Ziguinchorin alue
Ziguinchorin alue (ransk. région de Ziguinchor) on hallintoalue Senegalin lounaisosassa. Sen hallinnollinen keskus on Ziguinchorin kaupunki. Alueen pinta-ala on 7 339 neliökilometriä.[1] Asukkaita on 549 151 henkeä (vuonna 2013, väestönlaskenta)[2].
| Ziguinchorin alue région de Ziguinchor |
|
|---|---|
 Ziguinchorin alue Senegalin kartalla. |
|
 Alueen departementit. |
|
| Valtio | Senegal |
| Hallinto | |
| – hallinnollinen keskus | Ziguinchor |
| Pinta-ala | 7 339 km² |
| Väkiluku (2013) | 549 151 |
Ziguinchorin alue käsittää 3,73 % Senegalin pinta-alasta. Se rajoittuu idässä Sédhioun alueeseen, pohjoisessa Gambiaan, etelässä Guinea-Bissauhun ja lännessä Atlantin valtamereen.[1]
Alueella virtaavat Casamance ja sen sivujoki Soungrougrou, jotka muodostavat rämealueita. Ilmasto on trooppisen kostea ja kasvillisuus ja eläinkunta runsasta.[1]
Entisestä Casamancen alueesta vuonna 1984 erotettu alue jakautuu Bignonan, Oussouyen ja Ziguinchorin departementteihin. Ne käsittävät kahdeksan arrondissementtia, 30 kuntaa ja noin 502 kylää. Kaupunkiasutuksia ovat Bignona, Diouloulou, Oussouye, Thionck-Essyl ja Ziguinchor.[1]
Alueella asuu 4 % Senegalin väestöstä. Kaupunkiväestön osuus on 45,9 %.[2] Suurimmat etniset ryhmät ovat vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan diolat (57,8 %), mandinkat (11,1 %), fulbet (10,5 %), wolofit (3,9 %), mandjakot (3,5 %), balantet (2,9 %), sererit 2,7 %) ja mankanjat (2,4 %). Vallitsevat uskonnot ovat islam (78 %) ja kristinusko (18 %). Oussouyen departementissa on paljon perinteisen uskonnon harjoittajia (32,7 %).[1]
Alueen kehitysnäkymät perustuu metsien hyödyntämiseen, maatalouteen, karjanhoitoon ja matkailuun. Taloutta haittaavat heikot liikenneyhteydet sekä viimeaikaiset levottomuudet.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f Ziguinchor 2013: Situation économique et sociale régionale 2013. Chapitre I: Présentation de la région ansd.sn. 2015. Arkistoitu 16.5.2017. Viitattu 24.5.2017.
- ↑ a b Ziguinchor 2013: Situation économique et sociale régionale 2013. Chapitre II: Démographie ansd.sn. 2015. Arkistoitu 16.5.2017. Viitattu 24.5.2017.