Topi Lehtipuu

suomalainen oopperalaulaja

Topi Valtteri Lehtipuu (s. 24. maaliskuuta 1971 Brisbane, Australia) on suomalainen, Pariisissa asuva oopperalaulaja, äänialaltaan tenori.

Opiskelu ja ura

muokkaa

Lehtipuu valmistui Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuslinjalta musiikin maisteriksi pääaineenaan kuoronjohto. Hän on saanut laulunopetusta muiden muassa Howard Crookilta, Peter Lindroosilta ja Irina Gavrilovicilta.

Lehtipuu on johtanut useita kuoroja kuten Suomen Laulua ja Hämäläis-Osakunnan Laulajia sekä opettanut sovitusta Sibelius-Akatemiassa. Hän on dubannut piirroselokuvia ja tuottanut niiden musiikkia. Hän on myös aikoinaan laulanut ja soittanut viulua progerockyhtyeessä Höyry-kone (1994–1997) sekä gospelyhtyeessä Jakaranda. Topi Lehtipuu on laulanut lähes 50 virttä Yleisradion ja kirkon yhteisessä nykyvirsikirjan äänityshankkeessa (2001–2005).

Topi Lehtipuu nousi 2000-luvulla nopeasti kansainvälisesti merkittäväksi barokkimusiikin ja Mozartin oopperoiden tenoriksi. Hänen ohjelmistoonsa kuuluu sekä vanhaa että uutta musiikkia, oratorioita ja kantaatteja Bachista Monteverdiin, Einojuhani Rautavaaran Vigilia sekä muun muassa Arnold Schönbergin ja Arvo Pärtin teoksia. Hän on laulanut lukuisissa ooppera- ja barokkimusiikkilevytyksissä.

Lehtipuu oli Joroisten Musiikkipäivien taiteellinen johtaja vuosina 2004-2010. Turun musiikkijuhlien taiteellisena johtajana hän on toiminut vuosina 2010-2015. Lehtipuu aloittaa 1.10.2015 Helsingin juhlaviikkojen toiminnanjohtajana[1].

Oopperalaulajana

muokkaa

Lehtipuun ensimmäinen oopperarooli oli 1999 Mozartin Taikahuilun Tamino Pariisin Théâtre des Champs-Elysées'ssä ja sitä seuranneella Atelier Lyrique de Tourcoing -ryhmän kiertueella eri puolilla Ranskaa. Savonlinnan oopperajuhlilla Lehtipuu esiintyi vuosina 2000 ja 2002. Suomen kansallisoopperan debyytti oli syyskaudella 2002 Cosi fan tutten Ferrando. Vuonna 2004 Lehtipuu lauloi oopperarooleja jo Berliinin valtionoopperassa sekä Pariisin Chatelét-oopperassa ja vuonna 2006 Salzburgin musiikkijuhlilla ja Glyndebournen festivaaleilla.

Toukokuussa 2007 hän teki Espanjan Bilbaossa "Taikahuilun" Taminon roolin ja marraskuussa "Don Giovannin" Don Ottavion roolin Ranskan Toulousessa. Vuoden 2007 Helsingin juhlaviikkojen konsertissa "Helsingin Barokkiorkesteri, Höbarth & Lehtipuu" hän esitti mm. Georg Friedrich Händelin ja Johann Sebastian Bachin musiikkia. Vuoden 2009 Salzburgin musiikkijuhlilla Lehtipuu lauloi taas Ferrandona, ja keväällä 2012 Suomen kansallisoopperassa Pelléaksen roolin Claude Debussyn Pelléas ja Melisande -oopperassa.

Rooleja

muokkaa
  • Berlioz, Les Troyens/Hylas
  • Britten B., Albert Herring/Albert Herring
  • Cavalli, The Didone/Enea
  • Debussy, Pelléas et Mélisande/Pelléas
  • Eötvös, Angels in America/Lou (ensi-ilta Pariisin Châtelet-teatterissa 23.11.2004)
  • Eötvös, Die Tragödie des Teufels/Adam (ensi-ilta Baijerin valtionoopperassa 22.2.2010)
  • Gluck, Iphigenie en Tauride/Pylade
  • Händel, G.F., Jephtha/Jephtha
  • Handel, G.F., Ariodante/Lurcanio
  • Handel, G.F. Alcina/Oronte
  • Mozart, Die Entführung aus dem Serail (Ryöstö seraljista)/Belmonte
  • Mozart, Così Fan Tutte/Ferrando
  • Mozart, Don Giovanni/Ottavio
  • Mozart, Zauberflöte (Taikahuilu)/Tamino
  • Mozart, Zaïde/Gomatz
  • Mozart, La Finta Semplice/Fracasso
  • Mozart, La Finta Gardiniera/ Belfiore
  • Monteverdi, L'Orfeo/Apollo, Pastore
  • Monteverdi, L'incoronazione di Poppea/Liberto, Secundo
  • Rameau, Les Paladins (Paladiinit)/Athis
  • Stravinsky, The Rake’s Progress (Hulttion tie)/Tom Rakewell
  • Wagner, Die Meistersinger von Nurnberg/David

