Yhdysvaltain 6. laivasto

Yhdysvaltain 6. laivasto (engl. United States Sixth Fleet) on merivoimien operatiivinen yhtymä ja Yhdysvaltain Eurooppaan sijoitettujen laivastovoimien esikunta. Laivaston esikunta on Napolissa Italiassa ja sen komentajana on vara-amiraali Lisa M. Franchetti.

Yhdysvaltain 6. laivasto
Toiminnassa 12. helmikuuta 1950-
Valtio Yhdysvallat
Puolustushaarat Laivasto
Osa joukkoa USNAVEUR-NAVAF
Tukikohta Napoli, Italia
Komentajat
Nykyinen komentaja vara-amiraali Lisa M. Franchetti

Laivasto on perustettu helmikuussa 1950 nimeämällä uudestaan aiempi 6. laivasto, joka taas oli vuonna 1948 muodostettu Yhdysvaltain Välimeren laivastosta. Perustamisestaan lähtien laivasto on osallistunut toimiin kaikkialla Välimeren alueella ja toisinaan kauempanakin. Laivaston joukot ovat osallistuneet lukuisiin Naton harjoituksiin, Yhdysvaltain Libanonin maihinnousuun 1958, Jom Kippurin sotaan 1973, Suezin kanavan raivaukseen vuoden 1973 jälkeen, lukuisiin iskuihin Libyaan 1980-luvulla ja Adrianmerelle sijoitettujen joukkojen huolto-operaatioon Jugoslavian hajoamissotien aikana 1990-luvulla. Viimeisimpänä laivasto on osallistunut ilmaiskuihin Libyaan 2011. Laivastoon kuului 2013 operaatio Iraqi Freedomin aikana kaikkiaan 40 alusta, 175 lentokonetta ja 21 000 henkeä. Sukellusveneiden emälaivan USS Emory S. Landin palattua Yhdysvaltoihin jäi laivaston ainoaksi pysyvästi sijoitetuksi alukseksi USS Mount Whitney.

Organisaatio muokkaa

Aiemmin laivaston esikunta sijaitsi Gaetassa, mutta vuoden 2004 alusta alkaen laivaston esikunta ja Lontoossa sijainnut Yhdysvaltain Euroopan joukkojen laivastoesikunta yhdistettiin. Yhdistämisen jälkeen raportoitiin ainoastaan yhdelle ylemmälle neljän tähden amiraalille, joka oli saman aikaisesti sekä Euroopan että Afrikan laivasto-alueen komentaja. Apulaiskomentajana on kolmen tähden amiraali, joka on samalla 6. laivaston komentaja. Laivaston lippulaivana on Mount Whitney.

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:United States Sixth Fleet
Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.