Wikipedia

Yrjö Kilpeläinen

suomalainen poliitikko

Yrjö Kaarle Kilpeläinen (3. lokakuuta 1907 Leppävirta – 30. tammikuuta 1955 Helsinki[1]) oli suomalainen kansanedustaja, toimittaja ja pakinoitsija. Kilpeläinen tunnetaan erityisesti radiotoimittajan työstään Yleisradion palveluksessa toisen maailmansodan aikana. Hänen käyttämistään nimimerkeistä tunnetuin on ”Jahvetti”.[2]

Elämä ja ura muokkaa

Lapsuus ja nuoruus muokkaa

Yrjö Kilpeläinen syntyi Pohjois-Savon maakunnassa, Leppävirran Saahkarlahden kylässä, josta perhe muutti Kangaslammille.lähde?[3] Hän syntyi esikoisena pienviljelijä Otto Kilpeläisen ja tämän vaimon Maria Sofia Hynösen perheeseen. Kansakoulun käytyään Kilpeläinen siirtyi opiskelemaan Helsingin Koelyseoon, josta hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1927.[1] Lyseossa Kilpeläisen luokkatovereina olivat myöhempi suurlähettiläs Toivo Heikkilä ja myöhempi ministeri ja Kansaneläkelaitoksen johtaja Aku Sumu.[4]

Vuosina 1928–1929 Kilpeläinen suoritti asepalveluksensa Viipurissa ja Santahaminassa, kotiutuen Reserviupseerikoulun käytyään tykistön vänrikkinä. Tämän jälkeen hän aloitti opinnot Helsingin yliopiston filosofisessa tiedekunnassa. Kilpeläinen oli opiskeluaikanaan Ylioppilaslehden toimitussihteeri ja pakinoi lehdessä nimimerkillä ”Onkimies”[5].

Hän liittyi myös Akateemiseen Karjala-seuraan, josta erosi vuonna 1932 Mäntsälän kapinan jakaessa seuran eri linjoihin[5]. Samaan AKS:sta eronneeseen 53:n henkilön joukkoon kuului muiden muassa Urho Kekkonen. Samana vuonna Kilpeläinen valmistui filosofian kandidaatiksi. Vuonna 1933 Kilpeläinen avioitui Aili Kyllikki Patokosken kanssa[1]. Valmistuttuaan yliopistosta Kilpeläinen valittiin Kuopion kansalaisopiston johtajaksi vuosiksi 1932–1935. Tämän jälkeen hänet valittiin rehtoriksi vasta perustettuun osuusliike Elannon henkilökunnan kouluun, jossa hän työskenteli vuoteen 1938 asti. Vuoden 1938 lokakuussa hänet nimitettiin Työväen Akatemian väliaikaiseksi johtajaksi. Tämä työ keskeytyi talvisodan sytyttyä 30. marraskuuta 1939.

Jahvetti muokkaa

Kilpeläinen laati ja toimitti 1930-luvun loppupuolella radiopakinoita nimimerkillä Jahvetti. Hän ennakoi suursodan syttymistä jo vuonna 1938 kommentoidessaan Münchenin sopimusta ja sen nojalla tapahtunutta Sudeettimaan liittämistä Saksaan todeten kyseisen tavan voivan muodostua kohtalokkaaksi sekä yleisten oikeusperiaatteiden että varsinkin pienten kansojen olemassaolon kannalta.[6]

Välirauhan aikana Suomen Aseveljien Työjärjestö käynnisti toiminnan, jonka tarkoituksena oli ylläpitää ja kehittää muun muassa henkistä maanpuolustustyötä ja torjua järjestettyjä huhukampanjoita. Toiminta laajeni käsittämään kansalaisten mielialojen ja poliittisten tapahtumien vaikutuksien seuraamisen. Toimintaa varten perustettiin kirjeenvaihtopalvelu, joka jatkosodan alettua laajeni niin, että kirjeitä käsiteltiin myös radiolähetyksissä. Näiden radiolähetysten toimittajaksi valittiin Kilpeläinen. Kansalaisten lähettämien kirjeiden käsittelyn lisäksi Jahvetti kävi radioaalloilla propagandasotaa muun muassa Armas Äikiää ja Moskovan Tiltua vastaan. Ohjelma oli erittäin suosittu, ja siihen lähetettiin sotavuosien aikana noin 100 000 kirjettä. Näistä noin 30 000, joilla katsottiin olevan laajempaa mielenkiintoa, käsiteltiin radiolähetyksissä, ja muihin lähetettiin vastaus postitse. Kirjeiden aiheina olivat mitä moninaisimmat kansalaisten ongelmat sota- ja pula-ajan vaikeissa oloissa, ja vastausten laadinnassa käytettiin apuna eri alojen asiantuntijoita. Erityisen lähellä Jahvetin sydäntä olivat vähäväkisten pulmat ja erityisen ankarasti hän tuomitsi toisten ihmisten puutteesta ja hädästä hyötyneet keinottelijat. Loppuvuonna 1941 kirjeenvaihtopalvelu siirtyi suoraan Valtion tiedoituslaitoksen alaisuuteen. ”Jahvetin kirjelaatikko” -nimistä ohjelmaa lähetettiin 23. elokuuta 1941 – 6. tammikuuta 1945. Toimittajan henkilöllisyys oli tiukasti varjeltu salaisuus ja se paljastui vasta sotien jälkeen.[7]

Kilpeläinen oli Ranskan ja ranskalaisuuden tuntija ja ihailija. Hän on kääntänyt Ranskan kansallislaulun Marseljeesin savon murteelle.[5]

Poliitikko muokkaa

Kilpeläinen oli liittynyt sosialidemokraattiseen puolueeseen vuonna 1937. Sotien jälkeen, vuonna 1945, hänet valittiin eduskuntaan Kuopion läntisestä vaalipiiristä. Kilpeläisestä tuli Väinö Leskisen, Unto Varjosen ja Penna Tervon ohella yksi SDP:n niin kutsutun asevelisiiven keskeisistä hahmoista.[8]

Kansanedustajan työn lisäksi Kilpeläinen toimi Suomen Sosialidemokraatti -lehden poliittisena toimittajana vuodesta 1947 alkaen. Tämän paikan hän peri nimimerkkiä Muste-Maalari käyttäneeltä Ano Airistolta, joka oli joutunut jättämään tehtävän sairauden vuoksi. Kilpeläisen asemasta oikeistososialidemokraattina sekä ajan poliittisesta ilmapiiristä johtuen hän hyökkäsi pakinoissaan erityisesti kansandemokraatteja vastaan. Kilpeläinen halveksi varsinkin niitä suomalaisia, jotka olivat sota-aikana asettuneet silloisen vihollisen puolelle, mutta myös niitä, jotka poliittisten suhdanteiden muuttuessa käänsivät takkinsa. Toisaalta hän arvosteli myös porvareita siitä, että nämä hänen mielestään piiloutuivat ”vaaran vuosina” sosialidemokraattien selän taakse eivätkä astuneet etulinjaan torjumaan kommunismin vaaraa.[9] SDP:n kansanedustajan Sylvi-Kyllikki Kilven loikattua kansandemokraatteihin vuonna 1946 Kilpeläinen kirjoitti sarkastisesti sekä SDP:n että SKDL:n eduskuntaryhmien henkisen tason kohonneen huomattavasti.[10]

Kansanedustajana Kilpeläisen erityisen huomion kohteena oli Yleisradio, ja eduskunnan istunnoissa hän otti toistuvasti yhteen Yleisradion pääjohtajan, myös SKDL:n kansanedustajana toimineen Hella Wuolijoen kanssa.[8] Kilpeläisen tekemän lakialoitteen pohjalta säädettiin vuonna 1948 ”Lex Jahvetti”, laki joka siirsi Yleisradion hallinnollisen toiminnan kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriöltä eduskunnalle.[2] Matemaatikko Leo Sarion aisaparina hän oli ajamassa lakia Suomen Akatemiasta.[11]

Kilpeläinen syrjäytettiin Työväen Akatemian rehtorin paikalta vuonna 1945 ja hänen tilalleen nimitettiin Arvi Hautamäki. Kilpeläisen elämäkerran kirjoittaja Simo Juntunen on arvellut, että vaihdoksen taustalla oli Työväen Akatemian johtokunnan puheenjohtajan, professori Väinö Voionmaan kauna Väinö Tanneria kohtaan, ja että tästä kaunasta olisivat saaneet osansa myös Tanneria lähellä olleet, joihin Kilpeläinen kuului.[12] Ensimmäisen eduskuntakautensa ajan Kilpeläinen oli ilman vakituista tointa ja tällöin hän avusti kirjoituksillaan muiden muassa Suomen Kuvalehteä, Suomalaista Suomea ja Ilmari Turjan Kansan Kuvalehteä. Lisäksi hän kirjoitti tekstejä revyyteatteri Punaiselle Myllylle muun muassa Arijoutsin kanssa, kunnes poliittiset satiirit tyrehtyivät.[13]

Niin kutsutun sotasyyllisyyslain tultua eduskunnan käsiteltäväksi elokuussa 1945 Kilpeläinen arvosteli voimakkaasti vireillä ollutta lakia sen oltua luonteeltaan taannehtiva ja siten länsimaisten oikeusperiaatteiden vastainen. Lain tultua hyväksytyksi Kilpeläinen avustajineen keräsi materiaalin syytteeseen joutuneen Väinö Tannerin puolustusta varten. Varsinaisen oikeudenkäynnin alettua marraskuussa 1945 hän johti syytettyjen puolustuksen toimistoa, jossa käännettiin syytettyjen ja heidän avustajiensa lausunnot ulkomaisille kielille. Kilpeläisen työparina oli kirjailija Yrjö Soini, joka seurasi itse istuntoja Säätytalossa ja laati niistä tuoreet selostukset. Soinin mukaan Kilpeläinen antautui tälle työlleen niin tiiviisti ja uhrautuvasti, että se mursi hänen terveytensä ja johti osaltaan hänen varhaiseen kuolemaansa. Kun vankilasta jo vapautunut presidentti Risto Ryti ja Kilpeläinen tapasivat eräässä juhlatilaisuudessa 1950-luvun alkupuolella, Ryti sanoi hieman leikillään kätellessään Kilpeläistä: ”Maisterinhan siellä vankilassa olisi pitänyt olla eikä meidän.”[14]

