Yksin kaikkia vastaan

Tämä artikkeli kertoo vuoden 1992 elokuvasta. Wikipediassa on artikkeli myös vuoden 1998 samannimisestä ranskalaisesta elokuvasta. Yksin kaikkia vastaan on myös sodankäynnin strategia.

Yksin kaikkia vastaan (The Power of One) on vuonna 1992 ensi-iltansa saanut draamaelokuva, joka perustuu Bryce Courtenayn samannimiseen romaaniin. Elokuvan pääosia esittävät Stephen Dorff, Armin Mueller-Stahl, John Gielgud, Morgan Freeman, Daniel Craig, Fay Masterson ja Clive Russell. Elokuvan on ohjannut John G. Avildsen. Elokuva voitti Political Film Society -palkinnon vuonna 1993.

Yksin kaikkia vastaan
The Power of One
Ohjaaja John G. Avildsen
Käsikirjoittaja Robert Mark Kamen
Perustuu Bryce Courtenayn romaaniin
Tuottaja Arnon Milchan
Säveltäjä Hans Zimmer
Kuvaaja Dean Semler
Leikkaaja John G. Avildsen
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Ranska
Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Warner Bros.
Levittäjä Warner Bros.
Netflix
Kesto 125 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

1930-luvun Etelä-Afrikkaan sijoittuvassa tarinassa brittipoika varttuu imperiumin kasvatista rotujen tasa-arvon kannattajaksi.[1]

Arvioita muokkaa

Video-oppaassa vuodelta 1994 Olavi Similä kirjoittaa elokuvan hyödyntävän kliseisiä aineksiaan esimerkillisen jäntevästi ja toimivasti. Hän antaa visuaalisesti upeana ja ajatuksia herättävänä pitämälleen draamalle neljä tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”erinomainen”.[1] VideoHound’s Golden Movie Retriever taas sanoo hyvien näyttelijöiden menevän hukkaan tässä saarnaavassa ja stereotyyppisessä tuotoksessa. Se antaa elokuvalle kaksi tähteä neljästä.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b Romano, Bello (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.
  2. The Power of One[vanhentunut linkki], VideoHound’s Golden Movie Retriever. Gale, 2008. Haettu 15.11.2016 palvelusta HighBeam Research (vaatii tilauksen).
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.