Avaa päävalikko

Toivo Elias Tapanainen (30. joulukuuta 1888 Lappeenranta25. elokuuta 1971 Lappeenranta) oli lappeenrantalainen pankkiiri ja asianajaja. Koulutukseltaan Tapanainen oli varatuomari (1917).

Sisällysluettelo

Toiminta Venäjän vallan aikanaMuokkaa

Toisen sortokauden aikana 1915 Tapanainen kieltäytyi ottamasta Lappeen kihlakunnantuomarin virkaa vastaan protestina viran entisen haltijan Svinhufvudin Siperiaan karkotusta vastaan. Tapanainen tuomittiin neljän kuukauden vankilatuomioon[1], jonka Tapanainen kärsi Viipurin lääninvankilassa vuonna 1916.[2]

Poliittinen uraMuokkaa

Tapanainen oli 1920- ja 1930-luvulla useaan otteeseen Lappeenrannan kaupunginvaltuustossa Kokoomuksen edustajana, ja toimi myös valtuuston puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana. Sotavuosina 1940–1945 hän oli kaupunginhallituksen jäsen.[2]

Toiminta sotatuomarinaMuokkaa

Suomen kansalaissodan aikana keväällä 1918 Tapanainen toimi valkoisen Karjalan armeijakunnan esikunnan sotatuomarina ja Lappeenrannan alueen puhdistuspäällikkönä.[2] Tapanainen johti alueen tutkintaosastoa, jonka pikaistunnoissa tuomittiin kuolemaan satoja Lappeenrannan vankileirin punavankeja. Joukossa oli myös useita kansanedustajia.[3]

Tapanainen toimi sotatuomarina eri joukko-osastoissa vuoteen 1944 asti. Hänen on väitetty 1990- ja 2000-luvuilla liikkuneen huhun mukaan osallistuneen Lappeenrannassa kesällä 1944 toimineeseen salaiseen kenttäoikeuteen, joka olisi tuominnut kuolemaan kymmeniä tai jopa satoja sotilaita.[4][5] Sittemmin Pasi Jaakkonen on osoittanut kirjassaan Huhtiniemi – 400 kadonneen miehen mysteeri eläkkeellä olleen, Tapanaisen naapurina asuneen lappeenrantalaismiehen, ns. Syväkurkun, laittaneen huhun liikkeelle.

LähteetMuokkaa

LähdeviitteetMuokkaa

  1. Heikki Ylikangas, Romahtaako rintama, s. 258
  2. a b c Tikka & Arponen (1999) s. 35-37
  3. Tikka & Arponen (1999)
  4. Pohjalainen (2006)
  5. Tikka & Arponen (1999) s. 314

Aiheesta muuallaMuokkaa

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Toivo Tapanainen.