Torstein Raaby (myös Råby; 6. lokakuuta 1918 Dverberg, Vesterålen, Norja[1]23. maaliskuuta 1964 Alert, Nunavut, Ellesmerensaari, Kanadalähde?) oli norjalainen radisti ja tutkimusmatkailija.

Raabyn muistolaatta Dverbergissä

Raaby oli kotoisin Pohjois-Norjasta Lofooteilta nykyisen Andøyan kunnan alueelta[1]. Ennen toista maailmansotaa hän teki satunnaistöitä. Hän harrasti radioamatööritoimintaa, ja sen ansiosta hän meni sodan alkaessa mukaan vastarintaliikkeeseen. Hän toimi Kaivuonon alueen radistina ja välitti Englantiin tiedot, joiden perusteella taistelulaiva Tirpitz yllätettiin pienoissukellusveneiden avulla suojatussa satamassaan. Raaby käytti antennimastonaan erään saksalaisen upseerin yksityistä mastoa, eikä Gestapo onnistunut paikantamaan sitä.

Sodan jälkeen Raaby osallistui Kon-Tikin purjehdukseen yli Tyynenmeren yhdessä Thor Heyerdahlin ja muiden miehistön jäsenten kanssa.[2] Hänet valitsi miehistöön toinen hankkeen pääpuuhamiehistä, lämpöinsinööri Herman Watzinger. Raaby puolestaan hankki toisen radistin, oslolaisen vastarintaliikkeen veteraanin Knut Hauglandin.

Kon-Tikin matkan jälkeen Raaby työskenteli muun muassa Jan Mayenin saarella[1]. Hän osallistui radistina moniin tutkimusretkikuntiin. Hän kuoli sydänkohtaukseen Kanadan ilmavoimien tukikohdassa, Alertissa, Pohjoisnavalle suuntautuneella tutkimusmatkalla.

Raabystä sanottiin, että mahtavasta Kon-Tiki-purjehduksesta hän sai parantumattoman vaelluskuumeen, tutkimusmatkoista tuli hänelle elinikäinen harrastus.

Lähteet muokkaa

  • Thomas Gallagher: Tirpitzin tuho, Kirjayhtymä 1980
  • Thor Heyerdahl: Kon-Tiki - lautalla yli Tyynenmeren, Tammi 1949

Viitteet muokkaa

  1. a b c Billy Jacobsen: Torstein Raaby Fylkesleksikon. 13.12.2104. Arkistoitu 30.8.2019. Viitattu 30.8.2019.
  2. Christensen, Else: Kon-Tiki: Thor Heyerdahlin seikkailu Polynesiaan Historia. 18.4.2018. Bonnier Publications. Viitattu 27.8.2019.