Uskonto natsi-Saksassa
Uskonto natsi-Saksassa tarkoittaa maan uskonnollista tilaa natsiaikana sekä maan natsihallinnon suhteita eri uskonnollisiin instituutioihin.
Natsi-Saksassa protestanttiset kirkot pyrittiin yhtenäistämään yhdeksi natsihallintoa tukevaksi kirkoksi. Deutsche Christen oli protestanttinen painostusryhmä ja liike Saksan evankelisen kirkon sisällä, joka oli olemassa vuosina 1932–1945. Se kannatti natsien antisemitistisiä, rasistisia ja Führeriin liittyviä näkemyksiä, ja sen tavoitteena oli saada koko Saksan evankelinen kirkko hyväksymään nämä periaatteet.[1] Tunnustuskirkko kuitenkin vastusti näitä tavoitteita.
Natsit suhtautuivat epäillen katolilaisuuteen. Katolilaisella kirkolla ja natsihallinnolla oli solmittu Valtakunnankonkordaatti vuonna 1933 ja siinä luvattiin kunniottaa kirkon autonomiaa. Natsihallinto kuitenkin rutiininomaisesti rikkoi sopimusta vastaan ja sulki kaikki katoliset instituutiot, joidet tehtävät eivät olleet tiukasti uskonnollisia.
Pienemmistä uskonnolliseista vähemmistöistä Jehovan todistajat ja Bahai-usko kiellettiin kokonaan, kun taas juutalaisuus pyrittiin hävittämään kansanmurhan kautta. Myös Pelastusarmeija ja Seitsemännen päivän adventistit katosivat molemmat Saksasta. Tämän lisäksi myös astrologit, parantajat, ennustajat ja noituus kiellettiin. Pieni pakanallinen Deutsche Glaubensbewegung tuki kuitenkin natseja.[2] Joillakin uskonnollisilla vähemmistöryhmillä oli monimutkaisempi suhde natsihallintoon, esimerkiksi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko (eli mormonit) veti lähetyssaarnaajat pois Saksasta ja Tšekkoslovakiasta vuonna 1938, mutta Saksan MAP-kirkon haaratoimistot saivat jatkaa toimintaansa koko sodan ajan, vaikka heidän oli kuitenkin pakko tehdä joitain muutoksia rakenteeseensa ja opetuksiinsa.[3]
