Tonya Harding

yhdysvaltalainen taitoluistelija

Tonya Maxine Harding (s. 12. marraskuuta 1970 Portland, Oregon) on entinen yhdysvaltalainen taitoluistelija. Hän sijoittui toiseksi vuoden 1991 taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailuissa. Talviolympialaisissa hän ylsi parhaimmillaan neljänneksi.[1]

Tonya Harding
Harding vuonna 1994.
Harding vuonna 1994.
Henkilötiedot
Syntynyt12. marraskuuta 1970 (ikä 53)
Portland, Oregon, Yhdysvallat
Kansalaisuus  Yhdysvallat
Taitoluistelija
Pituus 155 cm
Lopettanut 1994

Taitoluistelu-ura muokkaa

Harding oli erityisen atleettinen ja kykeni ensimmäisenä amerikkalaisena naisena tekemään kilpailuohjelmassa kaksi kolmoisakselia, kolmoisakselin lyhytohjelmassa sekä kolmoisakseliyhdistelmän. Hän teki nämä ennätykset vuoden 1987 Skate America -kilpailuissa, joissa hän sijoittui toiseksi.[1]

Harding voitti naisten yksinluistelun Yhdysvaltain-mestaruuden kahdesti (vuosina 1991 ja 1994), mutta vuoden 1994 voitto mitätöitiin, koska Harding oli osallisena kilpailijansa Nancy Kerriganin pahoinpitelyyn.[1]

Myöhempi julkisuus muokkaa

Harding teki debyyttinsä ammattilaisnyrkkeilyssä 22. helmikuuta 2003 saadakseen rahaa. Vuodesta 2008 Harding toimi muutaman vuoden kommentaattorina World’s Dumbest... -nimisessä tosi-tv-ohjelmassa.[2]

Harding osallistui Yhdysvaltain Dancing With the Stars (Tanssii tähtien kanssa) -tv-ohjelman 26. tuotantokauteen vuonna 2018.[3]

Perhe ja yksityiselämä muokkaa

Harding tuli hyvin köyhästä perheestä. Hän harrasti taitoluistelun ohella metsästystä ja kalastusta. Hän on myös automekaanikko. Hän oli naimisissa vuoden 1994 tapahtumien aikaan Jeff Gilloolyn kanssa, joka oli mukana järjestämässä Nancy Kerriganin pahoinpitelyä[1], mutta he erosivat samana vuonna. Harding myi Penthouse-lehdelle yhdessä miehensä kanssa tekemän seksivideon vuonna 1994. Vuonna 2010 Harding avioitui tv-kommentaattori Joseph Pricen kanssa, ja vuonna 2011 he saivat poikalapsen.[4] Hardingin elämästä kertova elokuva I, Tonya sai ensi-iltansa vuonna 2017.

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa