Uudenkaupungin lasitehdas

Uudenkaupungin lasitehdas toimi Uudessakaupungissa vain nelisen vuotta, vuosina 16811685. Tehdas oli Suomen ensimmäinen lasitehdas[1].

Lasia Uudenkaupungin 1600-luvun lasitehtaalta.

Tehtaan perustivat ruotsalainen Melchior Joung (tai Jung) ja hänen poikansa Kustaa Juhana Joung. Tehdas oli oman aikansa mittapuun mukaan melko suuri ja siellä valmistettiin kristallia, pulloja ja ikkunalasia. Lasitehdas toimi nykyisen Koulukadun ja Rantakadun kulmassa sijainneissa entisissä Wasaborgin kreivin tallirakennuksissa. Tehtaan omistajien ja työväen välit olivat usein tulehtuneet omistajien syyttäessä työväkeä ammattitaidon puutteesta valmistettujen lasien rikkoontuessa ja työväen arvostelessa uusia työmenetelmiä ja materiaaleja. Tehtaalla ehti olla sen toiminnan aikana myös lakko, jota pidetään Suomen ensimmäisenä[1].

Lasitehdas tuhoutui Uudenkaupungin palossa vuonna 1685[1]. Palo sai todennäköisesti alkunsa laukauksista, joita ammuttiin kaupungissa vierailleen maaherra Creutzin kunniaksi tämän ollessa lähdössä kaupungista. Maaherra oli vierailullaan määrännyt lasitehtaan siirrettäväksi Sorvakkoon toiselle puolelle Kaupunginlahtea juuri tulipalovaaran takia.

Uudenkaupungin lasitehtaan tuotannosta on säilynyt vain joitain pullonpohjia, joissa on kohokuvioituna Melchior Joungin nimikirjaimet[1]. Tehtaan sijaintipaikalla Koulukadun ja Rantakadun kulmassa paljastettiin vuonna 1968 lasitehtaan muistolaatta. Samassa paikassa on nyt K-Market

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b c d Jalava, Mari: Yleistä Uudenkaupungin historiasta Tietoa Uudestakaupungista. 2017. Uusikaupunki: Uudenkaupungin kaupunki. Arkistoitu 29.9.2018. Viitattu 13.2.2019.

Aiheesta muualla muokkaa

  • Annala, Vilho: Suomen lasiteollisuus 1681–1931. I osa. Ruotsin vallan aika 1681–1809, s. 9–24. Helsinki: Otava, 1931.