Albaniaa. Saksa liittyi taisteluihin keväällä 1941 hyökäten Kreikkaan ja Jugoslaviaan.

Kreikka otti vastentahtoisesti apua maataisteluihin brittiläiseltä kansainyhteisöltä, koska heille ei kyetty takaamaan voittoa. Maa kuitenkin vastaanotti ilmavoimien tuen Albanian taisteluihin. Avun saapuminen aiheutti saksalaisten siirtymisen Bulgariaan, joka ennakoi hyökkäyksen alkua Kreikkaan.

Hyökänneet saksalaiset työnsivät edellään vastarintaa yrittäneitä kreikkalaisia ja kansainyhteisön joukkoja, jotka jouduttiin evakuoimaan mantereelta joko Aleksandriaan tai Kreetalle. Saksa hyökkäsi Kreetalle, joka jouduttiin evakuoimaan kovien taisteluiden jälkeen. Rintaman vakiinnuttua Saksa aloitti hyökkäyksensä itään.

Jugoslavia

Pääartikkeli: Jugoslavian valtaus

Saksa, Italia, Unkari ja Bulgaria tuhosivat huhtikuussa 1941 Jugoslavian kuninkaallisen armeijan. Hyökkääjät valtasivat maan yhdessätoista päivässä ja jakoivat sen keskenään sekä perustivat vasallivaltiot Kroatian tasavallan ja Nedicin Serbian.

Josip Bros Titon johtamien kommunistipartisaanien vastarinta alkoi pian valtauksen jälkeen. Hajanaisempi serbien johtama kuningasmielisten shetnikkien vastarinta alkoi myös vastustaen sekä maahantunkeutuneita joukkoja että kommunisteja. Liittoutuneet tunnustivat partisaanit maan ”viralliseksi” vastarintaliikkeeksi, jolloin he saivat apua sekä Neuvostoliitolta että länsiliittoutuneilta muodostuen varteenotettavaksi sotilaalliseksi voimaksi alueella.

Dodekanesia

Italian miehittämän Dodekanesian saariryhmän omistuksesta käytiin syyskuussa 1943 taisteluita saksalaisten ja liittoutuneiden välillä Italian antauduttua ja luovuttua saarten miehityksestä. Saariryhmän tärkein saari Rodos oli vankasti saksalaisten miehittämä, mutta pääosalle muita saaria perustettiin brittiläinen varuskunta syyskuun puoleenväliin mennessä. Saksan ilmaherruus, saksalaisten taktisesti parempi asema sekä reservien puute esti liittoutuneiden etenemisen alueella.

Saksalaiset, joilla oli käytettävissään laskuvarjojääkäreitä ja Brandenburg-rykmentti, aloittivat vastahyökkäyksen vallaten Kosin kahdessa päivässä lokakuun alussa. Ilmaiskut, joita tehtiin viidenkymmenen päivän ajan, ennakoivat hyökkäystä Lerokselle. Saarta puolustivat Italian armeijan amiraali Mascherpan komentamat joukot brittiläisten apujoukkojen tuloon saakka. Saksalaiset nousivat maihin 12. marraskuuta vallaten saaren neljässä päivässä. Jäljelle jääneet brittivaruskunnat evakuoitiin Lähi-itään.

Italia

Pääartikkeli: Italian taistelut

Liittoutuneiden voitettua Pohjois-Afrikassa aloitettiin hyökkäys Eurooppaan. Hyökkäys Sisiliaan aloitettiin 10. kesäkuuta 1943 maihinnousuilla ja maahanlaskuilla. Saksalaiset eivät kyenneet estämään saaren valtausta, mutta kykenivät evakuoimaan joukkonsa Messinansalmen ylitse Italiaan. Viimeiset akselivaltojen joukot poistuivat saarelta 17. elokuuta.

Liittoutuneet jatkoivat hyökkäystään Italian mantereelle, kun brittijoukot iskivät operaatio Baytownissa Italian saappaan kärkeen 3. syyskuuta. Italia antautui 8. syyskuuta, mutta saksalaisjoukot olivat valmistautuneet sotatoimiin ilman liittolaistaan. Yhdysvaltain johtama maihinnousu operaatio Avalanche tehtiin Salernoon 9. syyskuuta ja saman aikaisesti brittijoukot nousivat maihin Tarantossa operaatio Slapstickissä. Vaikea maasto oli suotuisa puolustajalle, mikä hidasti joukkojen etenemistä. Maihinnousseet joukot kuitenkin työnsivät saksalaisjoukkoja kohti pohjoista.

Saksalaiset vetäytyivät niin kutsuttuun talviasemaan, jonka edustalle liittoutuneiden joukot pysäytettiin. Linjan taakse Anzioon tehtiin maihinnousu, jotta linja saataisiin murrettua. Maihinnousu ei kuitenkaan tuottanut haluttua tulosta, vaan linja murrettiin keväällä 1944 kovien taistelujen jälkeen Montecassinossa. Joukkojen jatkaessa etenemistä Rooma vallattiin kesäkuussa.

