”Zaleilah”
Mandinga
Singlen ”Zaleilah” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Club de Mandinga
 Äänitetty  2011; Le club Mandinga Studios
 Julkaistu 9. helmikuuta 2012
 Formaatti Digitaalinen lataus
 Tuottaja(t) Costi Ioniţă
 Tyylilaji house, dancepop, latino
 Kesto 03.38 (Albumiversio)
05.35 (Extended Mix)
02.58 (Eurovision edit)
 Levy-yhtiö Cat Music Romania
Orchard Music
Mandingan muut singlet
”Europarty”
2011
”Zaleilah”
2012
”Papi Chulo”
2012

Zaleilah on romanialais-latinalaisyhtye Mandingan kappale. Kappaleen ensiesitys oli syyskuun 2011 alussa ja se palvelee heidän viidennen, Club de Mandinga-studioalbumin johdantosinglenä. Yhtye esitti kappaleen livenä vuoden 2011 Romanian Music Awardsissa 16. syyskuuta 2011. Se esitettiin uudenvuodenaaton tapahtumassa Romexpossa sekä livenä X Factorin finaalissa. Yhtye kuvasi musiikkivideon kappaletta varten Dubaissa, Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa alkuvuodesta 2012. Videon ensiesitys oli helmikuussa. Saman kuukauden aikana fanien kannustamana yhtye päätti pyrkiä sillä edustamaan Romaniaa Euroviisuissa. He onnistuivat löytämään tiensä kansanäänestyksen finaaliin. He voittivat kansallisen finaalin ja tämän myötä kappale edusti Romaniaa vuoden 2012 Eurovision laulukilpailussa. Kappale esitettiin ensimmäisen semifinaalin alkupuolella sekä finaalissa 22.- sekä 26. toukokuuta Azerbaidžanin Bakussa.[1]

Listasijoitukset muokkaa

Listat (2012) Paras
sijoitus
Belgia (Ultratip Flanderi)[2] 78
Moldova (Media Forest)[3] 2
Venäjä (Media Control) 92
Romania (Romanian Radio Airplay Chart)[4] 1
Romania (Media Forest Video Chart)[4] 2
Romania (Digital Songs)[5] 1
Romania (Romanian Top 100)[6] 2
Ruotsi (Sverigetopplistan)[7] 48
Turkki (Number One Charts)[8] 40

Lähteet muokkaa

  1. Insignia exchange and semifinal allocation draw. esctoday.com.
  2. Belgium Flanders Ultratip Chart ultratop.be.
  3. Media Forest - Know You Are ON AIR mediaforest-moldova.com. Arkistoitu 16.1.2013. Viitattu 22.12.2014.
  4. a b Media Forest Charts, week 10, 2012 mediaforest.ro.
  5. Cele mai ascultate hituri cotidianul.ro.
  6. Airplay 100 on KissFM (Podcast April 29, 2012) kissfm.ro.
  7. Swedish Singles chart swedishcharts.com.
  8. Digital Singles Charts - Turkey hayatadair.info. Arkistoitu 1.6.2013. Viitattu 22.12.2014.
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Zaleilah
Tämä singleen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.