USS Indianapolis (CA-35)

yhdysvaltalainen raskas risteilijä

USS Indianapolis (runkonumero CA-35) oli Yhdysvaltain laivaston vuonna 1931 vesillelaskettu Portland-luokan raskas risteilijä. Alus muistetaan ennen kaikkea uppoamisestaan ja miehistön kohtalosta, ja uppoamista edeltäneestä atomipommien kuljettamisesta Tinianin saarelle.

USS Indianapolis (CA-35)
USS Indianapolis Pearl Harborissa noin vuonna 1937
USS Indianapolis Pearl Harborissa noin vuonna 1937
US Naval Jack.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja New York Shipbuilding
Kölinlasku 31. maaliskuuta 1930
Laskettu vesille 7. lokakuuta 1931
Palveluskäyttöön 15. lokakuuta 1932
Loppuvaihe upotettu 30. heinäkuuta 1945
Tekniset tiedot
Uppouma 9 800 t
Pituus 186 m
Leveys 20 m
Syväys 5,28 m
Koneteho

höyryturbiinimoottorit,

8 kattilaa, 4 potkuria:
107 000 hevosvoimaa
Nopeus 32,7 solmua (59 km/h)
Miehistöä Rauhan aikana: 629
sota-aikana: 1 269
Aseistus
Aseistus 9 × 8" (203 mm) tykkiä kolmiputkisissa tykkitorneissa
8 × 5" (127 mm) ilmatorjuntatykkiä
2 × lentokonetta

ValmistusMuokkaa

Pääartikkeli: Portland-luokka

Alus tilattiin New York Shipbuilding Corporationin telakalta Camdenista New Jerseystä, missä köli laskettiin 31. maaliskuuta 1930. Se laskettiin vesille 7. marraskuuta 1931 kumminaan entinen Indianapolisin pormestari senaattori Thomas Taggartin tytär Lucy ja otettiin palvelukseen 15. marraskuuta 1932 Philadelpian laivastontelakalla ensimmäisenä päällikkönään komentaja John M. Smellie.[1]

PalvelusMuokkaa

Atlantilla ja Guantanamon lahdella järjestettyjen vastaanottokokeiden jälkeen aluksen miehistön koulutus tuleviin tehtäviin aloitettiin 23. helmikuuta Panaman kanava-alueella sekä Chilen rannikolla. Miehistön koulutuksen jälkeen alus käväisi huollettavana Philadelphian laivastontelakalla, mistä vapauduttuaan se siirtyi Maineen Campobelloon, jossa alukselle nousi 1. heinäkuuta 1933 Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt. Alus lähti vielä samana päivänä Annapolikseen, jonne se saapui pari päivää myöhemmin. Annapoliksessa alukseen tutustui kuusi kabinetin jäsentä. Presidentti Rooseveltin poistuttua alukselta alus lähti 4. heinäkuuta paluumatkalle Philadelphian laivastontelakalle.[1]

 
Indianapolis kuvan yläosassa Saipanin taistelussa 15. kesäkuuta 1944.

Yhdysvaltain liityttyä joulukuussa 1941 Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeen toiseen maailmansotaan alus oli eteläisellä Tyynellämerellä. Kesästä 1942 alkaen seuraavan vuoden kesään alus oli Aleuteilla. Syksyllä 1943 aluksesta tuli Pearl Harboriin sijoitetun Yhdysvaltain 5. laivaston lippulaiva. Helmikuussa 1945 risteilijä oli Tokioon iskeneessä lentotukialusryhmässä ja osallistui keväällä Iwo Jiman ja Okinawan taisteluihin.[1]

Välittömästi viimeisen määräaikaishuollon jälkeen Indianapolis lähti 16. kesäkuuta 1945 San Franciscosta mukanaan huippusalainen lasti, ensimmäisten ja toistaiseksi ainoiden taisteluissa käytettävien atomipommien osat ja radioaktiivinen materiaali. Alus purjehti yksin Pearl Harborin kautta Tinianin saarelle, jonne se saapui 26. päivä kesäkuuta. Operaatiosta vapauduttuaan se määrättiin Guamille.[1]

Alus määrättiin 28. heinäkuuta 1945 Leytelle Filippiineillä, jonne sen arvioitiin saapuvan 31. päivä. Puolivälissä matkaa alukseen osui 30. päivä heinäkuuta kello 00:15 Filippiinien merellä tyyrpuurin puoleiseen kyljen etuosaan kaksi keisarillisen Japanin laivaston sukellusveneen I-58 laukaisemaa torpedoa. Osuman saanut alus kääntyi ylösalaisin ja upposi 12 minuutissa. Arviolta 300 henkeä 1 196:sta kuoli varsinaisessa hyökkäyksessä. Melkein 900 iskusta selvinnyttä miestä, pieni osa pelastuslautoilla ja suurimmalla osalla pelastusliivit, joutui olemaan yli neljä päivää meressä haiden, polttavan auringon ja kylmien öiden, nälän ja janon armoilla. Noin 50 miehistön jäsentä kuoli joka päivä haiden hyökkäyksissä.

Alusta ei kaivattu määräsatamassa, vaan saapumatta jääminen kuitattiin oletuksella, että alus oli saanut uuden tehtävän. Vasta 2. elokuuta rutiinilennolla ollut lentokone huomasi miehet. Alue tutkittiin 160 kilometrin säteellä ja 316 miehistön jäsentä onnistuttiin pelastamaan. Suurin osa miehistöstä oli saanut surmansa haiden hyökkäyksissä.

Jos USS Arizonan upotusta Pearl Harborin iskussa ei huomioida, laivan tuho oli Yhdysvaltain laivaston kaikkien aikojen suurin yksittäinen tapahtuma verrattaessa menetettyjä ihmishenkinä. Tuhosta ilmoitettiin julkisuudessa vasta kahden viikon päästä tapahtuneen Japanin antautumisen jälkeen. Aluksen päällikkö Charles Butler McVay III pelastui ja hänet tuomittiin myöhemmin sotaoikeudessa siitä, että hän vaaransi laivansa jättäessään suunnan muutokset tekemättä eli ei tehnyt väistelykuvioita. Vaikka Yhdysvaltain laivasto menetti yli 430 alusta toisessa maailmansodassa, McVay oli ainoa sotaoikeudessa tuomittu sota-aluksen päällikkö. Tuomio päätti McVayn laivastouran. Lokakuussa 2000 Yhdysvaltain kongressi käsitteli McVayn tapausta uudelleen ja vapautti hänet syyllisyydestä aluksen uppoamiseen.

HylkyMuokkaa

Paul G. Allenin tutkimusaluksen Petrelin miehistö löysi 18. elokuuta 2017 aluksen hylyn pohjoisen Tyynenmeren alueelta 5,5 kilometrin syvyydestä.[1]

LähteetMuokkaa

  • Tieteen Kuvalehti, Historia: 1/2007
  • Thomas, Gordon; Witts, Max Morgan: Enola Gay – pommikone Hiroshiman yllä. Suom. Nuuttila, Antti. Porvoo: WSOY, 1981. ISBN 951-0-10695-X.

ViitteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa