Urs Graf (vanhempi) (noin v. 1485 Solothurnissa − noin v. 1527/1528) oli sveitsiläinen kultaseppä, Reisläufer eli palkkasotilas, puupiirtäjä, kuparipiirtäjä, kirjankuvittaja, lasinmaalaaja ja rahanlyöjä. Hänen tekemäänsä vuodelle 1513 ajoitettua etsausta, joka kuvaa peseytyvää naista, on pidetty maailman vanhimpana päivättynä etsaustyönä. Ajoituksen paikkansapitävyys on toisaalta kyseenalaistettu.[1]

Urs Grafin piirros vuodelta 1517. Kuvassa palkkasotilas ja onnetar.
Grafin teos Nackte Fiedlerin mit einem alten Basler Narren, 1523.

Elämänvaiheet muokkaa

Graf syntyi Solothurnissa noin vuonna 1485. Hänen isänsä oli kultaseppä Hug Graf. Urs Graf sai todennäköisesti isältään opetusta kultasepän ammatissa ja vuonna 1507 hän oli Zürichissä kultasepän kisällinä. Lisäksi Graf teki baselilaisille tilaajille kirjojen kuvituksia puupiirrostekniikalla. 1510-luvulla Graf asettui Baseliin. Hän työskenteli lasimaalarin verstaassa, meni naimisiin baselilaisen Sibylla von Brunnin kanssa ja liittyi seuraavana vuonna kultaseppänä Baselin Talollisten kiltaan (saksaksi Hauszunft). Heinäkuussa 1512 hänestä tuli myös Baselin porvari. Samana tai seuraavana vuonna syntyi Grafin ja von Brunnin poika, Urs (II) Graf.[2]

Graf osallistui palkkasotilaana 1510- ja 1520-luvuilla sekä solothurnilaisen Seppien killan että Baselin Talollisten killan mukana useille Pohjois-Italiaan ja Burgundiin suuntautuneille sotaretkille. Graf joutui monta kertaa ongelmiin lain kanssa ja vuonna 1518 hän pakeni erään tappelun vuoksi Baselista Solothurniin, missä hän vietti noin vuoden ja palasi jälleen Baseliin. Vuonna 1522 Grafia syytettiin Baselissa vaimonsa pahoinpitelemisestä ja aviorikoksesta.[2]

Grafin kuolinaika tai -paikka ei ole tiedossa. Hänestä ei ole suoria mainintoja dokumenteissa vuoden 1526 jälkeen ja hänen vaimonsa meni uusiin naimisiin 13.10.1528. Näiden tietojen valossa on arvioitu Grafin kuolleen vuonna 1527 tai 1528.[2]

Piirrokset muokkaa

Graf kuvasi monissa piirroksissaan sotilasaiheita, kuten sveitsiläisiä palkkasotilaita, saksalaisia palkkanihtejä (saksaksi Landsknecht), sotakentälle kuolleiden miesten ruumiita, palkkasotilaiden värväystilannetta ja nihtien seurassa liikkuneita leirinaisia (saksaksi Lagerdirne tai Kampfrau). Muita aiheita olivat esimerkiksi eroottiset kuvat prostituoiduista naisista, uskonnolliset aiheet, maisemapiirrokset sekä moraalikysymyksiin kantaa ottavat kuvat ja allegoriat.

Yli 120 lehden kokoelma Grafin piirroksia ja kaksi maalausta on Kunstmuseum Baselissa Sveitsissä.[3] Grafin piirroksia on myös Englannissa British Museumissa, Itävallassa Albertina-museossa, Ranskassa École des Beaux-Artsissa, Alankomaissa Rijksmuseumissa ja Yhdysvalloissa J. Paul Getty Museumin kokoelmassa.[4]

Piirrostekniikat muokkaa

Graf käytti monia eri piirrostekniikoita, kuten piirustusta, valkoviivamaalausta värilliselle taustalle, puupiirrosta, etsausta, kuparipiirrosta, valkoviivapainoa tummalle taustalle sekä niellotekniikkaa.[5]

Lähteet muokkaa

  1. Taidehistorian tohtori Anita Haldemann pitää mahdollisena, että Graf teki etsauksen todellisuudessa noin 10 vuotta myöhemmin ja päiväsi sen aiemmaksi. Müller 2001, s. 289–290.
  2. a b c Müller 2001 s. 59.
  3. Müller 2001.
  4. Kunstmuseum Basel Kupferstichkabinett: http://sammlungonline.kunstmuseumbasel.ch/eMuseumPlus (Hakusanalla Urs Graf); British Museum: http://www.britishmuseum.org/research/collection_online/search.aspx?searchText=urs+graf; Albertina: http://sammlungenonline.albertina.at/#280515a5-4d3e-4144-9a91-9d653152c2be (Hakusanalla Urs Graff (der Ältere)); École nationale supérieure des beaux-arts http://www.ensba.fr/ow2/catzarts/rechcroisee.xsp?op=and&f=Ensemble&v=&op=and&f=Auteur_word&v=Urs%20Graf (Arkistoitu – Internet Archive); Rijksmuseum: https://www.rijksmuseum.nl/en/search?p=1&ps=12&involvedMaker=Urs%20Graf&st=OBJECTS&ii=0; J. Paul Getty Museum: http://www.getty.edu/art/collection/objects/388/urs-graf-dancing-peasant-couple-swiss-1525/
  5. Müller 2001, s. 78, 266, 285, 289, 291, 302.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Urs Graf - Die Zeichnungen in Kupferstichkabinett Basel, bearbeitet von Christian Müller mit Beiträgen von Ulrich Barth und Anita Haldemann, Schwabe & Co. AG Verlag, Basel 2001.

Urs Grafin teoksia museoiden kokoelmissa muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Urs Graf.