Yle Uutiset

valtakunnallisen yleisradioyhtiön uutistoiminnan yksikkö

Yle Uutiset on Yleisradion (Yle) uutisbrändi. Saman nimen alla on vuodesta 2013 alkaen tuotettu kaikki Ylen suomenkieliset uutissisällöt ja -lähetykset, joita tuotetaan niin televisioon, radioon kuin verkkoonkin.

Yle Uutisten logo.

Historia muokkaa

Yle Uutisten historia alkoi vuodesta 2007, kun Ylen TV- ja radiouutisten toimitukset yhdistyivät. Samalla Ylelle syntyi oma uutistoimisto ja se luopui Suomen Tietotoimiston (STT) asiakkuudesta.[1] Vuonna 2017 Yle tosin palasi jälleen STT:n asiakkaaksi.[2][3]

Toimitus muokkaa

Uutiset tuottaa Ylen Uutis- ja ajankohtaistoimitus. Sama toimitus vastaa myös muun muassa radion ja television ajankohtais- ja keskusteluohjelmista, kuten Ykkösaamusta, Ylen aamusta, Puoli seitsemästä ja A-studiosta. Yle.fi-verkkosivuston lisäksi Yle Uutiset julkaisee artikkeleitaan myös uutisovelluksissa Yle Uutisvahti ja Yle.fi.[4] Uutis- ja ajankohtaistoimitusta johtaa päätoimittaja Riikka Räisänen. Toimitus kuuluu vielä laajempaan, Uutis- ja ajankohtaistoiminnan yksikköön, joka on yksi Ylen kuudesta yksiköstä. Saman yksikön alla on myös muun muassa alueellinen uutistoiminta. Yksikköä johtaa vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen.[5]

Suomenkielisten uutisten lisäksi Ylen Uutis- ja ajankohtaistoimitus tuottaa myös englannin-, venäjän- ja viittomakielisiä sisältöjä. Ruotsinkieliset uutiset tuottaa erillinen Svenska Ylen oma uutistoimitus.[6]

Yle Uutisten verkkosivusto on vuonna 2019 vuorotellut web-sivustojen virallisen yleisömittauksen FIAMin kolmanneksi ja neljänneksi suosituimman sivuston paikalla.[7] Lokakuussa 2019 sen tavoittavuus oli yli 3,4 miljoonaa. Edellä ovat Ilta-Sanomat ja Iltalehti, joinain kuukausina Helsingin Sanomat. Ylen illan pääuutislähetys televisiossa (Yle Uutiset 20.30) keräsi lokakuussa 2019 parhaimmillaan 980 000 katsojaa ja oli kuukauden katsotuin tv-uutislähetys.[8]

Radio- ja tv-uutislähetykset muokkaa

Radio muokkaa

Radiouutiset kuullaan Yle Radio Suomessa tasatunnein läpi vuorokauden. Radiouutisten pidemmät päälähetykset kuullaan myös Yle Radio 1:ssä. Joulukuusta 2019 alkaen yön uutisia ovat tehneet STT:n toimittajat.[9]

Radion uutislähetykset ovat pääsääntöisesti kahden minuutin mittaisia sähkelähetyksiä. Klo 7, 8, 12, 16 ja 17 uutislähetykset kestävät arkisin 10 minuuttia. Klo 6, 9 ja 22 lähetykset kestävät arkisin viisi minuuttia.[10]

Nykyiset radion uutisjuontajat muokkaa

Televisio muokkaa

Pääartikkeli: Tv-uutiset

Tv-uutisia nähdään Yle TV1:ssä arkiaamuisin klo 6.30, 7.00, 7.30, 8.00, 8.30 ja 9.00 (osana Ylen aamua[11]) ja lauantaiaamuisin klo 8, 9, ja 10. Iltapäivällä ja illalla lähetetään vielä klo 17, 18, 20.30 ja 21.45 uutiset. Illan pitkiä lähetyksiä (klo 18 ja 20.30) lukuun ottamatta uutislähetykset kestävät noin viisi minuuttia.

Yle Uutiset klo 18 on uutismakasiini, joka kestää arkisin 20 minuuttia. Sitä seuraa alueuutiset. Se esitetään Yle TV1:ssä joka päivä kello 18.00. Vuoteen 2007 asti Kuuden tv-uutiset ja sää lähetettiin Yle TV2:ssa, jonka jälkeen ohjelma siirrettiin TV1:een. Lähetys koostui vuoteen 2013 asti useasta eri ohjelmaosiosta, kuten talous- ja kulttuuriuutisista. Jo aiemmin, vuoden 2010 keväällä, lähetyksestä poistettiin viittomakielisten uutisten osio.

Yle Uutiset klo 20.30 on tv-uutisten päälähetys. Se kestää arkisin 25 minuuttia, lauantaisin 20 minuuttia ja sunnuntaisin 15 minuuttia.

Nykyiset tv-uutisjuontajat muokkaa

Iltauutiset
Pääjuontajat:

Sijaistavat:

Ylen aamun uutiset ja viikonloppuaamujen uutiset

Lähteet muokkaa

  1. Yle Uutiset aloittaa maanantaina Yle Uutiset. Viitattu 7.12.2019.
  2. Yle jatkaa STT:n asiakkaana STT. 2.10.2017. Viitattu 7.12.2019.
  3. Yle palaa STT:n asiakkaaksi – toistaiseksi vain väliaikaisesti Yle Uutiset. 8.3.2017. Viitattu 5.2.2024.
  4. Android-sovellukset (Yleisradio Oy) Google Playssa play.google.com. Viitattu 12.1.2020.
  5. Ylen yksiköt | Organisaatio | Yleisradio | yle.fi yle.fi. Viitattu 7.12.2019.
  6. Ylen yksiköt | Organisaatio | Yleisradio | yle.fi yle.fi. Viitattu 7.12.2019.
  7. Tulokset – FIAM – Finnish Internet Audience Measurement fiam.fi. Viitattu 7.12.2019.
  8. Finnpanel - TV-mittaritutkimus www.finnpanel.fi. Viitattu 7.12.2019.
  9. Yö piristyy STT:llä ja Ylellä - Journalisti www.journalisti.fi. Arkistoitu 7.12.2019. Viitattu 7.12.2019.
  10. Alkuvuosi tuo uutta Ylen uutistarjontaan radiossa yle.fi. Viitattu 7.12.2019.
  11. ”Ylen aamu, to 5.12.2019”.
  12. a b Tuoreempaa ja uutisellisempaa – Ylen aamu antaa parhaat eväät aamuun yle.fi. Viitattu 7.12.2019.
  13. a b c d ”Yle Uutiset”.

Aiheesta muualla muokkaa