Tuomas Katajala

suomalainen oopperalaulaja

Tuomas Alvar Katajala (s. 2. kesäkuuta 1975 Kalajoki)[1] on suomalainen freelance-oopperalaulaja. Hän kuuluu aikamme merkittävimpiin oopperalaulajiin ja on tällä kansainvälisesti menestyneimpiä tenorejamme.lähde? Hän on kysytty laulaja niin oopperan, liedin kuin oratorion parissa.kenen mukaan?

Opinnot muokkaa

Katajala opiskeli Sibelius-Akatemiassa Peter Lindroosin ja Seppo Ruohosen johdolla. Lisäksi hän on opiskellut muun muassa Udo Reinemannin Lied-mestariluokalla Amsterdamissa, sekä Maestro Alberto Zeddan Accademia Rossiniana -mestariluokalla Rossinin festivaalilla Pesarossa, missä hän lauloi myös kreivi Libenskofin roolin oopperassa Matka Reimsiin.

Esiintymisiä muokkaa

Kaudella 2017–2018 hän teki loistavat arviot saaneet debyytit Lontoon Royal Opera House Covent Gardenissa, Mozartin Taikahuilun Taminon roolissa, sekä Seattlen oopperassa Yhdysvalloissa, Mozartin Cosi fan tutten Ferrandon roolissa.

Keväällä 2018 Katajala debytoi myös Berliinin Staatsoper Unter den Lindenissä, Taikahuilun Taminon roolissa, sekä Rooman Accademia Nazionale di Santa Ceciliassa, Lentävän Hollantilaisen Steuermannin roolissa. Lisäksi hän esiintyi Berliinin Komische Operassa, Rossinin Sevillan parturin Almavivan roolissa.

Katajala on vieraillut menneillä kausilla myös Hampurin Valtionoopperassa, Deutsche Oper am Rheinissa, Glyndebournen Festivaalilla, Pesaron Rossini -Festivaalilla, Oslon oopperassa, National Reisoperissa, Opera Limogesissa, Lissabonissa ja Göteborgissa.

Konsertti-, oratorio- ja liedlaulajana hän on esiintynyt lukuisilla festivaaleilla Euroopassa ja Japanissa, mm. Tokiossa La folle Journée au Japan, Annecy Classic, Aix en Provence ja Pariisissa Festival d'Auvers-Sur-Oise. Hänellä on ohjelmistossa yli 90 oratorio- ja konserttiteosta. Viimeaikaisista konserttiesiintymisistä mainittakoon Beethovenin 9. Sinfonia Hampurin Laeszhallessa Hamburg Sinfoniaorkesterin kanssa, kapellimestarina Eivind Gullberg Jensen, Beethoven 9. Sinfonia Oslon Filharmonisen orkesterin kanssa, kapellimestarina Klaus Mäkelä, Mahlerin 8. Sinfonia Radion Sinfoniaorkesterin kanssa, kapellimestarina Hannu Lintu, sekä Verdin Requiem Puolan Radion Sinfoniaorkesterin kanssa, kapellimestarina Krzysztof Penderecki.

Hän on tehnyt yhteistyötä myös muun muassa Matthias Pintscherin, Paul Danielin, Vladimir Ashkenazyn, Kent Naganon, Christoph Roussetin, Mikko Franckin, Sakari Oramon, Esa-Pekka Salosen, David Choen, Alberto Zeddan sekä Sir. David Wilcocksin kanssa. Myös Savonlinnan oopperajuhlilla Katajala on vieraillut säännöllisesti, vuosina 2015–2017 hän lauloi Mozartin Taikahuilu- oopperassa Taminon roolin, Don Giovanni- oopperassa Don Ottavion roolin ja Ryöstö Seraljista -oopperassa Belmonten roolin.

Katajala on esiintynyt säännöllisesti Suomen Kansallisoopperassa vuodesta 2006 lähtien. Suomen Rooleina ovat olleet Jevgeni Onegin: Lenski (Tsaikovski) Taikahuilu: Tamino (Mozart), Così fan tutte: Ferrando (Mozart), Don Giovanni: Don Ottavio (Mozart), Jevgeni Onegin: Lenski (Tšaikovski), Nürnbergin mestarilaulajat: David (Wagner), Lemmenjuoma: Nemorino (Donizetti), Don Pasquale: Ernersto (Donizetti), The Rake ́s Progress: Tom Rakewell (Stravinsky), Matka Reimsiin: Libenskofin kreivi (Rossini), La Cenerentola: Don Ramiro (Rossini), Sevillan parturi: Kreivi Almaviva (Rossini), Falstaff: Fenton (Verdi), Lentävä hollantilainen: Perämies (Wagner), Gianni Schicchi: Rinuccio (Puccini), Albert Herring: nimirooli (Britten), Iloinen leski: Camille de Rosillon (Lehár), Adriana Mater: Yonas (Saariaho), Puhdistus: Hans (Reinvere, kantaesitys), Robin Hood: Puna-Will (Linkola, kantaesitys).

