Tullihallitus
Tullihallitus oli vuosina 1812–2012 toiminut Suomen valtion keskusvirasto, joka hallinnoi Suomen tullia. Se johti ja valvoi tulli- ja valmisteverojen sekä autoveron perimistä.

Valtiovarainministeriön alaisuudessa toiminut Tullihallitus oli yksi Suomen vanhimpia keskusvirastoja. Vuodesta 1999 lähtien sen alaisuudessa toimi viisi tullipiiriä ja tullilaboratorio. Lisäksi Tullihallituksen yhteydessä toimi tulliasiain neuvottelukunta. Vuodesta 1913 lähtien Tullihallitus toimi Helsingin keskustassa Erottajankadun ja Uudenmaankadun kulmatalossa.[1]
Tullihallitus sai alkunsa 18. helmikuuta 1812 asetetusta päätullijohtokunnasta, jonka tehtäviin kuului kruunulle kuuluvien tullien periminen ja tilitys, tullikamarien valvonta, salakuljetuksen ehkäisy, maan kauppataseen laskeminen sekä merihylkyjä koskevien tietojen kerääminen. Päätullijohtokunta muutettiin Tullihallitukseksi keisarillisella asetuksella vuonna 1885. Itsenäisyyden aikana Tullihallituksen tehtäväkenttä laajeni: se huolehti valmisteverojen kannosta vuosina 1919–1936 ja uudelleen vuodesta 1970 alkaen, samoin kuin tuonnin liikevaihtoverosta 1941–1994 ja tuonnin arvonlisäverosta vuodesta 1994 sekä vuodesta 1958 auto- ja moottoripyöräverosta.[1] Tullihallitus oli yksi Suomen neljästä tilastoviranomaisesta ja tuotti tilastoja toimialaltaan.
Vuoden 2013 alusta alkaen Tullihallituksesta, sen alaisista viidestä tullipiiristä ja Tullilaboratoriosta muodostui yksi Tulli-niminen viranomainen.[2]
Pääjohtajat
muokkaaTitteli vuoteen 1885 ylijohtaja, siitä alkaen pääjohtaja.
- Gustaf Hjärne 1812–1816
- Claes Jakob Gripenberg 1816–1822
- Jacob Snellman 1822–1828
- Julius Conrad Antell 1828–1831
- Christian Avellan 1831–1841
- Berndt Federley 1841–1847
- Carl Gustaf Enckell 1848–1849
- Frans Olof af Brunér 1849–1855
- Johan August von Born 1855–1865
- Konstantin Wikman 1865–1881
- Herman Peter Höckert 1881–1890
- Birger Fridolf Winter 1890–1901
- Bernhard Anton Harald Indrenius 1902–1903
- Knut Gustaf Nikolai Borgenström 1903–1905
- Eugraf Nyman 1905–1907
- T. J. Boisman 1907–1910
- Axel Fabian af Enehjelm 1910–1915
- Pavel Andrejevitš Strauch 1915–1917
- Wilhelm Gabriel Poppius 1917–1935
- Ilmari Killinen 1936–1942
- Eljas Kahra 1942–1945
- Auno Halonen 1945–1951
- Nikolai Saarnio 1951–1968
- Jorma Uitto 1968–1988
- Jermu Laine 1988–1994
- Berndt Olof Johansson 1994–1998
- Tapani Erling 1998–2012
- Antti Hartikainen 2012[3]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Pääjohtajakunta, s. 239–242. SKS, Helsinki 2005.
- ↑ Tullihallitus ja tullipiirit historiaan: Tulli-niminen viranomainen aloittaa 1.1.2013 (Arkistoitu – Internet Archive) Tulli.fi 28.12.2012. Viitattu 8.1.2013.
- ↑ Tulli.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
muokkaa- Suomen tulli (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 20.4.2011.