Avaa päävalikko
Satakunnantie eli yhdystie 2453 Torttilassa.

Torttila on Harjavallan kaupunginosa, joka sijaitsee Kokemäenjoen eteläpuolella yhdystie 2453:n varrella parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Sen rakennuskanta muodostuu pääosin 1950–1960-lukujen omakotiasutuksesta, mutta alueella on myös vanhoja maatiloja, jotka ovat samaa kulttuurihistoriallista kokonaisuutta Nakkilan puolella sijaitsevan Lammaisten kylän kanssa. Torttila, Lammainen ja Kokemäenjoen pohjoispuolella sijaitseva Pirilä muodostavat Lammaistenlahden kulttuurimaiseman, joka kuuluu Museoviraston määrittelemiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.[1]

Torttilaan ulottuu osa myös Harjavallan suurteollisuuspuistosta, ja lisäksi valtatie 2:n varrella on Bolidenin sekä Norilsk Nickelin tuotantolaitosten prosessijätteiden läjitysalueita.[2] Vuonna 2018 saksalainen BASF ilmoitti rakentavansa Torttilaan akkutehtaan, jonka on tarkoitus aloittaa tuotantonsa vuoden 2020 lopussa.[3]

HistoriaMuokkaa

Ensimmäiset kirjalliset maininnat Torttilan kylästä ovat 1400-luvun puolivälistä, mutta asutusta on ollut jo paljon aikaisemmin. Vanhan Torttilan kylän alueelta on löydetty muun muassa pronssikautisia röykkiöhautoja sekä asuinpaikka Kiukaisten kulttuurin ajoilta. Torttila ja Lammainen olivat 800-luvulla syntyneen historiallisen Huovintien päätepisteitä Kokemäenjoen suulla. 1760-luvulla Torttila toimi muutaman vuoden markkinapaikkana, kun tapahtuma siirrettiin Merikarvialta Pohjanlahden rannikkokaupunkien porvariston keskinäisten riitojen vuoksi. Torttilan markkinapaikka toimi ruotujakolaitoksen aikana myös armeijan harjoituskenttänä.

Sotavuosien jälkeen Torttilan asukasmäärä alkoi voimakkaasti kasvamaan Harjavaltaan perustetun suurteollisuuden myötä. Vuonna 1949 valmistui arkkitehti Erkki Huttusen suunnittelema koulu,[4] joka lakkautettiin 1990-luvun alussa, ja lopulta rakennus purettiin 2018.[5]

LähteetMuokkaa

  • Tapio Salminen: Joki ja sen väki - Kokemäen ja Harjavallan historia, 2007.
  • Vanhaa Harjavaltaa, Harjulan kilta ry, 1953.

ViitteetMuokkaa

  1. Lammaistenlahden kulttuurimaisema Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 26.8.2012.
  2. Ympäristölupa prosessijätteiden läjitysalueelle Harjavaltaan Lounais-Suomen ympäristökeskus. Viitattu 26.8.2012. [vanhentunut linkki]
  3. Pukkila, Tapio: BASF rakentaa akkutehtaan Harjavaltaan – osa 400 miljoonan euron investointia 22.10.2010. Yle Uutiset. Viitattu 22.10.2018. [vanhentunut linkki]
  4. Vartainen, Vesa: Maatalouspitäjästä teollisuuskaupungiksi : Harjavallan historia 1860-luvulta 2010-luvulle, s. 281–282. Harjavalta: Harjavallan kaupunki; Harjavallan seurakunta, 2011. ISBN 978-951-97142-2-6. Teoksen verkkoversio (PDF).
  5. Rakkolainen, Jussi: Vanhalle koulurakennukselle löytyy usein uutta käyttöä – Harjavallan Vinnarin koulu on tästä hyvä esimerkki 10.2.2018. Satakunnan Kansa. Viitattu 22.10.2018.