Yojimbo – onnensoturi

vuoden 1961 elokuva

Yojimbo – onnensoturi (jap. 用心棒, Yōjinbō) on japanilainen elokuva vuodelta 1961. Akira Kurosawan ohjaama veijarimainen samuraielokuva kertoo roninista, isännättömästä samuraista, joka tulee sotaherrojen hallitsemaan kaupunkiin, ja saa kaikki sotaherrat palkkaamaan itsensä suojaksi toisia sotaherroja vastaan.[1]

Yojimbo – onnensoturi
用心棒
Yōjinbō
Ohjaaja Akira Kurosawa
Käsikirjoittaja Ryuzo Kikushima
Tuottaja
  • Tomoyuki Tanaka
  • Ryuzo Kikushima
  • Akira Kurosawa
Säveltäjä Masaru Sato
Kuvaaja Kazuo Miyagawa
Leikkaaja Akira Kurosawa
Tuotantosuunnittelija Yoshirō Muraki
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Japani
Tuotantoyhtiö
  • Kurosawa Productions
  • Toho Eiga
Levittäjä Tōhō
Netflix
Ensi-ilta 1961
Kesto 101 min
Alkuperäiskieli japani
Seuraaja Samuraimiekka
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuva on saanut vaikutteita Dashiell Hammettin kirjasta Red Harvest (1927) ja lännenelokuvista, ennen muuta John Fordin tuotannosta.[2][3] Yojimbo itse puolestaan on ollut muun muassa Sergio Leonen esikuvana, mikä näkyy selkeästi elokuvassa Kourallinen dollareita. Elokuvien juonet ovat samanlaiset, Kourallinen dollareita on vain siirretty villiin länteen.[2][4]

The New York Timesin kriitikot valitsivat Yojimbon vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[5]

Roolit muokkaa

 Toshiro Mifune  Sanjuro Kuwabatake  
 Eijirô Tono  Gonji, sakekauppias  
 Seizaburô Kawazu  Seibei, Tazaemonin apuri  
 Isuzu Yamada  Orin, Seibein vaimo  
 Hiroshi Tachikawa  Yoichiro, Seibeiin poika  
 Kamatari Fujiwara  Tazaemon  
 Takashi Shimura  Tokuemon  
 Tatsuya Nakadai  Unosuke  

Lähde: [6][7]

Lähteet muokkaa

  1. Ebert, Roger: A fistful of samurai RogerEbert.com. 10.4.2005. Viitattu 20.4.2021. (englanniksi)
  2. a b Rickman, Gregg: Japanese Cinema to 1960 : Part 1. Akira Kurosawa. Greencine. Arkistoitu 16.5.2009. Viitattu 20.4.2021. (englanniksi)
  3. Silver, Charles: Akira Kurosawa’s Yojimbo Inside/Out – MoMA. 10.9.2013. Viitattu 20.4.2021. (englanniksi)
  4. Bailey, Jason: How Kurosawa’s ‘Yojimbo’ Became Leone’s ‘Fistful of Dollars’ Flavorwire. 20.10.2014. Viitattu 20.4.2021. (englanniksi)
  5. The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 20.4.2021. (englanniksi)
  6. Yojimbo (1961) British Film Institute – BFI. Viitattu 20.4.2021. (englanniksi)
  7. Yojimbo Elonet. Viitattu 20.4.2021.

Aiheesta muualla muokkaa

  • Matthew: Yojimbo (1961) Classic Art Films. 31.7.2015. Viitattu 20.4.2021. (englanniksi)
  • Kissoon, Hemanth: Yojimbo Japan Visitor. kesäkuu 2007. Viitattu 20.4.2021. (englanniksi)
  • Watts, Leslie: Editor Roundtable: Yojimbo Story Grid. Viitattu 20.4.2021. (englanniksi)
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.