Tomos-asiakirja
Tomos (kreikaksi τόμος, ’asiakirja’, ’nidos’, ’kirjan osa’) eli tomos-asiakirja on ortodoksisessa kirkossa Ekumeenisen patriarkaatin tietylle paikalliskirkolle myöntämä asiakirja, jossa julistetaan tuon paikalliskirkon autokefalia tai autonomia sekä annetaan siihen liittyvät määräykset.[1][2]
Kreikka muokkaa
8. kesäkuuta 1850 Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti myönsi autokefalian Kreikan ortodoksiselle kirkolle.[3]
Suomi muokkaa
Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Meletios IV myönsi Suomen ortodoksiselle kirkolle autonomian 6. heinäkuuta 1923 antamallaan tomos-asiakirjalla. Samassa yhteydessä se siirsi Suomen ortodoksisen kirkon Moskovan patriarkaatin yhteydestä Konstantinopolin yhteyteen, jonka vuoksi osa kirkon päätöksentekoa oli alistettu Konstantinopolin patriarkalliselle synodille.[4][5] Esimerkiksi Ortodoksisen kirkon kirkkojärjestyksen 5. luvun pykälässä 65 säädetään, että arkkipiispaa valittaessa on vaalin tulos ilmoitettava ekumeeniselle patriarkalle, joka vahvistaa vaalin, kun taas piispan tai apulaispiispan vaalin vahvistaa paikallinen piispainkokous.[6]
Viro muokkaa
Vuonna 1923 ekumeeninen patriarkaatti myönsi autonomiaa koskevan tomoksen myös Viron ortodoksiselle kirkolle. Neuvostoliiton miehityksen aikana Viron ortodoksit menettivät itsenäisyytensä sekä yhteytensä Konstantinopoliin, mutta Viron itsenäistyttyä uudelleen 1991 ekumeeninen patriarkaatti aktivoi uudelleen autonomiaa koskevan tomoksen 20. helmikuuta 1996. Enemmistö maan ortodokseista jäi kuitenkin Moskovan patriarkaatin yhteyteen, mihin Viron ortodoksit olivat kuuluneet ennen ensimmäistä itsenäistymistä ja mihin he joutuivat miehityksen aikana.[7]
Ukraina muokkaa
_33.jpg)
Vuoden 2019 alussa Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos I myönsi tomosin Ukrainan ortodoksiselle kirkolle, jolla kirkolle annettettiin autokefalia eli itsenäisen paikalliskirkon asema. Allekirjoitustilaisuudessa olivat patriarkan lisäksi läsnä tunnustettavan kirkon johtaja, Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta Epifani I sekä Ukrainan presidentti Petro Porošenko. Moskovan patriarkaatti eli Venäjän ortodoksinen kirkko vastusti jyrkästi Ukrainan kirkollista itsenäistymistä ja katkaisi välinsä Konstantinopoliin. Venäjän ortodoksikirkkoa edustanut Vladimir Legoida kutsui tomosta vain paperiksi, jolla oli taustallaan poliittisia ja henkilökohtaisia kunnianhimoja eikä tunnustanut sillä olevan kanonista eli kirkon sääntöjen antamaa voimaa.[8]
Lähteet muokkaa
- ↑ Arkkimandriitta Arseni: Ortodoksinen sanasto, s. 266. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15657-8.
- ↑ Tomos Ortodoksisto. Viitattu 16.6.2022.
- ↑ The Tomos of Autocephaly of the Church of Greece (1850) Orthodox Synaxis. Viitattu 16.6.2022. (englanniksi)
- ↑ Autonomia-tomos Suomen ortodoksinen kirkko. Viitattu 16.6.2022.
- ↑ Bastubacka, Johan: Miten vuoden 1869 kirkkolaki vaikutti ortodoksien 1900-luvun alkupuolen säädöskokoelmiin? 13.5.2020. Teologia.fi. Viitattu 16.6.2022.
- ↑ Ortodoksisen kirkon kirkkojärjestys finlex.fi. Arkistoitu 28.1.2020. Viitattu 16.6.2022.
- ↑ Palli, Mattias: A Brief History of the Orthodox Church of Estonia Orthodox Church of Estonia. Viitattu 16.6.2022. (englanniksi)
- ↑ Heiskanen, Heikki: Konstantinopolin patriarkaatti vahvisti Ukrainan ortodoksikirkon itsenäisen aseman 5.1.2019. Yle. Viitattu 16.6.2022.