Tom Turpin n.1900

Thomas Million John Turpin (18. marraskuuta 1871 Savannah, Georgia13. elokuuta 1922 St.Louis, Missouri)[1] oli yhdysvaltalainen ragtime-pianisti ja säveltäjä.

Sisällysluettelo

ElämäMuokkaa

Tom Turpin syntyi Savannah’ssa, Georgian osavaltiossa 18. marraskuuta 1871. Hänen syntymävuodestaan on erilaisia tulkintoja. Ensimmäisen maailmansodan värväysasiakirjoissa vuodelta 1917 mainitaan syntymävuodeksi 1874.[1] Vanhemmissa asiakirjoissa mainitaan tavallisesti vuodeksi 1871 tai 1873.[1] Hänen hautakivessään vuodeksi annetaan 1871.[2] Sitä pidetään yleisesti luotettavimpana tietona.

Turpinin isä, John L. ”Honest John” Turpin oli entinen orja, joka siirtyi poliittiseen elämään 1870-luvulla. Äiti Julia (Lulu) Turpin (os. Waters) piti huolta perheestä. Siihen kuuluivat Tomin lisäksi tämän vanhempi veli Charles (s. 1870) ja nuoremmat sisaret Eleanora (s. 1873) ja Nannie (s. 1880). Perhe muutti 1870-luvun puolivälissä vähäksi aikaa Mississipin osavaltioon, mutta siirtyi pian St. Lousiin, jossa John Turpin työskelteli saluunassa.[1] Myöhemmin Turpinin pojat Tom ja Charles toimivat samalla alalla. Turpin avasi vuonna 1885 poikiensa Charlesin ja Tomin avustuksella ensimmäisen oman saluunansa (Silver Dollar Saloon).[1] Saluuna toimi lähes 20 vuotta, kunnes se purettiin St. Louisin maailmannäyttelyn takia 1904. Tom hoiti saluunaa seuraavat vuodet isänsä kanssa. Ajoittain hän työskenteli The Castle -nimisessä saluunassa, jonka omisti Babe Connors.[1]

Turpin sijoitti 1889 varojaan kultakaivokseen Searchlightin alueella Nevadassa. Kaivoshanke kuitenkin osoittautui kannattamattomaksi. Tämän jälkeen Turpin vietti muutamia vuosia preerialla, mutta palasi takaisin St. Louisiin 1894 ja työskenteli siellä saluunassa vuosina 1894–1896. Ensimmäisen oman saluunansa (Turpin’s Saloon) Tom Turpin avasi 1897.[1] Sittemmin hän avasi saluunan nimeltä Rosebud Cafe vuonna 1900.[1][3] Saluunasta tuli sittemmin monen afroamerikkalaisen ragtime-pianistin kantapaikka St. Louisissa. Siellä viettivät aikaansa monet ragtimen kuuluisimmat säveltäjät ja soittajat. Turpin itsekin soitti siellä usein.

Vuoden 1904 maailmannäyttely pidettiin St. Louisissa. Tilaisuus vilkastutti myös kaupungin musiikkielämää. Monet pianistit pääsivät esiintymään maailmannäyttelyssä. Turpin itse osallistui näyttelyn järjestelyihin ja tarjosi majoitusta omistamissaan kiinteistöissä. Esimerkiksi Rosebud Cafen yläkerrasta saattoi vuokrata huoneita. Saluunan musiikillinen toiminta hiipui vuonna 1906, kun monet pianistit olivat muuttaneet maailmannäyttelyn päätyttyä vuonna 1905 Chicagoon.[1] Liiketoiminnan supistuttua Turpin vietti vuosina 1907–1908 hiljaiseloa.

Vuonna 1909 Turpin vietti jonkin aikaa Buttessa, Montanassa. Siellä hän sävelsi kappaleen ”Siwash – an Indian Rag”, jota ei kuitenkaan ole koskaan julkaistu.[3] Pian hän palasi St. Louisiin. Hän omisti siellä 1910 jo useita saluunoita ja muutamia bordelleja, ja lisäksi hän avasi vielä uuden saluunan (Eureka Club).[1] Vielä vuonna 1916 Turpin avasi uuden kahvilan, jonka nimeksi jossain vaiheessa vakiintui The Jazzland Cafe.[1]

Turpin omisti St. Louisissa myös Booker T. Washington Airdrome –nimisen teatterin, jossa esitettiin 1910-luvulla säännöllisesti vaudeville-esityksiä. Teatteri työllisti monia paikallisia muusikoita, kuten Artie Matthews. Turpinin tiedetään itsensä 1910-luvun alussa säveltäneen ja julkaisseen viikoittain uutta musiikkia teatterissaan, mutta kaikki tämä materiaali on sittemmin kadonnut.[1] Vuonna 1916 teatterissa järjestettiin suuri ragtime-pianokilpailu, johon otti osaa 68 pianistia (myös Turpin itse).[4] Kilpailun voitti Charles Hubbard Thompson, joka julistettiin Missourin osavaltion mestariksi.[4]

