Ultrarojalistit

Ultrarojalistit (ransk. ultraroyalistes) olivat ranskalainen äärioikeistolainen rojalistinen liike, joka vaikutti Ranskassa Bourbon-restauraation aikaan vuosina 1815–1830. Ultrarojalistit eli ultrat ajoivat suurmaanomistajien, aateliston, klerikalistien ja entisten emigranttien etuja. Ultrarojalistit vastustivat Ranskan vallankumouksen tasa-arvoisia ja sekularisoivia periaatteita, mutta eivät pyrkineet palauttamaan ancien régimeä. He pyrkivät pikemminkin manipuloimaan Ranskan uutta perustuslaillista hallintokoneistoa palauttaakseen taustaryhmiensä poliittisen ja sosiaalisen vallan.[1]

Ultrarojalistit nousivat esiin osana vuoden 1815 rojalistista liikettä. Ultrat hallitsivat Ranskan parlamentin edustajainhuonetta vuosina 1815–1816 ja uudelleen vuosina 1821–1827. He olivat myös johtavassa asemassa parlamentin ylähuoneessa 1821–1824, Ludvig XVIII:n valtakauden viimeisinä vuosina. Ludvigin kuoltua vuonna 1824 valtaistuimelle nousi hänen veljensä Kaarle X, ultrarojalistien johtaja. Kaarlen ollessa kuninkaana ultrien valta vahvistui, ja he pystyivät toteuttamaan poliittista ohjelmaansa, johon kuului lehdistön vapauksien rajoittaminen ja roomalaiskatolisen kirkon vaikutusvallan kasvattaminen. Ultrarojalistien politiikka oli kuitenkin epäsuosittua, ja he menettivät hallitsevan asemansa edustajainhuoneessa vuonna 1827 ja lopulta kaiken valtansa vuoden 1830 heinäkuun vallankumouksessa. Tämän jälkeen ultrarojalistien liike lakkasi käytännössä olemasta.[1]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b The Editors of Encyclopaedia Britannica: Ultra Encyclopædia Britannica. Viitattu 27.12.2020. (englanniksi)