Turun Kesäteatteri

kesäteatteri Turussa

Turun Kesäteatteri on koko perheen näytelmiin erikoistunut vuonna 1928 perustettu kesäteatteri, joka nykyisin sijaitsee Turun Vartiovuorella.

Kesäteatteria ylläpitää Turun Työväen Teatterin Kannatusyhdistys, jonka puheenjohtaja on vuoden 2005 alusta Petja Raaska. Yhdistys on perustettu 16. toukokuuta 1916, jolloin myös teatteri aloitti toimintansa.

Turun Kesäteatteri toimi aluksi Ruissalon Kansanpuistossa, mutta siirtyi nykyiseen paikkaansa vuonna 1954, koska Ruissalon teatterirakennus paloi (1945), eikä uutta teatterirakennusta ollut varaa rakentaa. Teatterin 60-vuotisjuhlavuonna 2014 sen laskettiin olleen Suomen pisimpään samassa paikassa pysynyt kesäteatteri[1]. 60-vuotisnäytelmänä esitettiin Ella ja presidentti, joka perustuu Timo Parvelan suosittuihin lastenkirjoihin. Näytelmän sovitti ja ohjasi Jussi Helminen. Keskeisissä rooleissa nähtiin Tuula Väänänen, Jukka Leisti, Emmi Kaislakari ja Lola Wallinkoski.

Turun Kesäteatteri suuntaa tarjontansa lapsiperheille, kun taas läheisen Samppalinnan kesäteatterin musikaalien yleisö on aikuisvoittoista[2]. Kesällä 2013 Turun Kesäteatteri keräsi 34 000 katsojaa näytelmällä Peppi Pitkätossu[3]. Kesän 2015 esityksenä nähtiin Aarresaari, joka pohjautuu Robert Louis Stevensonin samannimiseen seikkailuromaaniin. Näytelmän dramatisoi ja ohjasi Juha-Pekka Mikkola ja rooleissa nähtiin mm. Hannes Mikkelsson, Sami Saikkonen, Jukka Leisti ja Veera Degerholm.

Esityksiä vuosien varrelta muokkaa

  • 1929: Tui tuipparallaa Ruissalon kesäteatterissa
  • 1930: Ruissalon kesäteatteri aloitti juhannuksena (juhannusaattona, näytelmä Perämies Karlssonin heilat) (juhannuspäivänä Pormestari Petterinen)
  • 1931: Ruissalon kesäteatteri aloitti juhannuksena laulunäytelmällä Sotilasrakkautta, joka jatkoi ohjelmistossa koko kesän.
  • 1969: Vetelys, kirj. Hugo Raudsepp, ohj. Per-Olof Sirén[4]
  • 1972: Perintöjä jakamassa, kirj. Otto Tuulos, ohj. Pauli Virtanen[5]
  • 1973: Pikku Pietarin piha, kirj. Aapeli, sov. ja ohj. Kaija Siikala[6]
  • 1987: Vaahteramäen Eemeli
  • 1988: Pekka Töpöhäntä ja Monnin Kopla
  • 1989: Lumikki
  • 1990: Fedja-setä, kissa ja koira
  • 1991: Saapasjalkakissa
  • 1992: Tuhkimo
  • 1993: Kolme iloista rosvoa
  • 1994: Ronja Ryövärintytär
  • 1995: Kaunotar ja Hirviö
  • 1996: Ihmemaa Oz
  • 1997: Robin Hood
  • 1998: Hannu ja Kerttu
  • 1999: Oliver Twist
  • 2000: Iso-Niilo ja Pikku-Niilo
  • 2001: Zorron miekka
  • 2002: Peppi Pitkätossu
  • 2003: Vaahteramäen Eemeli
  • 2004: Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö
  • 2005: Veljeni Leijonamieli
  • 2006: Lumikki
  • 2007: Peter Pan
  • 2008: Pekka Töpöhäntä Vartiovuorella
  • 2009: Kolme Muskettisoturia
  • 2010: Aladdin ja taikalamppu
  • 2011: Risto Räppääjä ja villi kone
  • 2012: Peppi Pitkätossu
  • 2013: Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli
  • 2014: Ella ja presidentti
  • 2015: Aarresaari
  • 2016: Vaahteramäen Eemeli
  • 2017: Rölli
  • 2018: Taikuri Oz
  • 2019: Robin Hood
  • 2020 Korona Ei näytelmiä
  • 2021 Me Rosvolat (Peruttu Koronan Vuoksi)
  • 2022 Peter Pan kirj.J.M. Barrie sov. ja ohj. Tom Petäjä

Lähteet muokkaa

  • Turun Kesäteatteri
  • Turun Vartiovuoren Kesäteatterin 2022 Peter Pan Käsiohjelma
  • TURUN SANOMAT 01.08.1929
  • Lehti SOSIALISTI 1930, 22.06.1930 NO 141
  • TURUN SANOMAT 1930, 10.05.1930 NO 124
  • TURUN SANOMAT 18.06.1931 NO 160

Viitteet muokkaa

  1. Turun vehreällä Vartiovuorella näytelty jo kuusi vuosikymmentä Turun Sanomat. 20.6.2014. Arkistoitu 2.7.2014. Viitattu 9.1.2020.
  2. Saukkola, Mirva: Musikaali on varma valinta Taloussanomat. 26.6.1998. Viitattu 9.1.2020.
  3. Samppalinnan Kesäteatteri ylsi katsojaennätykseensä[vanhentunut linkki], Turkulainen 19.2.2013. Viitattu 9.1.2020.
  4. Turun teatterikesä 1969. Suomen Turku, 1969, nro 2, s. 12. Turku: Turkuseura. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9.1.2020. [vanhentunut linkki]
  5. Kesäisen Turun teatterit. Suomen Turku, 1972, nro 2, s. 25. Turku: Turkuseura. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9.1.2020. [vanhentunut linkki]
  6. Kesäistä teatteria. Suomen Turku, 1973, nro 2, s. 19. Turku: Turkuseura. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 9.1.2020. (Arkistoitu – Internet Archive)
Tämä taiteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.