Avaa päävalikko

Unna ja Nuuk

Saara Cantellin ohjaama elokuva vuodelta 2006

Unna ja Nuuk on 20. tammikuuta 2006 ensi-iltansa saanut suomalainen koko perheen elokuva. Saara Cantellin ohjaamassa sekä Joona Tenan ja Sami Keski-Vähälän käsikirjoittamassa elokuvassa näyttelijöinä ovat muun muassa Rosa Salomaa, Toni Leppe, Esko Salminen, Meri Nenonen, Jenni Banerjee ja Tommi Korpela.

Unna ja Nuuk
DVD:n kansikuva
DVD:n kansikuva
Ohjaaja Saara Cantell
Käsikirjoittaja Sami Keski-Vähälä
Joona Tena
Tuottaja Pamela Mandart
Säveltäjä Herman Rechberger
Vesa-Matti Mattsson
Jussi Aronen
Kuvaaja Heikki Färm
Leikkaaja Anne Lakanen
Lavastaja Marjaana Rantama
Pääosat Rosa Salomaa
Toni Leppe
Esko Salminen
Meri Nenonen
Jenni Banerjee
Tommi Korpela
Taisto Reimaluoto
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Suomi
Tuotantoyhtiö Mandart Entertainment
Ensi-ilta Suomi 20. tammikuuta 2006
Kesto 83 min
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 1 325 000
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat osittain muinaisuuteen. Sen muinaisuuteen sijoittuvissa kohtauksissa puhutaan mukailtua varhaiskantasuomea.[1]

Noin puolentoista miljoonan euron budjetilla tehty Unna ja Nuuk on Mandart Entertainmentin tuottama. Elokuva oli mukana Berliinin elokuvafestivaaleilla helmikuussa 2006.

RooleissaMuokkaa

 Rosa Salomaa  … Unna  
 Toni Leppe  … Nuuk  
 Esko Salminen  … ukki  
 Meri Nenonen  … Unnan äiti  
 Tommi Korpela  … Nuukin isä  
 Annina Rokka  … Nuukin äiti  
 Jenni Banerjee  … Lumik  
 Kristo Salminen  … Tarkkanuoli  
 Kristiina Halkola  … mummo  
 Robert Kock  … Isokäsi  
 Ville Myllyrinne  … Paksukaula  
 Sesa Lehto  … Peurannopea  
 Frank Skog  … Pitkäselkä  
 Niklas Åkerfelt  … Salamanlyömä  
 Tommi Raitolehto  … Torahammas  
 Taisto Reimaluoto  … Rehoturkki  
 Elin Petersdóttir  … Kaunishohto  
 Mikko Kouki  … taksikuski  
 Irma Junnilainen  … sairaanhoitaja  

Jussi-palkinnot ja -ehdokkuudetMuokkaa

Elokuva voitti parhaan äänisuunnittelun Jussi-palkinnon vuonna 2007. Lisäksi elokuva oli samana vuonna ehdokkaana parhaan käsikirjoituksen ja parhaan musiikin Jussi-palkintokategorioissa.

LähteetMuokkaa

  1. Varhaiskantasuomea valkokankaalle Jyväskylän ylioppilaslehti Jylkkäri. Viitattu 19.3.2017.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.