Transilvanian Hunger

Transilvanian Hunger
Darkthrone
Studioalbumin Transilvanian Hunger kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Nauhoitettu  Norjassa, 1993
 Julkaistu 17. helmikuuta 1994
 Tuottaja(t) Darkthrone
 Tyylilaji Black metal
 Kesto 39.04
 Levy-yhtiö Peaceville Records
Darkthrone muut julkaisut
Under a Funeral Moon
1993
Transilvanian Hunger
1994
Panzerfaust
1995

Transilvanian Hunger on norjalaisen black metal -yhtyeen Darkthronen neljäs albumi. Se julkaistiin vuonna 1994, ja albumia sanotaan yleensä yhtyeen parhaaksi.

Levyn leimaa-antava piirre on kappaleiden keskenään hyvin samanlainen, tasainen komppi (lukuun ottamatta kappaletta "I En Hall Med Flesk Og Mjød", jossa siirrytään kertosäkeessä toiseen komppiin). Levyllä yhtyeen minimalismi on viety vielä aikaisempia julkaisuja pidemmälle. Samoin levyn äänenlaatu on todennäköisesti heikointa, mitä 1990-luvun aikana on julkaistu. Levy on äänitetty Fenrizin makuuhuoneessa (johon viitataan sanoilla "Necrohell Studios") neliraitanauhurilla. Tällainen tyyli ei ole tietenkään miellyttänyt kaikkia. Esimerkiksi All Music Guiden arviossa (joka on sittemmin korvattu uudella) sanottiin, että levy on "epämiellyttävä hampaanporauskokemus, josta vain epäpyhistä epäpyhimmät teeskentelevät pitävänsä." Black metal -piireissä levyllä on kuitenkin arvostettu maine. Levyn kappaleista nimiraita, "Skald Av Satans Sol" sekä "I En Hall Med Flesk Og Mjød" on valittu yhtyeen Preparing for War -kokoelmalle.

Levyn neljän viimeisen kappaleen sanoitukset on kirjoittanut Varg Vikernes (Burzum). Vikernes itse vierailee myös As Flittermice as Satan's Spies -kappaleessa. Hänen puhumansa "viesti" on kappaleessa väärin päin, mutta toistettaessa kappaletta takaperin, kuulee Vargin sanovan "In the name of God, let the churches burn". Mielenkiintoisesti yhtyeen pari vuotta aiempi levy oli omistettu Vikerneksen murhaamalle Euronymoukselle.

Levyn ensimmäisessä painoksessa oli takakannessa teksti "Norsk Arisk Black Metal" (Norjalaista, arjalaista black metallia), mutta levymyyjien saaman negatiivisen palautteen takia se muutettiin myöhemmissä painoksissa muotoon "True Norwegian Black Metal".

Levyn lyriikoista on löydettävissä avoimen rasistista materiaalia ja levyn julkaisun yhteydessä yhtye ilmoitti, että levy on kritiikin yläpuolella ja sen kritisoiminen ilmentää "juutalaista käytöstä". Seuraavan levyn julkaisun aikoihin Fenriz kielsi yhtyeen olevan poliittinen tai "natsibändi". Myöhemmin Fenriz on ottanut etäisyyttä tämän ajan lausuntoihinsa ja sanonut niiden olleen "inhottavia".

Vuoden 2003 digipak-painoksessa on mukana myös multimediaraita, jossa on yhtyeen jäsenten haastattelut, joissa kerrotaan yhtyeen varhaisten levyjen teosta oluttölkkiä juoden.

KappalelistaMuokkaa

  1. Transilvanian Hunger (06:10)
  2. Over Fjell Og Gjennom Torner (02:29)
  3. Skald Av Satans Sol (04:29)
  4. Slottet I Det Fjerne (04:45)
  5. Graven Takeheimens Saler (04:59)
  6. I En Hall Med Flesk Og Mjød (05:13)
  7. As Flittermice As Satans Spys (05:56)
  8. En As I Dype Skogen (05:03)

MuusikotMuokkaa