Uksjoki on Porissa ja Merikarvialla virtaava noin 10 kilometrin pituinen joki. Se saa alkunsa entisen Ahlaisten kunnan alueella sijaitsevasta Uksjärvestä ja laskee Pohjanlahden Haminaholmanlahteen Porin ja Merikarvian rajalla. Uksjoen yläosaa kutsutaan myös nimillä Pajaoja ja Myllyoja.

Uksjoki
Alkulähde Uksjärvi
Laskupaikka Pohjanlahti
Pituus n. 10 km
Alkulähteen korkeus 26,6 m
Valuma-alue 32 km²

Uksjärven ohella Uksjokeen laskee lähes kokonaan soistunut Prinsjärvi ja lisäksi jokeen laski 1800-luvulla kuivattu Sahajärvi. Uksjoen Korkeakoskessa on aikoinaan sijainnut mylly ja lähempänä merta Pohjansahassa toimi 1750-luvulla perustettu saha.

Uksjokea perattiin rankalla kädellä 1930–1960-luvuilla, minkä seurauksena kalakanta hävisi ja lisäksi rapurutto tuhosi joen rapukannan 1950-luvulla.[1] 2000-luvulle tultaessa Uksjoki oli ennallistunut viimeisestä perkauksesta niin, että se oli mahdollista kunnostaa ja istuttaa jokeen vaelluskaloja.[2] 2010-luvun vaihteessa maanomistajat kuitenkin perkasivat jälleen liettynyttä jokea ja lopputuloksena tilanne huononi entisestään, kun suistoon valui tonneittain pelloilta tullutta savimaata.[3] Vuonna 2021 joessa aloitettiin kalataloudellinen kunnostaminen, jonka tarkoituksena on palauttaa se lähelle luonnontilaa ja näin parantaa vaelluskalojen lisääntymis- ja elinmahdollisuuksia. Joessa oli jo aikaisemmin havaittu istutettuja meritaimenenpoikasia ja useita muita kalalajeja sekä nahkiaisia ja rapuja.[4]

Lähteet muokkaa

  1. Meisalmi, Tapio: Uksjoen vesistöalueen kalataloudellisen kunnostuksen yleissuunnitelma (PDF) 15.5.2008. Porin kaupunki. Arkistoitu 7.12.2021. Viitattu 7.12.2021.
  2. Uksjoen tarinassa riittää opetuksia Saisiko olla ympäristökonfliktisoppaa? -hanke. 2015. Lapin Yliopisto. Viitattu 8.12.2021.
  3. Lehtinen, Toni: Sadat suomalaiset purot ovat muuttuneet kuravelliä kuljettaviksi ojiksi 4.8.2018. Helsingin Sanomat. Viitattu 8.12.2021.
  4. Dyer, Kristiina: Uksjoelle haetaan kunnostuslupaa 5.11.2020. Satakunnan Kansa. Viitattu 8.12.2021.