Katajala on esiintynyt lukuisilla kansainvälisillä festivaaleilla Euroopassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa, sekä esiintynyt kaikilla merkittävimmillä festivaaleilla Suomessa, muun muassa Kuhmon Kamarimusiikki, Helsingin Juhlaviikot, Lahden Urkuviikot, Urkuyö ja aaria -festivaali ja Turun musiikkijuhlat. Katajalan oratoriorepertuaariin kuuluu lähes 100 teosta, sisältäen muun muassa kaikki Bachin, Beethovenin, Haydnin, Mozartin, Mendelssohnin sekä Verdin suuret sakraaliteokset, sekä lisäksi myös useat Schubertin ja Schumannin klassiset laulusarjat. Esiintymisistä ja festivaaleista mainittakoon Verdin Requiem Lontoon Royal Albert Hallissa ja Oxfordissa sekä Dvořákin Stabat mater Tokion La Folle Journee -festivaalilla, Aix-en-Provencessa ja Noirlac - festivaalilla Ranskassa. Lisäksi hän on konsertoinut Musik på Slottet -festivaalilla Tukholmassa Pietarin filharmonikkojen kanssa, esiintynyt solistina Avery Fisher Hallissa New Yorkissa sekä Pariisin d ́Auvers sur Oise -festivaalilla ja Annecy Classic festivaalilla. Hän on laulanut muun muassa Ranskan kansallisorkesterin solistina Pariisissa sekä eripuolella Ranskaa Beethovenin 9. sinfoniassa. Muita orkestereita ovat olleet muun muassa Oslon, Rooman ja Baselin oopperaorkesteri, Oxford Filharmonia, Lontoon Festival orkesteri, Batzdorfer Hofkapelle ja Stockholm Barockensemble. Katajala on laulanut myös kaikkien merkittävimpien Suomalaisten sinfoniaorkesterien solistina.

Tulevia vierailuja ovat muun muassa F. Halévyn La Juiven Prinssi Leopold Göteborgin Oopperassa, Rossinin Sevillan parturin Kreivi Almaviva Oslon Oopperassa, Wagnerin Nürnbergin mestarilaulajien David Suomen kansallisoopperassa, Mozartin Taikahuilun Tamino Savonlinnan Oopperajuhlilla ja Donizettin Don Pasqualen Ernesto Glyndebournen Touring Oopperassa sekä Iisakki Frimanin rooli Tampereen oopperan Veljeni vartija -kantaesityksessä.lähde?

Tuomas Katajalan valittiin vuoden miessolistiksi Suomessa ensimmäistä kertaa järjestetyssä Aino-gaalassa vuonna 2018, Hän oli myös vuoden taiteilija ja taiteellinen suunnittelija Lohja Soi - Tenoripäivillä 2018.

Kaudella 2018-2019 Katajala tekee debyytin mm. Maxin roolissa Weberin Der Freischützin produktiossa (Paholaisen palkka-ampuja), josta esityksiä on muun muassa Theatre an der Wienissä, Aix en Provencessa, Brysselissä, Luxemburgissa ja Ludwigsburgin Festivaalilla. Katajalan tulee tulevaisuudessa vierailemaan uudelleen myös Lontoon Royal Opera House Covent Gardenissa Lontoossa.

Levytyksiä muokkaa

Kilpailusaavutuksia muokkaa

Katajala on voittanut 1. palkinnon kansainvälisessä Musica Sacra -laulukilpailussa Roomassa ja Jyväskylän kansainvälisessä tenorikilpailussa, lisäksi hän on voittanut 2. palkinnon Gösta Winbergh -tenorikilpailussa Tukholmassa.

Huomionosoituksia muokkaa

Katajalalle on myönnetty Martti Talvela -säätiön stipendi vuonna 2005, Karita Mattila -stipendi vuonna 2009 sekä Sibelius-syntymäkotimitali vuonna 2011.[1]

Lähteet muokkaa

  • Tuomas Katajala.
  • www.allegroartist.com
  • www.tuomaskatajala.com
  • www.borisorlob.net

Viitteet muokkaa

  1. a b Paavilainen, Ulla (toim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 327. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.