Tuija Toivonen

suomalainen kestävyysjuoksija
(Ohjattu sivulta Tuija Jousimaa)

Tuija Sisko Annele Toivonen (vuosina 1985–1988 Jousimaa, s. 22. syyskuuta 1958 Elimäki) on suomalainen kestävyysjuoksija, jonka päämatka oli maratonjuoksu.

Helsingin MM-kisoissa 1983 Toivonen sijoittui kahdeksanneksi ja Los Angelesin olympialaisissa 1984 kymmenenneksi. Hän osallistui myös Ateenan EM-kisoihin 1982, Rooman MM-kisoihin 1987, Soulin olympialaisiin 1988 sekä maastojuoksun MM- ja EM-kilpailuihin.

SM-kilpailuista Toivosella on yhteensä 14 kultaa ja kaiken kaikkiaan 27 mitalia. Suomen ennätyksiä Toivonen juoksi 3 000, 5 000 ja 10 000 metrillä sekä maratonilla. Hän lopetti uransa vuonna 1996, jolloin tavoitteli vielä paikkaa Atlantan olympialaisiin, mutta ei tullut valituksi. Samana syksynä hän osallistui vielä Suomi–Ruotsi-maaotteluun yhdeksännen kerran.

Toivonen edusti urallaan Riihimäen Kiskoa ja Helsingin Kisa-Veikkoja ja häntä valmensi Esko Toivonen. Vuosina 1985–1988 Tuija Toivonen tunnettiin nimellä Tuija Jousimaa, kun hän oli naimisissa estejuoksijana tunnetun Ilpo Jousimaan kanssa.

SM-mitalit muokkaa

Kalevan kisat

Maraton

  • Kultaa 1980, 1982

Maastojuoksu

  • Kultaa 1983, 1984, 1985, 1987, 1988, 1989
  • Hopeaa 1982, 1986, 1996

Halli-SM

  • 1 500 m
    • Pronssia 1980, 1982, 1984
  • 3 000 m
    • Kultaa 1982, 1983, 1985
    • Hopeaa 1988

Lähteet muokkaa