Tuire Kaimio (s. 8. helmikuuta 1973 Espoo)[1] on suomalainen eläintenkouluttaja ja tietokirjailija.[2]

Tausta muokkaa

Kaimio on viihtynyt eläinten parissa lapsuudesta saakka. Kaimion isoisä työskenteli mainoskuvaajana, mutta itse hän ei kuitenkaan varsinaisesti pyrkinyt elokuva-alalle. Kaimio tutustui esiintyviin eläimiin jo päiväkerhossa, johon opettaja toi vierailemaan sirkuseläimiä. Tuiren ollessa kymmenvuotias Kaimion perhe muutti Saksaan. Kaimio kävi Saksassa biologiapainotteista koulua. Biologianopettaja koulutti myös eläinnäyttelijöitä, ja hän oli monet vuodet Kaimion oppi-isänä.lähde?

Ura muokkaa

Kaimio kouluttaa eläimiä esiintymään elokuvissa ja teatterissa. Hän on kouluttanut muun muassa Myrsky-elokuvan kaukasianpaimenkoirat, Poika ja ilves -elokuvan ilveksen, VR:n mainosten kyyhkyset ja Olvi-mainosten Jeppe-koiran.[3] Kaimio on kouluttanut tuhansia eläimiä.

Hän myös luennoi eläinten käyttäytymisestä ja kouluttamisesta ja on kirjoittanut aiheesta kirjoja. Kaimio on myös kirjoittanut kolumneja Yleisradion verkkosivuille [4].

Kaimio tekee työtään aina eläinten ehdoilla. Eläimen opettaminenkaan ei onnistu, jos se on stressaantunut tai väsynyt. Kuvauksissa Kaimio joutuu usein huolehtimaan esimerkiksi siitä, että eläin saa tarpeeksi taukoja, koska kuvausryhmä ei aina ole tietoinen siitä, mitä eläimeltä voi vaatia.

Kaimion eläintenkäsittelytaitoja arvostetaan myös ulkomailla, ja vuonna 2006 hän oli Nepalissa opastamassa paikallisia asukkaita norsujen käsittelyssä. Norsujenkoulutusprojekti on WWF:n ja WSPA:n rahoittama, ja sen tarkoitus on kehittää työnorsujen koulutusta inhimillisemmäksi.

Kaimio on ollut mukana myös tutkimushankkeissa. [5]

Poliittinen toiminta muokkaa

Tuire Kaimio oli ensmmäistä kertaa ehdolla poliittiseen tehtävään vuoden 2019 eduskuntavaaleissa vihreiden listalta. Lyhyestä ja vaatimattomasta kampanjasta huolimatta Kaimio sai 3166 ääntä jo oli lähellä päästä kansanedustajaksi.[6]

Hän oli vihreiden ehdokas vuoden 2021 kuntavaaleissa Vantaalla ja tuli valituksi kaupunginvaltuustoon .[7]

Hän oli ehdolla myös vuoden 2022 aluevaaleissa ja tuli valituksi Vantaa-Keravan hyvinvointialueen valtuustoon.[8]

Kaimio oli ehdolla vuoden 2023 eduskuntavaaleissa,[9][10] joissa hän sai 2 828 ääntä.[11]

Kirjoja muokkaa

  • Tuikun eläinkoulu (1998)
  • Anni ja susi (2000)
  • Pennun kasvatus (2002)
  • Hevosen kanssa (2004)
  • Eläinnäyttelijöitä (2005)
  • Hevonen: ensimmäinen oppaani (2006)
  • Koirien käyttäytyminen (2007)
  • Hevosen kanssa: hevosen käyttäytyminen, Kaimio&Tallberg (WSOY 2012)
  • Hevosen kanssa: hevosen peruskoulutus, Kaimio&Tallberg (WSOY 2013)
  • Hevosen kanssa: Jatkokoulutus, Kaimio&Tallberg (WSOY 2013)

Filmografia[12] [13] muokkaa

Palkinnot muokkaa

  • WSOY:n kirjallisuussäätiön palkinto 2007[14]
  • Tietokirjailijat ry:n palkinto 2012[15]

Lähteet muokkaa

  1. Niku, Risto: Suomalaisia tietokirjailijoita 2, s. 89. Helsinki: Avain, 2010. ISBN 978-951-692-819-0. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 5.7.2023).
  2. Tuire Kaimio: Tuire Kaimio tuirekaimio.fi. Viitattu 23.10.2021.
  3. Tuire Kaimio WSOY. Viitattu 27.11.2021.
  4. Tuire Kaimio Yle. Viitattu 20.3.2023.
  5. Bertta-tamma nukkuu huonosti – hevosten unitutkimus kertoo, että syvä uni olisi sillekin tärkeä Yle Uutiset. 15.3.2023. Viitattu 20.3.2023.
  6. Ylen Vaalikone 2019 - Yles Valkompass 2019 vaalikone.yle.fi. Viitattu 20.3.2023.
  7. Tuire Kaimio Vantaa. Viitattu 20.3.2023.
  8. Vantaa-Keravan hyvinvointialueen valtuutetut vakehyva.fi.
  9. Vantaan Vihreät: Yksitoista vantaalaista ehdokasta eduskuntavaaleihin | Vantaan Vihreät vavi.fi. Viitattu 20.3.2023.
  10. Tuire Kaimio | Eduskuntavaalit 2023 tuirekaimio.fi. Viitattu 20.3.2023.
  11. Eduskuntavaalit 2023, Uudenmaan vaalipiiri Oikeusministeriö. Viitattu 21.6.2023.
  12. tuire kaimio | Hakutulokset | Elonet elonet.finna.fi. Viitattu 20.3.2023.
  13. Tuire Kaimio | CV tuirekaimio.fi. Viitattu 20.3.2023.
  14. Tunnustuspalkinnot 2000-2009 WSOY:n kirjallisuussäätiö. WSOY:n kirjallisuussäätiö. Viitattu 23.10.2021.
  15. Tietokirjailijapalkitut Suomen tietokirjailijat ry. Suomen tietokirjailijat ry. Viitattu 23.10.2021.

Aiheesta muualla muokkaa

Tuire Kaimio mediassa muokkaa