Ursula Auer on salanimi, jolla kirjailija-aviopari Anja Angel ja Pentti Kirstilä on julkaissut kolme salapoliisiromaania vuosina 20052007.

Auer kirjoittaa perinnetietoisia, Agatha Christie -tyyppisiä dekkareita, jotka leikittelevät kirjallisilla viittauksilla. Monet hahmoista ovat voimakkaasti karrikoituja. Teosten pastissiluonne näyttäytyy jo kirjojen ulkoasussa. Konseptiin kuuluu sijoittaa rikokset M-kirjaimella alkaviin paikkoihin: Maltalle, Maintenoniin, Mankalaan.

Kolme romaania muokkaa

Auerin esikoinen Murhia Maltalla (2005) sijoittuu talvikauttaan elävälle Maltan saarelle. Suomalaisen turistiryhmän keskuudessa tapahtuu murha, ja epäilyt kohdistuvat ryhmän jäseniin. Keskeisessä roolissa on rikoskirjailija Maija Kokko, joka etsii aihetta uudelle kirjalle. Romaaniin sisältyy myös runsaasti matkailutietoutta saaresta.[1]

Murhia Maintenonissa (2006) tapahtuu ranskalaisessa pikkukaupungissa Maintenonissa, jonne menestyskirjailija Otso Linna järjestää suuren syntymäpäivävastaanoton ja kutsuu joukon itselleen tärkeitä vieraita. Kehkeytyvä murha-arvoitus ratkeaa lopulta Suomessa.[2]

Murhia Mankalassa (2007) on ainut kokonaan Suomeen sijoittuva Auerin dekkari. Se kertoo EU-virkamies Olavi Strömistä, joka perii Iitin Mankalasta maatilan itselleen täysin tuntemattomalta ihmiseltä. Maatilalta löytyy romaanikäsikirjoitus, jolla Ström osallistuu Kouvolan Dekkaripäivien kirjoituskilpailuun ja voittaa. Tämän jälkeen Mankalassa alkaa tapahtua murhia.[3]

Arvosteluissa Auerin on nähty jäävän kultakauden dekkaristien taakse palapelidekkarin ja sen tunnelman luojana.

Salanimen paljastaminen muokkaa

Sekä Angelilla että Kirstilällä on ennestään pitkä ura rikoskirjailijoina. Siitä lähtien, kun Auerin esikoinen ilmestyi 2005, julkisuudessa uumoiltiin tunnettua tekijää salanimen takana. Angel ja Kirstilä tulivat julkisuuteen kesällä 2006, kun toinen Auer-romaani oli julkaistu. Heillä oli ollut mielessä yhteisen romaanin kirjoittaminen jo useita vuosia ennen hankkeen aloittamista.

Mikäli Angelin ja Kirstilän alkuperäinen suunnitelma pitää, Auerin dekkarien lukumäärä jää kolmeen eikä uusia enää Murhia Mankalassa -romaanin jälkeen ilmesty.

Teokset muokkaa

Lähteet muokkaa

Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.