Tuomas Haapanen
Tuomas Jaakko Haapanen (s. 29. joulukuuta 1924 Helsinki)[1] on Sibelius-Akatemian viulunsoiton professori emeritus, joka työurallaan ehti olla viulisti, kapellimestari, opettaja ja rehtori.
| Tuomas Haapanen | |
|---|---|
 Tuomas Haapanen 1950-luvulla. (Kuva Fred Runeberg.) |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 29. joulukuuta 1924 Helsinki |
| Kansalaisuus | Suomen |
| Ammatti | Viulisti, professori, rehtori |
| Lapset | Kaksi |
| Muusikko | |
| Tyylilajit | Taidemusiikki |
| Soittimet | Viulu |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Haapanen soitti pianoa pienestä pitäen, sillä muusikkous oli hänelle itsestäänselvyys. Viulun soittaminen alkoi virtuoosin uran kannalta hivenen myöhään, mutta hän edistyi suomalaisopettajien johdolla hyvin. Aluksi 1930-luvulla opettajana toimi Erik Karma ja myöhemmin Gösta Schatelowitz, Erik Cronvall ja Arno Granroth.[2]
Haapanen kirjoitti ylioppilaaksi 1943.[1] Sitten seurasi varusmiespalvelus jalkaväessä keskellä jatkosotaa ja ilmavoimien ohjaajakurssi. Valmistuttuaan hän ehti olla kuukauden ajan pommituslentäjänä Lapin sodassa, jonka jälkeen hän jatkoi viuluopintojaan.[2] Haapanen opiskeli Sibelius-Akatemiassa 1945–1948 ja suoritti viuludiplomin 1948.[3] Ensikonserttinsa hän piti samana vuonna.[1] Seuraavana vuonna Arno Granroth lähetti hänet opintomatkalle Ranskaan opettajansa Léon Nauwinckin oppiin. Tästä tuli Haapasen tärkein opettaja ja oppilaan kasvatukseen liittyvä esikuva.[2]
Ranskalaisen viulukoulun vaikutus Haapasen muusikkouteen oli suuri. Aluksi korjattiin soittimen käsittelyn puutteita, jotta soitto muuttuisi vaivattomammaksi ja tyylikkäämmäksi. Nauwinckilta hän sai paljon hyviä neuvoja ja harjoituksia, vaikka aina ei ollutkaan opettajan kanssa musiikillisesti samaa mieltä. Opintojen jälkeen Haapasta pyydettiin toistuvasti solistitehtäviin myös ulkomaille. Muita maailmaa valloittaneita aikakauden suomalaisviulisteja olivat muun muassa Anja Ignatius ja Heimo Haitto. Haapasen solistiura on paljolti unohtunut, sillä hänet muistetaan parhaiten mittavasta elämäntyöstä viulunsoiton opettajana.[2]
Orkesterimuusikkona Haapanen soitti Radion sinfoniaorkesterin ykkösviuluissa 1953–1958 ja toisena konserttimestarina 1958–1962.[1] Hän tapasi Jean Sibeliuksen lyhyesti orkesterin jäsenten vieraillessa Ainolassa.[2] Haapanen soitti 1951–1961 konserttimestarina myös Helsingin kamariorkesterissa, johon valittiin usean orkesterin parhaat soittajat.[2][1] Turun konservatorion viulunsoiton pääopettajana Haapanen työskenteli 1962–1978 ja oppilaitoksen rehtorina 1966–1978. Turun konservatorion kamariorkesteria hän johti 1963–1979. Sibelius-Akatemian viulunsoiton professorina hän toimi 1978–1990 ja Sibelius-Akatemian rehtorina 1987–1990. Sibelius-Akatemian kamariorkesteria Haapanen johti 1981–1991.[1]
Päätyönsä ohessa Haapanen on toiminut usean kansallisen ja kansainvälisen musiikkikilpailun arvostelulautakunnan jäsenenä tai puheenjohtajana. Hän on ollut esimerkiksi kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun kilpailutoimikunnan puheenjohtajana.[1] Hän on kuullut myös Kuopion viulukilpailun jokaisen suorituksen vuodesta 1967 lähtien ja toiminut usein kilpailun tuomaristossa.[4]
Haapaselle on myönnetty Suomen musiikkioppilaitosten liiton Aksentti-palkinto 1997 ja Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinto 1998.[1] Hänestä on tehty tunnin pituinen dokumenttiohjelma Timantin hiontaa -sarjaan. Ohjelma esitettiin Yle Teemalla 19.11.2006.
Tuomas Haapanen on kapellimestari, musiikkitieteilijä Toivo Haapasen poika.[5]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h Rantala, Risto (päätoim.): Kuka kukin on: henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1998, s. 143. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-14344-1.
- ↑ a b c d e f Siren, Vesa: Vuosisata viulua. Helsingin Sanomat, 4.6.2021, s. B 1–B 2. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.6.2021.
- ↑ Dahlström, Fabian: Sibelius-Akatemia 1882–1982, s. 414. Sibelius-Akatemian julkaisuja 1. Suomentanut Ekholm, Rauno. Helsinki: Sibelius-Akatemia, 1982. ISBN 951-859-162-8.
- ↑ Sirén, Vesa: Linda Bärlund voitti odotetusti Kuopion viulukilvan. Helsingin Sanomat. 10.1.2010. Arkistoitu 13.1.2010. Viitattu 11.1.2010.
- ↑ Virtamo, Keijo (toim.): Otavan musiikkitieto, s. 125. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14518-5.