Kilpeläinen ja Urho Kekkonen tunsivat toisensa jo Akateemisen Karjala-Seuran ajoilta. Kilpeläisen vakaa käsitys oli, että Kekkonen liittyi Maalaisliittoon vain laskelmoiden ja ilman aatteellisia syitä tavoitteenaan päästä poliittisella urallaan mahdollisimman pitkälle, aina tasavallan presidentiksi saakka. Kilpeläisen silmissä Kekkonen oli takinkääntäjä, joka oli vuonna 1940 vastustanut Moskovan rauhan solmimista ja myöhemmin ryhtynyt kannattamaan ystävyyspolitiikkaa Neuvostoliiton kanssa. Mitään vakavia yhteenottoja miesten välillä ei kuitenkaan sattunut. Usean eri henkilön muistaman mukaan Kilpeläinen ennusti pari vuotta ennen vuoden 1956 presidentinvaalia Suomen saavan Kekkosesta elinikäisen diktaattorin, mikäli tämä tulisi valituksi presidentiksi. Kekkosen nousua presidentin virkaan Kilpeläinen ei ollut enää näkemässä.[15]

Kilpeläinen toimi presidentin valitsijamiehenä vuonna 1950 ja kansanedustajana vuoteen 1955.

Kilpeläinen kuoli vaikean sairauden murtamana vain 47 vuoden iässä.

Nimimerkkejä muokkaa

Kilpeläisen pakinoitsijana käyttämiä nimimerkkejä:[1]

  • Jahvetti (Jahvetin kirjelaatikko, Suomen sosialidemokraatti)
  • Onkimies (Ylioppilaslehti)
  • Lemminkäinen
  • Mörssäri
  • Jurkka
  • Joonas Jääräpää
  • Väinö Kalamies
  • Vehviläinen

Teokset muokkaa

  • Yrjö Kilpeläinen: Suomen kommunistinen puolue järjestönä 1. , 1934.
  • Jahvetti: Suomi Neuvostoliiton radiossa. Suomen kirja, 1942.
  • Jahvetti: Jahvetin kevättempaus (Jahvetin tempaukset 1). Suomen kirja, 1944.
  • Jahvetti: Jahvetin syyskesätempaus (Jahvetin tempaukset 2). Suomen kirja, 1944.
  • Jahvetti: Jahvetin kekritempaus (Jahvetin tempaukset 3). Suomen kirja, 1944.
  • Jahvetti: Jahvetin joulutempaus (Jahvetin tempaukset 4). Suomen kirja, 1944.
  • Jahvetti: Tri Jekyll ja Mr. Hyde : valmistelut tuleviin eduskuntavaaleihin ovat olleet käynnissä pitkän aikaa ja ovat nyt saavuttamaisillaan viimeisen ratkaisuvaiheensa. Yhteismainos, Helsinki, 1945.
  • Jahvetti: Jo riittää kommunistipropaganda Yleisradiossa. Tampereen sos.dem. kunnallisjärjestö, 1947.
  • Jahvetti: Valitut jorinat. WSOY, 1958. Postuumi, toimittanut Väinö Leskinen.

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b c d Pohjois-Savon muisti, Jahvetti (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ a b Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 231. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  3. ↑ Simppa: Jahvetti – legenda jo eläessään, s. 18.
  4. ↑ Simppa: Jahvetti – legenda jo eläessään, s. 19.
  5. ↑ a b c Sisättö, Vesa & Halme, Jukka: Kotimaisia pakinoitsijoita, s. 47–49. Helsinki: BTJ Finland, 2013. ISBN 978-952-692-979-1.
  6. ↑ Simppa: Jahvetti – legenda jo eläessään, s. 60. Porvoo–Helsinki: WSOY, 1976.
  7. ↑ Simppa: Jahvetti – legenda jo eläessään, s. 69–87.
  8. ↑ a b Eino Lyytinen ja Timo Vihavainen: Yleisradion historia 1 (1926–1949), s. 180–181. Helsinki: Yleisradio, 1996. ISBN 951-43-0713-5.
  9. ↑ Simppa: Jahvetti – legenda jo eläessään, s. 168–169.
  10. ↑ Johannes Virolainen: Politiikan puolustus: pohdintoja Suomen poliittisesta järjestelmästä ja sen toteuttajista, s. 211. Helsinki: Otava, 1996.
  11. ↑ Simppa: Jahvetti – legenda jo eläessään, s. 146–154.
  12. ↑ Simppa: Jahvetti – legenda jo eläessään, s. 104.
  13. ↑ Simppa: Jahvetti – legenda jo eläessään, s. 165.
  14. ↑ Simppa: Jahvetti – legenda jo eläessään, s. 135–145.
  15. ↑ Simppa: Jahvetti – legenda jo eläessään, s. 203–204.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Yrjö_Kilpeläinen&oldid=21869095”