Zdeněk Fibich (21. joulukuuta 1850 Všebořice15. lokakuuta 1900 Praha) oli tšekkiläinen säveltäjä.[1]

Zdeněk Fibich

Fibich syntyi Všebořicessa, lähellä Čáslavia, kreivi Auerspergin kartanon riistanvartijan pojaksi. Hän opiskeli laajasti: Prahassa, Wienissä, Leipzigissä ja Pariisissa. Fibich palasi vuonna 1871 Pariisista Prahaan, jossa hän työskenteli kapellimestarina ja alkoi säveltää ensimmäistä oopperaansa Bukovín. Hänen oopperansa Blaník sai kunniamaininnan Tšekin kansallisteatterin kilpailussa parhaasta historiallisesta oopperasta. 1880-luvulla syntyi ooppera Nevěsta Messinská, ja seuraavalla vuosikymmenellä Fibich sai menestystä Hippodamia-trilogiallaan, jonka osat saivat kantaesityksensä Prahassa 16.–18. helmikuuta 1893. Vain 49-vuotiaana kuolleen säveltäjän viimeiseksi jäänyt vuosikymmen, 1890-luku, oli tuotteliain: vuosikymmenen mittaan Fibich sävelsi muun muassa 376 pianominiatyyristä koostuvan sarjan ja useita oopperoita.[1] Hänen tuotantoonsa kuuluu kaksi jousikvartettoa, pianotrio, pianokvartetto, kvintetto pianolle, jousille ja puhaltimille, kolme sinfoniaa ja vähintään seitsemän oopperaa.

Lähteet muokkaa

  1. a b Šustíková, Vera: Zdeněk Fibich Vltava Klasika. Český rozhlas (Tšekin yleisradioyhtiö). Viitattu 16.1.2019. (englanniksi)
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.