Uusi imperialismi
 |
Tähän artikkeliin ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Uusi imperialismi on käsite, jolla tarkoitetaan Euroopan suurvaltojen uutta suurta siirtomaiden hankinta-aaltoa 1800- ja 1900-luvuilla, johon liittyivät myöhemmin mukaan myös Japani ja Yhdysvallat. Ajanjakso sijoittuu suunnilleen Ranskan–Preussin sodan ja ensimmäisen maailmansodan väliselle ajalle.
Tausta muokkaa
1900-luvun alkupuolella marxistit näkivät imperialismin olevan taloudellista ja poliittista hallintaa siirtomaissa ”monopolistisen finanssipääoman” avulla, eli se nähtiin kapitalismina.
Historia muokkaa
Siirtomaavallan purkautuminen muokkaa
- Pääartikkeli: Siirtomaavallan purkautuminen
Seuraukset muokkaa
Imperialismin aikana muokkaa
Siirtomaissa muokkaa
Siirtomaavalta tiesi kaikkialla alkuperäiskulttuurin kehityksen pysähtymistä, taantumista ja lopuksi rappiota. Tutkijat ovat eritelleet tapahtumasarjasta siirtomaiden osalta neljä kriisiä. Ensiksi romahti väestömäärä, jonka aiheuttivat pakkotyö, taudit ja sodat. Sitten alueen talous ajautui kriisiin, sillä perinteinen elinkeinon harjoittaminen päättyi ja siirtomaiden tuotanto valjastettiin emämaiden tarpeiden mukaiseksi. Kolmanneksi valtajako muuttui. Entiset hallitsijat alistettiin, ja emämaiden virkamiehistä tuli johtajia. Alueen asukkaita saatettiin kohdella epätasa-arvoisesti, ja alkuperäisasukkaat menettivät luottamuksen hallintoon. Lopuksi alkuperäisasukkaiden identiteetti alistettiin, millä tarkoitetaan kansojen länsimaistamista jopa väkisin.[1] Eurooppalaiset maat valtasivat 20 prosenttia maapallon pinta-alasta Afrikassa, Aasiassa ja Ison valtameren saarilla.
Emämaissa muokkaa
Euroopan maissa teollisuuden kehittyminen ja laajentuminen aiheutti raaka-aineiden lisääntyvää tarvetta. Raaka-aineiden tuonti siirtomaista tuli tärkeämmäksi. Talouden pitkä taantuma vuosina 1873–1896 Euroopassa osaltaan edesauttoi sosialismin nousua ja sosialistipuolueiden kannatusta, siten rajoitti ja kyseenalaisti siirtomaiden taloudellista hyödyntämistä ”riistämistä”.
Suurvaltojen kilpailu muokkaa
Pax Britannican päättyminen muokkaa
Vuoden 1815 Wienin kongressin ja Ranskan–Preussin sodan välisenä aikana Britannia muodosti maailman modernin teollisen vallan. Suurvaltojen kilpailu alkoi pitkän laman aikana 1873–1896, jonka seurauksena oli sosialistipuolueiden nousu länsimaissa. Britannian askeleena uuteen imperialismiin on usein päivätty vuoteen 1875, jolloin Benjamin Disraeli osti Egyptiltä Suezin kanavan. Britannia otti valvontaansa Kyproksen 1878. Sudanin valtaus 1896–1898 ja Fashodan selkkaus syyskuussa 1898 kiristivät Ranskan ja Britannian välejä. Saksa osoitti kiinnostusta Etelä- ja Lounais-Afrikan alueisiin 1890-luvulla. Japani otti hallintaansa Taiwanin 1895, Mantŝurian 1905 ja Korean 1910.
Imperialismin jälkeen muokkaa
Siirtomaissa muokkaa
Saksa menetti kaikki siirtomaansa Afrikassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Emämaissa muokkaa
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Euroopan teollisuusmaat keskittyivät sodasta toipumiseen ja jälleenrakentamiseen, siirtomaiden omistaminen ja ylläpito olivat talouden lisätaakka, josta mieluimmin haluttiin päästä eroon.
Lähteet muokkaa
- ↑ Kohi, Palo, Päivärinta, Suonio, Vihervä: Forum - Ihminen, ympäristö ja kulttuuri, s. 93. Otava, 2005. ISBN 951-1-18572-1.