Viimeisinä vuosinaan Turpin toimi saluunabisneksen ohella paikallisessa afroamerikkalaisessa yhteisössä poliisina.[1] Turpin kuoli peritoniittiin 13. elokuuta 1922.[1] Hänet haudattiin Saint Petersin hautausmaalle, Normandyssa, St. Louisin piirikunnassa.[2]

Musiikillinen uraMuokkaa

Tom Turpin oli jo teini-iässä lahjakas pianisti. Soittajana hän oli itseoppinut. Hän alkoi säveltää omaa musiikkia jo vuonna 1892. Tällöin hän sävelsi ensimmäisen ragtime-kappaleensa Harlem Rag, joka tosin julkaistiin vasta 1897.[1] Hän oli ensimmäinen afroamerikkalainen ragtime-sävellyksen julkaissut säveltäjä.[3] Ragtime-musiikki esiteltiin ensi kertaa vuoden 1893 maailmannäyttelyssä, Chicagossa.

Vuonna 1899 Turpin julkaisi kappaleen Bowery Buck. Hän oli tuolloin vieraillut New Yorkissa ja Bowery-nimisessä paikassa. Turpin on mahdollisesti jopa säveltänyt kappaletta siellä asuessaan.[3]

Vuonna 1903 Turpin sävelsi ja julkaisi ragtime-kappaleen "St. Louis Rag", jonka nimi viittasi vuoden 1904 maailmannäyttelyyn. Kappaleen myynti kärsi siitä, että se julkaistiin liian aikaisin. Vuonna 1904 Turpin julkaisi kappaleen "Buffalo Rag". Näissä kahdessa kappaleessa on havaittavissa vaikutteita Scott Joplinilta.[3] Turpin viettikin vuosina 1903-1904 paljon aikaa Joplinin seurassa ja sai tältä musiikillisia ideoita.

1914 hän sävelsi viimeisen ragtime-sävelmänsä "Pan-Am Rag", johon sovituksen laati Artie Matthews.[3] Turpin oli pestannut Matthewsin säveltämään musiikkia omistamaansa Booker T. Washington-teatteriin jo vuonna 1908. Yhteistyö päättyi Matthewsin muutettua 1915 aluksi Chicagoon ja sittemmin Ohioon. Turpinin viimeiseksi sävellykseksi jäi 1917 laadittu "When Sambo Goes to France".

Oman uransa ohella Turpin kannusti nuoria muusikoita kokeilemaan rohkeasti omia ideoitaan ja opetti heille soittamista. Turpinin oppilaista huomattavimpia olivat Louis Chauvin ja Sam Patterson.[3] Lisäksi ragtime-musiikkia Turpinin opastuksella opetteli myös nuori Joe Jordan 1900-luvun alussa.

Tom Turpin loi perustan ragtime-musiikin tyylisuunnalle, joka nyttemmmin tunnetaan nimellä klassinen ragtime tai Missourin koulukunta.[5]. Sitä kehittivät sittemmin esimerkiksi Scott Joplin, Joseph Lamb ja James Scott.[5] Ansioistaan paikallisen ragtime-musiikin hyväksi Turpin sai kunnianimen St. Louisin ragtime-musiikin isä (Father of St. Louis Ragtime).

Luettelo Turpinin sävellyksistä [1]

  • Harlem Rag (1897)
  • The Bowery Buck (1899)
  • A Rag-Time Naightmare (1900)
  • St. Louis Rag (1903)
  • Buffalo Rag (1904)
  • Siwash – an Indian Intermezzo (n. 1909), julkaisematon
  • Pan-Am Rag (n.1914) sovittanut Artie Matthews
  • When Sambo Goes to France (1917)

PerheMuokkaa

Tom Turpin oli naimisissa kahdesti. Ensimmäisen kerran hän avioitui 1891 Julie Anna Turpinin kanssa. Avioliitosta syntyi 1891 poika Thomas Jackson, joka kuoli vuoden ikäisenä toukokuussa 1892. [1] Turpinin vaimo Julie kuoli heinäkuussa 1893 20-vuotiaana.[1] Toisen kerran Turpin avioitui 1900 Willamete (Willie) Turpinin kanssa.[1] Avioliitto päättyi Tom Turpinin kuolemaan.

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Tom Turpinin elämäkerta ja sävellykset Bill Edwardsin ragtimesivustolla (englanniksi) Viitattu 24.8.2012
  2. a b Tom Turpinin hauta Find a Grave-sivustolla (englanniksi) Viitattu 24.8.2012
  3. a b c d e f g Tom Turpin Allmusic.com:issa (englanniksi) Viitattu 24.8.2012.
  4. a b Charles Hubbard Thompson Bill Edwardsin ragtimesivustolla (englanniksi) Viitattu 24.8.2012
  5. a b What is a Rag? – The Musical Origins of the Piano Rag The Parlor Songs Academyn sivustolla (englanniksi) Viitattu 24.8.2012