Yhdysvaltain presidentinvaalit 1992

Yhdysvaltain presidentinvaalit 1992 olivat Yhdysvaltain 52. presidentinvaalit, jotka pidettiin 3. marraskuuta 1992. Republikaanisen puolueen istuvan presidentin George H. W. Bushin syrjäytti demokraattisen puolueen ehdokas Bill Clinton.

Yhdysvaltain presidentinvaalit 1992

3. marraskuuta 1992

538 valitsijamieskokouksen valitsijamiesääntä 270 valitsijamiesääntä tarvitaan voittoon Äänestysprosentti 55,2 % 5,0 %-yks.   Ehdokas Bill Clinton George H. W. Bush Ross Perot Puolue Demokraatit Republikaanit Sitoutumaton Kotiosavaltio Arkansas Texas Texas Varapresidenttiehdokas Al Gore Dan Quayle James Stockdale Valitsijamiesäänet 370 168 0 Voitetut osavaltiot 32 + DC 18 0 Äänet 44 909 806 39 104 550 19 743 821 Kannatus 43,0 % 37,5 % 18,9 %

Sinisissä osavaltioissa Clinton voitti valitsijamiehet ja punaisissa Bush. Numerot kertovat jokaisen osavaltion valitsijamiesäänten määrän.

Presidentti ennen vaaleja George H. W. Bush Republikaanit Uusi presidentti Bill Clinton Demokraatit

Ehdokkaiden valinta

Republikaanit

Bushin kannatuslukemat olivat olleet suhteellisen korkealla Persianlahden sodan aikana, mutta laskeneet sen jälkeen jopa sotaa edeltävää tasoa alemmas. Eräs Bushin kampanjan keskeisimmistä lupauksista vuoden 1988 vaaleissa oli ollut, ettei hän korottaisi veroja. Hän kuitenkin joutui perumaan puheensa vuonna 1990, mikä suututti osan hänen konservatiivisista kannattajistaan ja häntä vuonna 1988 äänestäneistä. Myös kasvava valtion alijäämä, taantuma-aika ja helmikuussa 1992 korkeimpiin lukemiin yhdeksään vuoteen noussut työttömyys laskivat hänen suosiotaan. Tämä tapahtui kuitenkin liian myöhään, jotta useimmat haastajat olisivat ehtineet hyödyntää sitä oman kampanjansa organisoidakseen.

Bushin merkittävimmäksi haastajaksi republikaanien esivaalissa osoittautui lopulta Pat Buchanan, joka sai New Hampshiren esivaalissa liki 37 prosenttia äänistä. Puoluekokouksessa Houstonin Astrodomessa 18. elokuuta 1992 Bush sai ääniä 2 166 ja Buchanan 18. Bush ja istuva varapresidentti Dan Quayle valittiin uudelleen presidentti- ja varapresidenttiehdokkaaksi.

Demokraatit

Useat merkittävät demokraattipoliitikot, kuten Dick Gephardt, Mario Cuomo, Jesse Jackson, Al Gore ja Bill Bradley, eivät olleet halukkaita haastamaan vahvoilla olevaksi miellettyä Bushia. Demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkineistä merkittävimmät olivat Arkansasin kuvernööri Bill Clinton, jota pidettiin ennakkosuosikkina, sekä entinen Kalifornian kuvernööri Jerry Brown ja entinen Massachusettsin senaattori Paul Tsongas. Hiukan ennen New Hampshiren esivaalia levisi väite, että Clintonilla olisi ollut 12 vuoden mittainen avioliiton ulkopuolinen suhde arkansasilaisen Gennifer Flowers -nimisen naisen kanssa. Clinton suostui vaimonsa Hillary Clintonin kanssa haastatteluun 60 Minutes -ajankohtaisohjelmassa, jossa he paljastivat, että heillä oli ollut parisuhdeongelmia. Clintonin suosio elpyi pian.

Vaikka Tsongas voittikin New Hampshiren esivaalin, Clinton sai haalituksi enemmän muiden esivaalien ääniä, ja Tsongas jättäytyi ennakkovaaleista maaliskuun puolivälissä. Brown pysyi mukana ennakkovaaleissa kesäkuun 2. päivään saakka, jolloin Clinton sai viimein riittävän määrän ennakkovaalien ääniä. Clinton ei kuitenkaan nauttinut suurta suosiota edes oman puolueensa keskuudessa. Maaliskuussa 1992 The New York Times järjesti gallupin, jossa selvisi, että 67 prosenttia demokraateiksi rekisteröityneistä vastaajista olisi toivonut jonkun muun ehdokkaan liittymistä ehdokaskisaan. Kesäkuussa 30 prosenttia demokraateista oli sitä mieltä, että puolueen pitäisi hylätä Clinton ehdokkaanaan ja etsiä tilalle joku muu. Clintonin kannatusluvut alkoivat viimein nousta demokraattien puoluekokouksen jälkeen.

Clinton valitsi varapresidenttiehdokkaakseen Tennesseen senaattori Al Goren. Päätös oli erikoinen, sillä molemmat ehdokkaista olivat kotoisin maan eteläisistä osavaltioista, mutta Gore oli keskustalaisena ja Persianlahden sotaa kannattaneena sopiva lisä Clintonin aisapariksi.

Ross Perot

Eläköitynyt floridalainen liikemies Jack Gargan, joka oli myös oman Throw the Hypocritical Rascals Out (suom. heittäkää tekopyhät nilkit ulos) -nimisen ryhmänsä johtaja, oli maksanut kesäkuussa 1990 45 000 dollaria sarjasta mainoksia, jotka kannustivat äänestäjiä äänestämään kaikki istuvat kongressiedustajat pois viroistaan, sillä nämä olivat olleet kyvyttömiä estämään valtion alijäämän kasvua ja keskittyneet lähinnä omien palkkojensa kasvattamiseen. Teksasilainen miljardööri Ross Perot vaikuttui Garganin rahoittamista mainoksista ja soitti tälle marraskuussa 1990 kysyen kaipasiko tämä asiassa apua. Vaikka Gargan oli pyrkinyt lähinnä tukemaan uusien ehdokkaiden pääsyä kongressiin, hän uskoi Perot’n olevan oikea mies pyrkimään jopa presidentiksi. Vuoden 1991 mittaan Gargan, samoin kuin tennesseeläinen sanomalehtimies ja osavaltion kuvernööriksikin pyrkinyt John Jay Hooker, pyysivät Perot’a harkitsemaan presidentinvaaleihin osallistumista.

Perot ilmoitti helmikuussa 1992 nashvilleläisen radiokanava WLAC:n haastattelussa, että pyrkisi presidentiksi, jos hänen kannattajansa saisivat rekisteröidyksi hänet ehdolle jokaisessa Yhdysvaltain 50 osavaltiosta. Hän toisti saman esityksen 20. helmikuuta 1992 Larry King Live -keskusteluohjelmassa, jonne Hooker oli ehdottanut häntä kutsuttavaksi. Tämä toi hänen ehdokkuutensa suuren yleisön tietoon. Perot’n toimistoihin alkoi pian tulla niin paljon puheluita, että sinne oli tilattava 1 200 puhelinlinjaa niitä vastaanottamaan.

Perot valitsi lokakuussa 1992 varapresidenttiehdokkaakseen entisen Yhdysvaltain laivaston amiraalin James Stockdalen, jonka kanssa oli ystävystynyt Yhdysvaltain laivastoakatemiassa. Stockdale oli tarkoitettu vain väliaikaiseksi valinnaksi, sillä varapresidenttiehdokas oli vaatimuksena ehdolle asettumisessa osassa osavaltioista, mutta hän jäi lopulta Perot’n varapresidenttiehdokkaaksi myös itse vaaleissa.

Vaalikampanja

Perot’lla oli vuoden 1992 toukokuun lopun ja koko kesäkuun korkeammat kannatuslukemat kuin presidentti Bushilla tai demokraattien ehdokkuutta lähestyvällä Clintonilla. Clintonin suosion noustessa demokraattien puoluekokouksen aattona Perot kuitenkin jättäytyi yllättäen pois kampanjoinnista.

Saatuaan Stockdalen varapresidenttiehdokkaakseen ja itsensä ehdolle kaikissa 50 osavaltiossa Perot palasi kampanjoimaan 1. lokakuuta 1992. Joissakin osavaltioissa, kuten Kaliforniassa ja Massachusettsissä, hän oli saanut lähes kymmenkertaisen määrän kannattajien allekirjoituksia verrattuna vaadittuun minimimäärään.

Tulokset

• William Jefferson ”Bill” Clinton: 44 909 806 ääntä (43 %) 370 valitsijamiestä
• George Herbert Walker Bush: 39 104 550 ääntä (37,4 %) 168 valitsijamiestä
• Henry Ross Perot: 19 743 821 ääntä (18,9 %) ei valitsijamiehiä

Perot’n äänimäärä on prosentuaalisesti suurin muun kuin republikaanin tai demokraatin saamista äänimääristä sitten vuoden 1912 presidentinvaalien. Häntä on usein pidetty syynä Bushin tappioon vaaleissa, mutta väite on perätön, sillä noin puolet Perot’a äänestäneistä mainitsivat Clintonin toiseksi parhaana äänestysvaihtoehtonaan Bushin sijasta.

Lähteet

• Rapoport, Ronald B.; Stone, Walter J.: Three's a Crowd: The Dynamic of Third Parties, Ross Perot, and Republican Resurgence. University of Michigan Press, 2007. ISBN 978-0472030996. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• New York Magazine, 26.10.1992. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yhdysvaltain presidentinvaalit 1992 Wikimedia Commonsissa