Yhdestoista hetki

vuoden 2007 dokumenttielokuva

Yhdestoista hetki (The 11th Hour) on näyttelijä Leonardo DiCaprion tuottama ja kertoma dokumenttielokuva. Elokuva kertoo Maa-planeetan elämän nykyisestä, kriittisestä tilasta. Sen ovat ohjanneet Leila Conners Petersen sekä Nadia Conners. Elokuvan maailmanensi-ilta oli Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa 2007, ja se julkaistiin levitykseen 17. elokuuta 2007selvennä. Elokuva valmistui vuotta myöhemmin kuin Al Goren elokuva Epämiellyttävä totuus ja samana vuonna kuin YK:n alainen hallitusten välinen ilmastonmuutospaneeli julkaisi neljännen raporttinsa.lähde?

Yhdestoista hetki
The 11th Hour
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
Tuottaja Leonardo DiCaprio
Säveltäjä
Leikkaaja
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Warner Independent Pictures
Levittäjä InterCom
Netflix
Vudu
Ensi-ilta 17. elokuuta 2007
Kesto 95 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Sisältö muokkaa

Elokuvan pääteemana on, että ihmiskunnalla on käsillään "yhdestoista hetki" muuttaa vielä kehityksen suuntaa ja estää ekologinen katastrofi sekä globaali romahdus.[1] Yli 50 eri alojen asiantuntijoiden haastatteluiden kautta elokuva selvittää, millä tavoin ihminen vaikuttaa ekosysteemeihin, miten nykyiseen tilaan on jouduttu ja mitä muutoksia katastrofin estäminen edellyttäisi.[2] Käsiteltyjä ympäristöongelmia ovat muun muassa ilmastonmuutos, öljyhuippu, liikakansoitus, metsien hävittäminen, lajien joukkosukupuutto ja valtamerien elinympäristöjen tuhoutuminen. Elokuvan väitteen mukaan nämä ongelmat uhkaavat myös ihmiskuntaa itseään.[3]

Elokuva esittää kyseisiin ongelmiin ratkaisuvaihtoehtoja. Korjaavien toimien lähtökohtana olisi ihmiskunnan toiminnan uudelleenmuotoilu teknologian, sosiaalisen vastuun ja luonnonsuojelun avulla.

Asiantuntijoina elokuvassa esiintyvät muun muassa entinen Neuvostoliiton johtaja Mihail Gorbatšov, fyysikko Stephen Hawking, Nobelin rauhanpalkinnon voittaja Wangari Maathai, radiotoimittaja Thom Hartmann, tietokirjailija Richard Heinberg sekä historioitsija Joseph Tainter.

Sitaatti muokkaa

»Ilmastonmuutos ei ole ainoa nykyisin kohtaamamme ympäristöllinen haaste, mutta se on yksi kaikkein tärkeimmistä koko ihmiskunnan tulevaisuutta tällä planeetalla uhkaavista tekijöistä... Meidän kaikkien on tehtävä osamme levittääksemme tietoisuutta ilmastonmuutoksesta sekä niistä ongelmista, joita kohtaamme yrittäessämme edistää maapallon ympäristöllisesti kestävää tulevaisuutta.»
(Leonardo DiCaprio)

Ympäristöllisiä näkemyksiä muokkaa

Elokuvan asiantuntijat painottavat, että jokaisen ihmisen on osallistuttava tuhon ja ilmastonmuutoksen torjumiseen. Ihmisen osuus ympäristön tuhoutumiseen tuodaan esille useiden eri tieteenalojen näkökulmista. Asiantuntijoiden joukossa on ympäristötieteilijöitä, meritieteilijöitä, taloushistorioitsijoita sekä lääketieteen tutkijoita. Elokuvassa esiintyvät tieteilijät olivat huomattavan yksimielisiä koskien näkemyksiä ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta ja monista muista teollistumisen vaikutuksista, kuten biodiversiteetin alenemisesta.

Julkaisu Suomessa muokkaa

Elokuvan mukaan on nimetty Suomen ulkoasiainministeriön kehitysviestinnän ja Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin yhteistyönä vuonna 2007 järjestämälle ympärisöaiheiselle Yhdestoista hetki -elokuvatapahtumalle. Se esitettiin ensimmäisen kerran Bio Rexissä Helsingissä 17. marraskuuta 2007 ja muualla Suomessa 23. marraskuuta 2007.[4][5] Elokuvan DVD-julkaisu Suomessa tapahtui 15. syyskuuta 2008.[6]

Lähteet muokkaa

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.