Avaa päävalikko

Tritonuskorvauksella tarkoitetaan musiikissa dominanttiseptimisoinnun korvaamista siitä tritonuksen päässä olevalla toisella dominanttiseptimisoinnulla. Sitä käytetään paljon lähinnä jazzmusiikissa.

Tritonuskorvaus säilyttää dominanttiseptimisoinnulle ominaisen tritonusintervallin eli asteikon 4. ja 7. sävelen. Lisäksi siinä on kaksi asteikkoon kuulumatonta säveltä alennettu 2. ja alennettu 6. sävel. Niillä on pyrkimys purkautua asteikon 1. ja 5. sävelelle eli toonikasoinnulle. Tällöin tritonuskorvaussoinnulla on sama toiminnallinen ominaisuus kuin alkuperäisellä dominanttiseptimisoinnulla eli pyrkimys purkautua toonikalle.[1]

Seuraavassa on C-duurin dominanttiseptimisointu G7 ja sen tritonuskorvaussointu Db7. Siinä tritonusintervalli on G7 soinnun f ja h sävelten välillä. Vastaavasti Db7 soinnusta tritonus löytyy f sävelen ja ces sävelen väliltä. Ces sävel on enharmonisesti sama kuin h sävel.

Tritonuskorvaus.png

Esimerkkinä tritonuskorvauksen käytöstä olkoon tavanomainen sointukulku IIm7-V7-Imaj7, joka reaalisoinnuilla merkittynä C duurissa on Dm7-G7-Cmaj7. Tritonuskorvauksella se muuttuu muotoon Dm7-Db7-Cmaj7. Jättämällä kvintit pois saadaan seuraavassa olevat sointukulut. Tällöin tritonuskorvauksella on saatu bassoon kromaattisesti eli puolisävelaskelin aleneva sävelkulku.[2]

Tritonus esimerkki.png

Nuottien alla olevissa sointuastemerkinnöissä Vs tarkoittaa viidennen asteen soinnun tritonuskorvausta[3].

LähteetMuokkaa

  1. Stuart Smith: http://www.cs.uml.edu/~stu/JazzTheory.pdf Jazz Theory Book, sivu 59, 4. tarkistettu painos, 2008, viitattu 22.12.2017.
  2. Levine, Mark, 1995: The Jazz Theory Book. Petaluma: Sher Music 1995, sivu 262.
  3. Aarre Joutsenvirta, Jari Perkiömäki: Sointujen funktionaalisuus jazzissa, viitattu 22.12.2017