Umma (kaupunki)

muinainen mesopotamialainen kaupunki
(Ohjattu sivulta Umma (Sumeri))
Tämä artikkeli kertoo kaupungista, Islamin seurakuntaa vastaavasta uskovien yhteisöstä Ummasta on oma artikkelinsa.

Umma oli muinainen kaupunki Mesopotamiassa, nykyisessä Irakissa. Dhi Qarin maakunnassa sijainneen nyt jo raunioituneen kaupungin rauniokummun nimi on Tell Jokha. Tutkijat eivät ole varmoja kaupungin muinaisnimestä. Umma kukoisti Sumerin aikoihin eli 2000-luvulla eaa. Se tunnetaan rajariidasta Lagašin kaupunkivaltion kanssa ja koko Sumeria vallinneesta suurkuningas Lugalzaggesista. Ummasta on myös säilynyt vanhin tunnettu kalenteri.

Umman kuningas Lugalzaggesi yhdisti Sumerin, kunnes Akkadin Sargon kukisti hänet.

Historia muokkaa

Umma taisteli pitkään naapurikaupunki Lagašin kanssa maiden rajalla sijaitsevasta viljavasta maa-alueesta Gu-Edinasta. Sumerilaisissa teksteissä mainitaan, että Sumeria silloin hallinnut Kišin mahtava kuningas Mesilim veti rajan Umman ja Lagašin välille noin 2550 eaa. Mesilimin rajanveto suosi Umman vihollista Lagašia.[1]

2494–2465 eaa. vallinneen Lagašin kuninkaan Ur-Nanshen aikaan Umma ja Lagaš kävivät rajasotaa.[2]. Umman pappiskuningas Ush valtasi noin 2455 eaa. Lagašilta alueita ja luultavasti tappoi Lagašia hallinneen Akurgalin.[1][1][3]

Umman Enakalle kiskoi rajakiven paikaltaan 2455 eaa. Lagašin kuningas Eannatum valloitti käytännössä koko Sumerin. Ummasta tuli nyt Lagašin vasalli.[1] Ummalaiset saivat viljellä Lagašin alueella, mutta heidän piti maksaa osa tuotosta viljaverona.[4] Umma itsenäistyi pian Eannatumin heikomman seuraajan Enannatumin aikana. Ur-Lumma (Urlumma) yritti vallata Lagašin. Hän lopetti veronmaksun, ylitti ”Ingirsun rajalinjan” ja kuivatti rajakanavan. Ur-Lumma tuhosi myös lähistöllä sijainneen uskonnollisen alttarin. Ur-Lumman armeija eteni kohti Lagašia ja saapui sen lähelle Ugiggaan.[1]

Lagašin armeija voitti taistelun ja surmasi Ummaan paenneen Ur-Lumman.[4][1] Lagaš merkitsi voiton muistiin ”korppikotkien steelaan”, ja Enannatum nosti Ummaan vasallikuninkaan. Seuraava noin vuonna 2420 eaa. valtaan noussut Umman kuningas oli Lagašista kotoisin oleva Ili (Illi). Enannatumin Umman johtoon nimittämä hallitsija oli alkujaan Ininnin Eshin pappi. Ili petti Lagašin ja toimi Lagašia vastaan samaan tapaan kuin Ur-Lumman.[1] Ili kuivatti rajakanavan ja varasti Lagašin viljaa.[4] Lagašissa nousi valtaan taas voimakas hallitsija, Entemena, joka kukisti Umman Illin.

Umman kuningas Lugalzaggesi (Lugal-Zage-Si), joka hallitsi noin 2355–2330 eaa., valtasi koko Sumerin noin 2340 eaa. kukistaen vihollisensa Lagašin.[1][3] Silloin Lagašia vallitsi kansan asettamaksi väitetty uudistajana pidetty Urukagina. Nyt Umman vallan alla oli Ur, Uruk ja monia muita Sumerin kaupunkeja. Uusi mahti, seemiläinen Akkadin Sargon kukisti Umman noin 2330 eaa. Urin kolmannen dynastian aikana Umma oli merkittävä provinssin pääkaupunki. Umman kalenteri, joka laadittiin Urin kolmannen dynastian kuninkaan Šulgin aikana, oli myöhempien Babylonian ja epäsuorasti myös heprealaisen kalenterin edeltäjä.

Umman kuninkaat muokkaa

Seuraavien Umman kuninkaiden nimet ovat säilyneet savitauluissa:[5]

  1. Pabilgaltuk
  2. Ush 2455 eaa.[1]
  3. Enakalli (Ekallatum) 2445 eaa.[1]
  4. Urlumma 2425 eaa.[1]
  5. Ili (Il, Illi) 2420 eaa.[1]
  6. Gishakiddu (Gish-Shag-ki-dug) 2400–2391 eaa.[3]
  7. Bubu
  8. Lugalzagesi (noin 2358–2334 eaa.)

Lähteet muokkaa