Tuomas Vimma

suomalainen kirjailija

Tuomas Vimma, oikealta nimeltään Kusti Miettinen[1], (s. 20. huhtikuuta 1979 Braunau am Inn, Itävalta[2]) on suomalainen kirjailija ja käsikirjoittaja, jonka esikoisteos Helsinki 12 herätti huomiota kuvauksellaan 1990-luvun lopun uusmediamaailmasta. Helsinki 12 oli myyntimenestys yli 15 000 kappaleen myynnillään, ja se oli ehdolla Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Teos voitti Akateemisen Kirjakaupan myydyimmän esikoiskirjan palkinnon.

Tuomas Vimma lokakuussa 2011.

Vimman seuraava kirja Toinen kertoo humoristisesti nuoren esikoiskirjailijan hullusta vuodesta.

Vimma on asunut Helsingin Punavuoressa, johon myös hänen kirjansa sijoittuvat. Vimma seurasi kustannustoimittajaansa Otavalta Gummerukselle syksyllä 2007. Gummeruksen syksyllä 2008 julkaisema Gourmet päättää Vimman Helsinki-trilogian. Kirja kertoo ranskalaisen kulinaristisuvun Helsingissä asuvasta hulttiopojasta, joka pyrkii kapinoimaan sukunsa häneen kohdistamia odotuksia vastaan nauttien kuitenkin samaan aikaan suvun huomattavan varallisuuden mahdollistamasta elämäntavastaan.

Vimman neljäs romaani Raksa ilmestyi lokakuussa 2011. Kirja kertoo suomalaisesta korjausrakentamisalasta ja siitä kuinka hyväuskoisia höynäytetään[3]. Vimma on haastatteluissa kieltänyt sen olevan jatkumoa Helsinki-trilogiallelähde?. Vimma on kertonut Raksan aloittavan uuden Schicklgruber-sarjan.

Tuomas Vimman viides romaani Ruutukymppi julkaistiin syksyllä 2013. Se kertoo television remonttiohjelmien tekemisestä.[4] Vimman kuudes romaani, Firman mies, julkaistiin lokakuussa 2014. Se on Schicklgruber-sarjan päätösosa.

Toukokuussa 2016 Vimma julkaisi yhdessä vaimonsa Jenni Tuomisen kanssa kokkikirjan Pop up – Kanslerin keittokirja.

Syyskuussa 2017 julkaistiin Vimman seitsemäs romaani, Pariisiin sijoittuva Vasen ranta.

Lokakuussa 2018 julkaistiin Vimman ensimmäinen tietokirja, Enkeleitä ja yksisarvisia – Startup-Suomen tarina. Otavan kustantama kirja kertoo suomalaisen startup-yhteisön synnystä. Kirjaansa varten Vimma haastatteli lukuisia yhteisön keskeisiä jäseniä, ja sitä voikin pitää vauhdikkaana mutta totuudenmukaisena kuvauksena yhteisön tapahtumista.[5]

Vasen ranta -romaani sai jatkoa helmikuussa 2020, kun Vimman kahdeksas romaani, Koodinimi Taïga ilmestyi. Korsikalle, Pariisiin ja Brysseliin sijoittuvassa romaanissa Vasemman rannan päähenkilö Katariina Päivänsalo jatkaa pakenemistaan Ranskan tiedustelupalvelulta.[6]

Vimman ensimmäinen televisiokäsikirjoitus, Exit, sai ensiesityksensä C More -kanavalla lokakuussa 2022. Norjalaiseen alkuperäistuotantoon perustuva draamasarja kertoo neljän suomalaismiljonäärin huumeiden- ja seksintäyttämästä elämästä, jota varjostavat yhä pahenevat mielenterveyden ongelmat.

Teokset muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Tuhlaajapojan paluu Etelä-Saimaa. 10.1.2009. Arkistoitu 5.9.2011. Viitattu 17.10.2011.
  2. Tuomas Vimma Sanojen Aika – Suomalaisia nykykirjailijoita. 5.6.2006. Viitattu 3.10.2011. [vanhentunut linkki]
  3. Aamun kirjassa Tuomas Vimman Raksa[vanhentunut linkki], viitattu 20.10.2011
  4. [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Puheen Aamu | Startup-Suomen tarinan kirjoittanut Tuomas Vimma: Jos et breikkaa kolmessa vuodessa, et breikkaa koskaan areena.yle.fi. Viitattu 21.11.2018.
  6. Koodinimi Taïga www.gummerus.fi. Viitattu 15.1.2020.

Aiheesta muualla muokkaa