Wikipedia

Yhteisöllisyys

Yhteisöllisyys voi yleiskäsitteenä tarkoittaa ihmisten välistä yhteistyötä ja monenlaisia yhteistyön muotoja,[1] joista kuitenkin yleensä käytetään muita termejä, esim. talkoot. Tarkemmin yhteisöllisyys tarkoittaa sitä uutta, joka syntyy sujuvasta yhdessä tekemisestä ja toimimisesta (englanniksi communality, sense of community). Se siis koostuu vuorovaikutuksesta, yhdessä olemisesta ja tekemisestä, henkilökohtaisesti merkittävistä suhteista (sosiaaliset suhteet), luottamuksesta ja yhteenkuuluvuudesta.[2] Yhteisöllisyyden tunteen vastakohta on narsismi[3].

Yhteisöllisyyden kantavia teemoja ovat luottamus, osallisuus, sitoutuminen, motivaatio ja läheisyys.[4].

Yhteisöllisyys, yhteisöt ja yhteisöllinen elämä ovat ihmisen olemassaololle ja toiminnalle välttämättömiä prosesseja ja rakenteita. Sosiologian keskeisen tieteilijän Émile Durkheimin mukaan yhteisyyden tunne pitää yhteiskunnat koossa ja on yksilön ja yhteiskunnan välisen suhteen pohjana.[5] Durkheimin ajattelua kehittelevä Michel Maffesoli toteaa lähes runollisesti, että yhteisöjen ja yhteisöllisyyden läsnäolo kaikkialla ja samanaikainen näkymättömyys tekevät niistä yhden ihmisen arvoituksellisimmista luomuksista.[6]lähde tarkemmin?

Sosiaalisen koheesion käsite määrittää yhteisöllisyyden laatua, yhteenkuuluvuutta.

Perinteisiä yhteisöllisyysarvoja ja -käsitteitä muokkaa

Perinteisiä yhteisökäsitteitä ovat perhe, suku, kylä ja heimo. Suomen sanat miero ja mierolainen kuvaavat näiden vastakohtaa, ulkopuolisuutta. Kansallisvaltion myötä ovat kehittyneet kansalaisuus ja kansallisuus yhteisöllisyyden perustoina. Yhteiskunnan kerrostuneisuuteen liittyvää yhteisöllisyyttä edustavat sääty ja yhteiskuntaluokka. Työyhteisöihin liittyviä yhteisökäsitteitä ovat mm. työvuoro, työryhmä, tiimi ja projektiryhmä. Yhteisöä koossapitävää voimaa, yhteenkuuluvuutta ja sitoutumista voidaan kuvata esimerkiksi sanalla ryhmähenki.

Ferdinand Tönnies (1974) on jakanut yhteisöllisyyden kahtia käsitteillä Gemeinschaft ja Gesellschaft. Gemeinschaft (yhdessäoloyhteisö) kuvaa perinteistä yhteisöä, jonka jäsenten välillä on läheisiä suhteita ja joita pitävät koossa perinne ja sisäiset normit. Gesellschaft (asiayhteisö) on yhteisöllisyyden moderni muoto, joka perustuu niihin hyötyihin, joita yhteisön jäsenet toistensa kautta tavoittelevat.[7]

Vieraantuminen ja "uusi" yhteisöllisyys muokkaa

Perinteisten yhteisöjen murtuminen liittyy tekniseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen, joka mahdollistaa ja suosii liikkuvuutta sekä fyysisessä, henkisessä että sosiaalisessa mielessä. Tapahtuu yksilön elämän irtautumista totunnaisista ajan, paikan ja traditioiden rajaamista kehyksistä. Arvot erilaistuvat ja yksilöllistyvät.[8]

Kultalahti (1990) toteaa, että kaupungistumiskehityksen myötä maaseudun yhdessäolo-organisaatiot korvautuvat asiaorganisaatioilla, kuten virastoilla, laitoksilla ja yrityksillä; persoonattomuus lisääntyy.[9]

Perinteisten yhteisörakenteiden katoaminen voi joidenkin käsitysten mukaan merkitä yhteisöllisyyden katoamista, yksilöllisyyden ylikorostumista. Toisen näkemyksen mukaan kyse on siitä, että yhteisöjen muoto muuttuu, mutta yhteisöllisyys säilyy.[10] Wilenius (1991) uskoo, että kokiessaan vieraantuneensa, muuttuneensa pelkästään "yhteiskuntakoneiston osaksi", ihminen lähentyy jälleen perhettään, työ- ja asumisyhteisöään, hakee niistä turvaa ja "veljeyden" kokemusta.[11]Tämä kehitys voi kertoa siitä, että yhteiskunnassa 'naisinen elementti' on tullut 'miehisen' rinnalle.[11]

Yhteisöllisyys oppimisessa muokkaa

Pääartikkeli: Yhteisöllinen oppiminen

Yhteisöllisen oppimisen idea korostaa sitä, että oppimisyhteisön jäsenet jakavat oppimistapahtuman eri älyllisiä osa-alueita ja niihin liittyviä tehtäviä. Yhteisöllisen oppimisen ihannetapauksesa tulos on enemmän kuin osiensa summa. Tämä eroaa perinteisemmästä yhteistoiminnallisen oppimisen ajatuksesta, jossa painottuu ulkonaisempi työnjako.[12]

Yhteisöllisyys tietoverkoissa muokkaa

Tietoverkoissa toteutuva yhteisöllisyys merkitsee sitä, että teknisen tietoverkon mahdollistamana syntyy ja toimii sosiaalisia verkostoja, mahdollistuu sosiaalinen muutos, uudenlainen yhteisöllisyys. [13]

Tietoverkkojen mahdollistama yhteisöllisyys voi olla perinteisen toimintamuodon uudenlainen ilmentymä: blogi on päiväkirja verkossa, Facebook siirtää ystäväkirjan edustaman yhteisöllisyyden verkkoon. Kuitenkaan nämä siirtymät eivät tapahdu sellaisinaan, vaan internetin toiminnallisuudet ja sosiaalinen luonne sekä palveluiden kehittäjien tavoitteet muotoilevat lähtökohtina olevia ilmiöitä. Toisaalta uudenlainen yhteisöllisyys voi rakentua tietoverkon ominaisuuksista käsin: kirjanmerkkien jakopalveluilla (Delicious jne.) ei ole suoranaista vastinetta, koska "kirjanmerkki" tässä merkityksessään on tietoverkkoon liittyvä ominaisuus.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Antikainen, Ari; Rinne, Risto; Koski, Leena: Kasvatussosiologia. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit, 2006.
  • Durkheim, Émile: Uskontoelämän alkeismuodot. Helsinki: Tammi, 1980.
  • Durkheim, Émile: Itsemurha. Helsinki: Tammi, 1985.
  • Eräsaari, Risto: Essays on non-conventional community. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 1993. ISBN 951-680-949-9.
  • Hakkarainen, Kai; Lonka, Kirsti; Lipponen, Lasse: Tutkiva oppiminen: älykkään toiminnan rajat ja niiden ylittäminen. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23140-1.
  • Kalliala, Eija; Toikkanen, Tarmo: Sosiaalinen media opetuksessa. Helsinki: Finn Lectura, 2009. ISBN 978-951-792-383-5.
  • Kultalahti, Olli: Yhteiskunta ja alue: johdatus alueelliseen ajattelutapaan. Tampere: Finnpublishers, 1990. ISBN: 951-848-032-X.
  • Lehtonen, Heikki: Yhteisö. Tampere: Vastapaino. ISBN 951- 9066-40-3.
  • Maffesoli, Michel: Time of the tribes : the decline of individualism in mass society. London: Sage, 1996. ISBN 0-8039-8473-1.
  • Salasuo, Mikko: Atomisoitunut sukupolvi: pääkaupunkiseudun nuorisokulttuurinen maisema ja nuorisotyön haasteita 2000- luvun alussa. Helsinki: Helsingin kaupungin tietokeskus, 2006. ISBN 952-473-759-0.
  • Tönnies: Community and association. London: Routledge & Kegan Paul, 1974.
  • Wilenius, Reijo: Mihin maailma menee?: näkymä kriisien aikaan, kehityksen mahdollisuuksiin. Helsinki: WSOY, 1991. ISBN 951-0-17101-8.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Paasivara & Nikkilä 2010
  2. ↑ Yhteisöllisyyden määritelmäArkistoitu kopio Yhteisöllisyys. 2012. Arkistoitu 17.10.2020. Viitattu 28.06.2017.
  3. ↑ https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fpsyg.2020.515895/full
  4. ↑ YhteisöllisyysArkistoitu kopio Turun yliopisto. Arkistoitu 13.1.2017. Viitattu 28.06.2017.
  5. ↑ Durkheim 1980, Durkheim 1985, Antikainen ym. 2006,13
  6. ↑ Maffesoli 1996,5
  7. ↑ Tönnies 1974; Antikainen ym. 2006, 14
  8. ↑ Salasuo 2006, 34
  9. ↑ Kultalahti 1990, 121
  10. ↑ Salasuo 2006, 46, Eräsaari 1993, Lehtonen 1990
  11. ↑ a b Wilenius 1991, 111.
  12. ↑ Hakkarainen ym.1999, 275;Kalliala & Toikkanen 2009,13
  13. ↑ Kalliala & Toikkanen 2009,18

Kirjallisuutta muokkaa

  • Heinonen, Ulla: Sähköinen yhteisöllisyys: Kokemuksia vapaa-ajan, työn ja koulutuksen yhteisöistä verkossa. Väitöskirja: Turun yliopisto. Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen laitoksen julkaisuja 14. Pori: Turun yliopisto, 2008. ISBN 978-951-29-3618-2. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Kangaspunta, Seppo (toim.): Yksilöllinen yhteisöllisyys: Avaimia yhteisöllisyyden muutoksen ymmärtämiseen. Tampere: Tampere University Press, 2011. ISBN 978-951-44-8343-1.
  • Kuusela, Hanna: Kollaboraatio, Yhteistekijyys nykykirjallisuudessa ja taiteessa. Tampere: Vastapaino, 2020. ISBN 978-951-768-781-2.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yhteisöllisyys.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Yhteisöllisyys&oldid=21599095”