Normandian maihinnousu ja puna-armeijan eteneminen itärintamalla teki Italian sotatoimista sivusuunnan kummallekin sotivalle osapuolelle. Rooman pohjoispuolen Goottilinjaa ei saatu murrettua ennen kuin keväällä 1945. Kenraalit Karl Wolff ja Heinrich von Vietinghoff määräsivät liittoutuneiden kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen saksalaiset laskemaan aseensa, jolloin sotatoimet alueella päättyivät 2. toukokuuta antautumiseen.

Etelä-Ranskan maihinnousu

Pääartikkeli: Operaatio Dragoon

Normandian maihinnousua helpottaakseen liittoutuneet nousivat 15. elokuuta 1944 maihin Etelä-Ranskassa Toulonin ja Cannesin välillä. Liittoutuneiden joukot läpäisivät nopeasti puolustukseen asettautuneet saksalaisjoukot aloittaen etenemisen pohjoiseen ja itään yhdistyäkseen Yhdysvaltain 12. Armeijaryhmään, joka oli aloittanut etenemisen Normandian sillanpäästä. Syyskuun alussa maihinnousut 6. Armeijaryhmä siirrettiin Euroopan sotatoimialueen alaisuuteen, jolloin siitä tuli kolmas armeijaryhmä länsirintamalle.

Alueen sodanjälkeiset konfliktit

Trieste

Jugoslavian 4. Armeijan joukot Slovenian 9. Armeijakunnan kanssa valtasivat 1. toukokuuta 1945 Triesten kaupungin. Alueen saksalaisjoukot antautuivat seuraavana päivänä kaupunkiin edenneille liittoutuneiden joukoille. Jugoslavian joukot pakotettiin vetäytymään kaupungista muutamaa päivää myöhemmin.

Kreikka

Kreikkaan saksalaisten antauduttua lokakuussa 1944 lähetetyt liittoutuneiden joukot sekaantuivat toimintaan vasemmistolaista EAM-ELAS-vastarintaliikettä vastaan, mikä aiheutti joulukuussa kahakoita Ateenassa. Tapahtumat toimivat alkusoittona Kreikan sisällissodalle.

Lähteet

• Playfair, I.S.O. (toim.): The Mediterranean and Middle East Volume I:The Early Successes against Italy (to May 1941). The Naval & Military Press, 2004. ISBN 1-845740-65-3. (englanniksi)
• Playfair, I.S.O. (toim.): The Mediterranean and Middle East Volume II:The Germans come to the help of their Ally (1941). The Naval & Military Press, 2004. ISBN 1-845740-66-1. (englanniksi)
• Playfair, I.S.O. et al: The Mediterranean And Middle East Volume III: British Fortunes reach their Lowest Ebb (September 1941 to September 1942). East Sussex: The Naval & Miliary Press Ltd, 2004. ISBN 1-845740-67-X. (englanniksi)
• Playfair, I.S.O. (toim.): The Mediterranean and Middle East Volume IV:The Destruction of the Axis Forces in Africa. The Naval & Military Press, 2004. ISBN 1-845740-68-8. (englanniksi)
• Molony, C. J. C. (toim.): The Mediterranean and Middle East Volume V (2 osaa):The Campaign in Sicily (1943) and The Campaign in Italy (3rd September 1943 to 31st March 1944). The Naval & Military Press, 2004. ISBN 1-845740-69-6. (englanniksi)
• Molony, C. J. C. (toim.): The Mediterranean and Middle East Volume VI: Victory in the Mediterranean Part I - 1st April to 4th June 1944. The Naval & Military Press, 2004. ISBN 1-845740-70-X. (englanniksi)
• Jackson, Sir William (toim.): The Mediterranean and Middle East Volume VI: Victory in the Mediterranean Part II - June to October 1944. The Naval & Military Press, 2004. ISBN 1-845740-71-8. (englanniksi)
• Jackson, Sir William (toim.): The Mediterranean and Middle East Volume VI: Victory in the Mediterranean Part III - November 1944 to May 1945. The Naval & Military Press, 2004. ISBN 1-845740-72-6. (englanniksi)
• Dannreuther, Raymond: Somerville's Force H - The Royal Navy's Gibraltar-based Fleet, June 1940 to March 1942. Surrey: Aurum, 2006. ISBN 1-84513-178-9. (englanniksi)
• Levine, Alan J.: The War against Rommel's Supply Lines 1942-43. Mechanicsburg, Pennsylvania: Stackpole Books, 1999. ISBN 978-0-8117-3458-5. (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Välimeren, Lähi-idän ja Afrikan sotatoimialue toisessa maailmansodassa Wikimedia Commonsissa