Uutishuone

suomalainen televisiosarja

Uutishuone on Yle TV1:n Kotikatsomon kevään 2009 kausisarja. Sarjassa on 12 osaa, joista ensimmäinen esitettiin 5. tammikuuta ja viimeinen 23. maaliskuuta.

Uutishuone
Tyyli draamakomedia
Kestoaika 50 min.
Pääosissa Krista Kosonen
Eero Ritala
Samuli Vauramo
Juho Milonoff
Noora Peltokukka
Svante Martin
Alkuperämaa  Suomi
Verkko Yle TV1
Esitetty 5. tammikuuta – 23. maaliskuuta 2009
Tuotantokausia 1
Jaksoja 12
Tuotanto
Tuottaja(t) Tuula Jääskeläinen
Vastaava(t) tuottaja(t) Teea Hyytiä
Ohjaaja(t) Lauri Nurkse
Käsikirjoittaja(t) Kaisa Pylkkänen
Pentti Halonen
Säveltäjä(t) Pessi Levanto
Leikkaaja(t) Jussi Lehto
Suvi Ryhänen
Kuvaaja(t) Mika Orasmaa
Sari Aaltonen
Tuotantoyhtiö(t) Jarowskij
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb

Uutishuone sijoittuu vuosille 1968–1979 sen aikaiseen Yleisradion televisiouutistoimitukseen. Sarja seuraa toimituksessa työskentelevien toimittajien elämää, jonka taustana ovat sen aikaiset tapahtumat ja uutiset.

Sarjan ovat käsikirjoittaneet Kaisa Pylkkänen ja Pentti Halonen, ohjannut Lauri Nurkse ja tuottanut Jarowskij. Sarjan tunnuskappaleen "Yhdessä yössä" esittää Vuokko Hovatta. Sarjan musiikin on säveltänyt Pessi Levanto. Tunnusmusiikin lisäksi sarjassa käytettiin muuhun suomalaiseen draamaperinteeseen verrattuna erityisen paljon sarjan kuvaaman ajan laulettua musiikkia.

Yleisradion uutistoimituksessa 1967–1981 toimitussihteerinä työskennellyt Olli Kiiskinen syytti 2009 sarjan käsikirjoittajia ideavarkaudesta. Kiiskinen oli kirjoittanut Uutishuone-nimisen muistelmakäsikirjoituksen joka on ollut saatavissa Kiiskisen verkkosivuilla osoitteessa www.uutishuone.com. Televisiosarjan toisen käsikirjoittajan Kaisa Pylkkäsen mukaan televisiosarja ei perustunut Kiiskisen muistelmatekstiin vaikka sitä olikin käytetty yhtenä lähteenä.

Rooleissa muokkaa

Pääartikkeli: Luettelo televisiosarjan Uutishuone henkilöistä

Jaksot muokkaa

Jakso Nimi Aika Uutistapahtuma(t)
(tärkeimmät)
Ensiesitys 1. uusinta 2. uusinta 3. uusinta 4. uusinta
1. Olet kohtaloni 1968 Prahan kevät
Vanhan valtaus
05.01.2009 07.01.2009 01.04.2012 02.04.2012 02.06.2019
2. Ei aika mennyt koskaan palaa 1969 Kuukävely 12.01.2009 14.01.2009 08.04.2012 09.04.2012 09.06.2019
3. Rötösherramarssi 1970 "Protestivaalit" 19.01.2009 21.01.2009 15.04.2012 16.04.2012 16.06.2019
4. Elämältä kaiken sain 1972 Münchenin olympialaiset 26.01.2009 28.01.2009 22.04.2012 23.04.2012 23.06.2019
5. Luvannut en ruusutarhaa 1972 Zavidovo-vuoto 02.02.2009 04.02.2009 29.04.2012 30.04.2012 30.06.2019
6. Puhu hiljaa rakkaudesta 1973 Chilen sotilasvallankaappaus 09.02.2009 11.02.2009 06.05.2012 07.05.2012 07.07.2019
7. Rokkibeibi 1974 Watergate-skandaali 16.02.2009 18.02.2009 13.05.2012 14.05.2012 14.07.2019
8. Pump pump 1976 Soweton mellakat
Libanonin sisällissota
23.02.2009 25.02.2009 20.05.2012 21.05.2012 21.07.2019
9. Häirikkö 1977 Aeroflotin konekaappaus 02.03.2009 04.03.2009 27.05.2012 28.05.2012 28.07.2019
10. Syksyn sävel 1978 Salora-juttu
Rissalan lentoturma
09.03.2009 11.03.2009 03.06.2012 04.06.2012 04.08.2019
11. Njet, njet 1979 Iranin vallankumous
Kemijoen patokiista
16.03.2009 18.03.2009 10.06.2012 11.06.2012 11.08.2019
12. Pelkistettyä todellisuutta 1979 Afganistanin sota 23.03.2009 25.03.2009 17.06.2012 18.06.2012 18.08.2019

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa