USS Suwannee (CVE-27)
USS Suwannee (runkonumerot AO-33, AVG-27, ACV-27 ja CVE-27) oli Yhdysvaltain laivaston Sangamon-luokan saattuetukialus. Alus oli alun perin Cimarron-luokan laivaston tankkeri, joka oli valmistettu laivaston ja merenkulkukomission T3-S2-A1 piirustusten mukaan.
| USS Suwannee | |
|---|---|
_underway_in_Puget_Sound_on_31_January_1945.jpg) |
|
 |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | Federal Shipbuilding and Dry Dock Company, Kearny, New Jersey |
| Kölinlasku | 3. kesäkuuta 1938 |
| Laskettu vesille | 4. maaliskuuta 1939 |
| Palveluskäyttöön |
AO-33: 16. heinäkuuta 1941 AVG-27: 24. syyskuuta 1942 |
| Poistui palveluskäytöstä | 8. tammikuuta 1947 |
| Loppuvaihe |
myyty 30. marraskuuta 1959 romutettu kesäkuussa 1962 |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma |
11 600 t (standardi) 24 665 t (max) |
| Pituus | 169 m |
| Leveys | 34,82 m |
| Syväys | 9,86 m |
| Nopeus | 18 solmua |
| Miehistöä | 830 |
| Aseistus | |
| Aseistus |
2 x 5"/51 (127 mm) ilmatorjuntatykkiä 8 x 40 mm ilmatorjuntatykkiä 12 x 20 mm ilmatorjuntatykkiä 25 lentokonetta |
Valmistus muokkaa
- Pääartikkeli: Sangamon-luokka
Maritime Commission tilasi aluksen nimellä MV Markay (MC Hull 5) Kearnystä New Jerseystä Federal Shipbuilding and Dry Dock Companyltä, missä köli laskettiin 3. kesäkuuta 1938. Alus laskettiin vesille 4. maaliskuuta 1939 kumminaan Howard L. Vickeryn puoliso. Yhdysvaltain laivasto lunasti 26. kesäkuuta 1941 Keystone Tankship Corporationilta aluksen, joka otettiin palvelukseen 16. heinäkuuta tankkerina runkonumerolla AO-33 ensimmäisenä päällikkönään Joseph R. Lannom.[1]
Palvelus muokkaa
Alus oli ensimmäiset kuusi kuukautta tankkerina Yhdysvaltain Atlantin laivastossa, kunnes se luokiteltiin 14. helmikuuta 1942 apulentotukialukseksi runkonumerolla AVG-27. Se poistettiin 21. helmikuuta palveluksesta Newport Newsissä Virginiassa ja siirrettiin muutostöitä varten Newport News Shipbuilding and Dry Dock Companyn telakalle, mistä se palasi työn valmistuttua palvelukseen 24. syyskuuta runkonumerolla ACV-27 päällikkönään J. J. Clark.[1]
Muutostöiden aikana alukselle valmistettiin 153,01 metriä pitkä ja 24,69 metriä leveä lentokansi, jossa oli kaksi hissiä ja katapultti. Lisäksi alukselle tehtiin lentokonehangaari, korjauspajat ja materiaalivarastot sekä asennettiin kaikuluotain. Majoituskapasiteettia kasvatettiin mahdollistamaan kasvaneen miehistön ja lentokonehenkilöstön majoittaminen. Alukselle asennettiin lisäksi kaksi viiden tuuman, 22 kappaletta 40 millimetrin ja 21 kappaletta 20 millimetrin ilmatorjuntatykkiä.
Alus lähti Hampton Roadsista USS Rangerin kanssa Pohjois-Afrikan rannikolle operaatio Torchin keskiseen maihinnousuryhmään. Varhain aamulla 8. marraskuuta alus saapui osastonsa mukana Marokon rannikolle, ja seuranneiden päivien aikana aluksen Wildcat-hävittäjät lensivät sukellusveneentorjunta- ja suojauslentoja. Aluksen Avengerit lensivät yhdessä Rangerin koneiden kanssa pommituslentoja maihinnousujoukkojen tukena. 8.-11. marraskuuta aluksen lentokoneet lensivät 255 lentoa, joissa tuhoutui ainoastaan viisi konetta: kolme taistelulennoilla ja kaksi erilaisten vikojen vuoksi.[1]
Aluksen sukellusveneentorjuntalennolla ollut lentokone ilmoitti 11. marraskuuta upottaneensa Saksan laivaston sukellusveneen, joka osoittautui myöhemmin ranskalaiseksi. Alus lähti kotimatkalle Bermudan kautta Norfolkiin. Se saapui 24. marraskuuta Hampton Roadsiin, mistä se lähti 5. joulukuuta eteläiselle Tyynellemerelle.[1]
Alus läpäisi 11.-12. joulukuuta Panaman kanavan ja saapui 4. tammikuuta 1943 Uuteen-Caledoniaan, jossa se ankkuroitui Great Roadsiin. Seuraavat seitsemän kuukautta alus suojasi saattueita Guadalcanalille sekä muille Salomonin saarille. Alus luokiteltiin 15. heinäkuuta saattuetukialukseksi CVE-27.[1]
Lokakuussa alus käväisi San Diegossa, mistä se palasi 5. marraskuuta Espiritu Santolle kannellaan uusi lentoryhmä CVEG-60. Alus lähti 13. marraskuuta Gilbert saarten sotatoimiin. Se kuului 19.-23. marraskuuta eteläisen hyökkäysosaston ilmatukeen. Aluksen lentokoneet pommittivat Tarawaa, kun pohjoisen hyökkäysosaston alukset tulittivat Makinia. Gilbertien valtauksen jälkeen alus palasi Pearl Harborin kautta Yhdysvaltoihin ja saapui San Diegoon 21. joulukuuta.[1]
Alus oli pari viikkoa Yhdysvaltain länsirannikolla, kunnes lähti Havaijille. Alus saapui 22. tammikuuta 1944 Lahaina Roadsiin, mistä se jatkoi Marshalleille. Alus liitettiin pohjoiseen hyökkäysosastoon. Aluksen lentokoneet pommittivat ja rynnäköivät Kwajaleinin pohjoisosien Roi ja Namur saarilla olleita kohteita. Lisäksi lentokoneet lensivät sukellusveneidentorjuntalentoja. Alus oli Kwajaleinin alueella helmikuun alun ja sitten yhdeksän päivää Eniwetokilla. Alus lähti 24. helmikuuta Pearl Harboriin, jonne se saapui 2. maaliskuuta kahdeksi viikoksi lepoon.[1]
Alus oli 30. maaliskuuta Yhdysvaltain 5. laivastossa Palaulla, jonne tehtiin kaksi päivää erilaisia ilmaiskuja. Viikkoa myöhemmin alus siirrettiin Espiritu Santolle neljäksi päiväksi, Lyhyiden Purvis Bayssä ja Seeadler Harborissa tehtyjen pysähdysten jälkeen alus lähti Uuteen-Guineaan, missä se tuki kaksi viikkoa Hollandian maihinnousua kuljettaen lentokoneita suuremmille lentotukialuksille. Alus palasi 5. toukokuuta Manukselle.
Alus teki matkat Espiritu Santosta Tulagille ja Kwajaleinille, kunnes se lähti kesäkuun puolivälissä Saipanille. Seuraavat puolitoista kuukautta alus tuki Mariaanien maihinnousua sekä hyökkäyksiä Saipanille ja Guamille. Filippiinien meren taistelussa 19. kesäkuuta aluksen torpedolaivueen VT-60 TBM-1C Avenger F6F-3 koneen kanssa upotti keisarillisen Japanin laivaston sukellusveneen I-184.[1]
Alus poistui 4. elokuuta Mariaaneilta Eniwetokille ja Seeadler Harboriin, jonne se saapui 13. elokuuta. Alus lähti 10. syyskuuta Morotain maihinnousuun, joka toteutettiin 15. syyskuuta ilman vastarintaa. Alus palasi operaatiosta vapauduttuaan Seeadler Harboriin valmistautuakseen Filippiinien maihinnousuun. Alus lähti 12. lokakuuta Manuksesta kontra-amiraali Thomas L. Spraguen saattuetukialusosastossa tukemaan Leytenlahden maihinnousuja. Alus saapui Filippiineille muutamaa päivää myöhemmin. Sen lentokoneet iskivät 25. lokakuuta saakka Visayan kohteisiin. Aluksen lentokoneet tukivat maihinnousujoukkoja ja lensivät sukellusveneidentorjuntalentoja.[1]
Keisarillisen Japanin laivasto aloitti 24. ja 25. lokakuuta vastahyökkäyksen kolmelta suunnalta torjuakseen Leytenlahden maihinnousun, mikä pakotti Yhdysvaltain laivaston siirtämään parhaat aluksensa torjumaan hyökkäystä. Ainoastaan 16 saattuetukialusta jäi tukemaan maihinnousua. Nämä oli jaettu yksiköihin. Suwannee kuului kontra-amiraali Thomas Spraguen johtamaan Taffy 1:een, jonka lentokoneet osallistuivat hyökkäyksiin japanilaisia vastaan.[1]
Davaolta lähteneet japanilaiset lentokoneet hyökkäsivät 25. lokakuuta alusta vastaan. Hyökkäys oli sodan ensimmäinen keskitetty kamikaze hyökkäys. Alukseen osui taaemmaan hissin etupuolelle kamikaze, joka teki kolmen metrin reiän lentokanteen. Koneessa ollut pommi räjähti hangaarissa aiheuttaen tuhoa. Kaksi tuntia myöhemmin lentokannen reikä oli paikattu, mikä mahdollisti lentotoiminnan jatkamisen. Joitakin tunteja myöhemmin alukseen osui toinen kamikaze, joka törmäsi kannella olleeseen koneeseen. Tulipalo tuhosi 10 lentokonetta. Tulipalo saatiin hallintaan. Kahdessa iskussa aluksella sai surmansa 13 upseeria ja 80 miestäsekä haavoittui 13 upseeria ja 89 miestä. Lisäksi kaksi upseeria ja 56 miestä oli kadonnut. Kadonneista osa pelastettiin myöhemmin merestä. Alus siirtyi 28. lokakuuta Palaulle Kossol Roadsiin, mistä se jatkoi 1. marraskuuta Manukseen kunnostettavaksi.[1]
Oltuaan viisi päivää Seeadler Harborissa alus aloitti paluumatkan Yhdysvaltain länsirannikolle. Alus viipyi 19.-20. marraskuuta yön yli Pearl Harborissa ja saapui 26. marraskuuta Bremertoniin Puget Soundin laivastontelakalle. Alus vapautui telakalta 31. tammikuuta 1945. Hunter's Pointissa ja Alamedassa pysähdyttyään alus aloitti paluumatkansa sotatoimialueelle. Se oli 16.-23. helmikuuta Pearl Harborissa, mistä se lähti uuden lentoryhmänsä CVEG-40 kanssa Okinawalle. Oltuaan 4.-14. maaliskuuta Tulagilla ja 21.-27. Ulithissa alus saapui 1. huhtikuuta Okinawalle.[1]
Aluksi Suwanneen lentokoneet lensivät maihinnousujoukkojen lähitukena, mutta muutamaa päivää myöhemmin ne saivat tehtäväkseen kamikaze koneiden käyttämän Sakishima Gunton lentotukikohdan tuhoamisen. Alus oli koneineen sidottuna tehtävään seuraavat 77 vuorokautta lukuunottamatta lepoa ja täydennystä Kerama Rettossa.[1]
Alus lähti 16. kesäkuuta Leytenlahdelle San Pedro Bayhin, missä se oli viikon. Alus palasi Hollannin Itä-Intiaan Makassarinsalmeen tukeakseen Balikpapanin maihinnousua. Alus palasi 6. heinäkuuta San Pedro Bayhin, missä se oli seuraavan kuukauden. Alus lähti 3. elokuuta Okinawalle ja saapui Buckner Bayhin kolme päivää myöhemmin.[1]
Sotatoimet päättyivät 15. elokuuta. Alus viipyi Okinawalla, kunnes se lähti 2. syyskuuta Yhdysvaltoihin. Myöhemmin syyskuussa alus liitettiin Atlantin ei-aktiiviseen laivastoon. Se siirrettiin 6. helmikuuta 1946 Bostonin telakka-alueell ja 28. lokakuuta reserviin. Alus poistettiin 8. tammikuuta 1947 palveluksesta. Se oli Bostonissa reservissä seuraavat 12 vuotta. Alus luokiteltiin 12. kesäkuuta 1955 helikopteritukialukseksi CVHE-27. Se poistettiin 1. maaliskuuta 1959 alusluettelosta.[1]
Hylky myytiin 30. marraskuuta 1959 muutettavaksi rahtialukseksi Isbrantsen Steamship Companylle New Yorkiin. Työn tultua peruutetuksi hylky myytiin toukokuussa 1961 J. C. Berkwit Companylle. Se romutettiin kesäkuussa 1962 Bilbaossa Espanjassa.[1]
Lähteet muokkaa
| Edeltäjä: Bogue-luokka – Seuraaja: Casablanca-luokka |