Tracy G

yhdysvaltalainen muusikko

Tracy G (oik. Tracy Grijalva, s. 3. tammikuuta 1959 Whittier, Kalifornia, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen heavy metal -kitaristi. Parhaiten hänet tunnetaan heavy metal -yhtye Dion kitaristina vuosilta 1993–1999.

Tracy oli aiemmin soittanut myös Dion yhtyeessä soittaneiden Jimmy Bainin ja Vinny Appicen kanssa WWIII-yhtyeessä (World War III). Hän näki vuonna 1993 lehdessä ilmoituksen, jossa Ronnie kertoi kokoavansa alkuperäisen yhtyeensä kokoon, mutta etsi uutta kitaristia. Hän sai kitaristin paikan jamiteltuaan koe-esiintymisessä Jimmyn ja Vinnyn kanssa.[1]

Vaikka Tracy kehui Dion aiempia kitaristeja kuten Vivian Campbelliä ja Craig Goldya, hän halusi viedä yhtyeen musiikkia raskaampaan suuntaan, koska hänen mielestään Ronnien lauluäänellä musiikki ei voisi olla liian raskasta. [1]

Vuonna 1999 Dion managerit ja levy-yhtiö halusivat yhtyeen palaavan klassiseen saundiinsa tyyliltään Ritchie Blackmoren kaltaisella kitaristilla. Tämän takia Craig Goldy palasi yhtyeen kitaristiksi ja Tracyn haluttiin jatkavan rytmikitaristina. Tracy ei pitänyt suunnitelmasta, minkä takia hän lähti yhtyeestä.[2]

Diskografia

muokkaa

Swift Kick

muokkaa
  • Long Live Rock (1984)
  • Tear 'Em Up (1988; uudelleenjulkaistu 2003)
  • WWIII (1990)

Eightball Cholos

muokkaa
  • Satan's Whore (1996)

Tracy G

muokkaa
  • The G Factory (1997)
  • Compilation Volume I (1999)
  • Baron Von Troglenstein (1999)
  • A Spooky G X-Mas (2001)
  • Katt Gutt (2001)
  • Deviating From The Set List (2002)
  • Grijalva (2007)
  • A Frosty G Christmas (2009)
  • Volando (2017)
  • Anthology (2019)
  • Tarantula Ditch (2019)
  • Los Ojos Tristes (2020)

Tracy G & The B.M.B

muokkaa
  • Watch Out For The Cucui (1999)

Tracy G & Michael Beatty

muokkaa
  • Me, Myself, and The Rain (1999)

Tracy G & The Starr Track Vatos

muokkaa
  • Stripper Bootleg Live (2002)

The Tracy G Group

muokkaa
  • Nimetön albumi (2003)
  • Erector Pili (2006)
  • Controlled Chaos (2011)
  • TRAMP (2016)
  • Land of Make Believe (2018)

Driven

muokkaa
  • Work in Process (1999)
  • Citizen X (1999; uudelleenjulkaistu 2003)
  • Driven (promo-CD) (2000)
  • Self Inflicted (2001)

The Mark Bramlett Band

muokkaa
  • Fast Women and Slow Horses (2000)

Curly Fester and the Blues Quartet

muokkaa
  • ...Live Sessions (2003)

Goaded

muokkaa
  • Goaded (2005)
  • To Die Is Gain (2008)

Lähteet

muokkaa
  1. a b DARK MILE – An interview with Tracy G. Outsider Rock. 20.11.2024. Arkistoitu Viitattu 15.02.2025. (englanniksi)
  2. TRACY G Reflects On His Exit From DIO: 'They Didn't Kick Me Out Of The Band' Blabbermouth. 09.02.2025. Viitattu 10.02.2025. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa


Tämä kitaristiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.