Levytyksiä

muokkaa
  • Höyry-kone: Hyönteisiä voi rakastaa. - APM, 1995
  • Höyry-kone: Huono parturi. - APM, 1997
  • Rautavaara, Einojuhani: Vigilia. - Ondine, 1998
  • Kuula, Toivo: Karavaanilaulu (alkuperäisversio), solistit Topi Lehtipuu ja Kaija Nuoranne. - Albumissa: Lakkaamaton laulu - sata vuotta Suomen Laulua. - Suomen Laulu, 1999
  • Mäntyjärvi, Jaakko: Salvat 1701. -Alba, 2001
  • Haydn, Joseph: Heiligenmesse/Paukenmesse. Monteverdi Choir. - John Eliot Gardiner cond. - Philips, 2003
  • Haydn, Joseph: Schöpfungsmesse/Harmoniemesse. Monteverdi Choir. - John Eliot Gardiner cond. - Philips, 2003
  • Pärt, Arvo: Johannespassion. Copenhagen Symphony Orchestra. - Clatus, 2003
  • Pacius, Frederik: Die Loreley (opera in two acts). - BIS, 2003
  • Haydn: Six Great Masses. - Philips, 2004
  • Berlioz, Hector: Les Troyens. Monteverdi Choir, Orch. Révolutionnaire et Romantique, John Eliot Gardiner cond. Théâtre du Châtelet. - DVD; BBC Opus Arte, 2004
  • Sallinen, Aulis: Barabbas Dialogues. - Ralf Gothoni, cond. - CPO Records, 2005
  • Charpentier, Marc-Antoine: Te Deum; William Christie cond. Les Arts Florissants. - Virgin Classics, 2005
  • Rameau, Jean-Philippe: Les Paladins. Les Arts florissants, William Christie cond. - DVD Opus Arte, 2005
  • Monteverdi, Claudio: Il Combattimento. - Patricia Ciofi, Rolando Villazon, Topi Lehtipuu et al.. Le concert d'Astrée, Emmanuelle Haim cond. - Virgin Classics, 2006
  • Mozart, Wolfgang Amadeus: Mass in C. Natalie Dessay, Véronique Gens, Topi Lehtipuu, Luca Pisaroni, Le Consert d´Astree, Louis Langree cond. - Virgin Classics, 2006
  • Mozart: Cosi fan tutte. Orch. of the Age of Enlightenment- - Ivan Fischer cond., Glyndebourne Festival Opera. - DVD; BBC Opus Arte, 2007
  • Mozart/Czernowin: Zaide/Adama; Mozarteum Orchester. - Ivor Bolton cond.; Salzburger Festspiele. - DVD; Deutsche Grammophon, 2007
  • Haydn, Joseph: Die Schöpfung. Topi Lehtipuu: Uriel. - Ivor Bolton cond., Mozarteum Orchester. - OEHMS, 2007
  • Monteverdi, Claudio: Lamento Della Ninfa, madrigal in 3 sections for 1-4 voices (from Book 8), SV 163. - Topi Lehtipuu, Simon Wall, Christopher Purves, Emmanuelle Haim (Harpsichord), Natalie Dessay. - Albumissa: Lamenti, Emmanuelle Haim cond. - Virgin Classics, 2008
  • Monteverdi, Claudio: Tornate, o cari baci. - Rolando Villazon ja Topi Lehtipuu. - Albumissa: Opera New Generation: Great Duets: Various Artists. - Virgin Classics, 2008
  • Schuman: Des Paradies und die Peri. Topi Lehtipuu: narrator.- Sir Simon Rattle cond., live recording at the Berliner Philharmoniker Digital Concert Hall, Feb. 8, 2009
  • Vivaldi, Antonio: La Fida Ninfa, RV 714. Topi Lehtipuu: Narete. - Jean-Christopher Spinosi cond. - Naïve, 2009
  • Lintinen, Kirmo: Chamber Works. "David and Bethsheba". Topi Lehtipuu: David. - Alba, 2009
  • Handel, Georg Friedrich: L’allegro, Il penseroso, ed Il moderato (HWV 55), Duet "As steals the morn upon the night". - Sandrine Piau (sopraano), Lehtipuu, Topi. - Albumissa: Between Heaven & Earth. - Naïve, 2009
  • Bach, J.S.: Saint Matthew Passion, tenor arias. - Sir Simon Rattle cond., live recording at the Berliner Philharmonier Digital Concert Hall, April 11, 2010
  • Vivaldi, Antonio: Arie per tenore. - Topi Lehtipuu, I Barrochisti, Coro della Radiotelevisione svizzera, Diego Fasolis. - Naïve, 2010.
  • Vivaldi, Antonio: Ottone in Villa (RV729) : opera en 3 actes. Topi Lehtipuu: Decio. - Giovanni Antonini (cond.) - Il Giardino Armonico. - Naïve, 2010
  • Vivaldi, Antonio: Ercole sul Termodonte (RV710, opera). Topi Lehtipuu: Telemone. - Fabio Biondi (cond.) - L'Europa Galante (Virgin Classics), 2010
  • Stravinsky, I., The Rake's Progress, Glyndebourne Opera (DVD opus arte, 2010)
  • Handel, G. F. : Ariodante. Topi Lehtipuu: Lurcanio. - Alan Curtis (cond.) -IL Complesso Barocco (Virgin Classics), 2011.
  • Une Fete Baroque, Emmanuelle Haim, Le Concert d'Astrée. Useita esittäjiä. - Virgin Classics, 2012.
  • Bach, J. S.: Matthäus-Passion, Im/Fink/Güra/Lehtipuu/Weisser/Wolff/RIAS Kammerchor/ Akademie für Alte Musik Berlin/Jacobs, Harmonia Mundi, 2014

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa