Ursan tähtitorni

suojeltu, kulttuuriperintöarvoiltaan merkittävä rakennus Helsingissä

Ursan tähtitorni on Helsingissä Kaivopuiston kukkulalla sijaitseva vuonna 1926 valmistunut observatorio.[1]

Ursan tähtitorni
Sijainti Kaivopuisto, Helsinki
Koordinaatit 60°9′19.72″N, 024°57′19.91″E
Perustettu 1926
Suunnittelija Martti Välikangas
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Tähtitorni on arkkitehti Martti Välikankaan suunnittelema.[2] Professori Lauri Anttilan suunnittelema aurinkokelloveistos Helios observatorion edessä paljastettiin 2010.[3]

Kesäisin tähtitornilla on yleisönäytöksiä, joissa havainnoidaan aurinkoa, ja talvisin tähtitaivasta. Yleisönäytösten lisäksi observatorio on myös tähtiharrastajien käytössä.[1]

Tähtitornihanke käynnistyi varsinaisesti vuonna 1924. Tuolloin kartoitettiin tornille useampia eri sijaintimahdollisuuksia.Lopulta torni päätettiin rakentaa Kaivopuistoon. Etuna Kaivopuistossa oli erityisesti se, että etelän puolella ei ollut häiritseviä valoja vaan pelkkää merta. Kaupungilta haettiin Kaivopuistosta vuokratonttia, jonka koko olisi vain 30 neliömetriä. Anomus hyväksyttiin 1926 Rahatoimikamarissa. Tornin alustavat piirrustukset tilattiin arkkitehti Martti Välikankaalta jo vuonna 1925.Tornin rakennustyöt alkoivat seuraavana vuonna. Niistä vastasi rakennustoimisto Lehtinen & Kausti. Avajaiset pidettiin 20.11.1926.

Torniin sijoitettiin aikaisemmin hankittu Väisälän valmistamalla peilillä varustettu 18 cm:n peilikaukoputki, mutta pian sen tilalle alettiin kaivata tasokkaampaa laitetta. Tämän jälkeen Ursa päätti hankkia Merz-linssikaukoputken, joka on käytössä tähtitornilla vielä nykyäänkin. Nykyään tornilla on Merz-linssikaukoputken lisäksi kolme muuta käytössä olevaa kaukoputkea.

Lähteet muokkaa

  1. a b Kaivopuiston tähtitorni Tähtitieteellinen yhdistys Ursa. Viitattu 7.7.2021.
  2. Helsingin kaupungin rakennuskulttuuri - Kaivopuiston kaupunginosan inventointi 2002. Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 7.7.2021.
  3. Aurinkokelloveistos Kaivopuistossa Tähtitieteellinen yhdistys Ursa. Viitattu 7.7.2021.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä tähtitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.