Yaghanit (myös yamanat, yámanat, yaganit) olivat Chilen eteläisimmässä saaristossa muun muassa Navarinon saarella asuneita intiaaneja[1]. Etnisiä yaghaneja oli vuonna 2000 yhteensä 100. Viimeinen yaghanin kieltä puhunut henkilö kuoli vuonna 2022.[2]

Yaghanit
Yaghanien lippu
Yaghanien lippu
Yaghaneita valokuvattuna noin 1883
Väkiluku 100
Merkittävät asuinalueet
 Chile (Tulimaa)
Kielet yaghan, espanja
Uskonnot katolilaisuus, Watatauinewa
Kartta Patagonian alkuperäisasukkaiden perinteisistä asuinalueista ennen eurooppalaisten saapumista. Yaghanien asuinalue merkitty violetilla.

Historia muokkaa

Yaghanien esi-isät tulivat Tulimaahan Patagoniasta 12 000-10 000 vuotta sitten jäätikön yli. Tulimaahan tultuaan he levittäytyivät edelleen sen rannikon saarille kanooteilla. Navarinon saarella Tulimaan eteläpuolella on poikkeuksellisen paljon merkkejä historiallisesta ihmisasutuksesta. Tämä ei johdu niinkään tiheästä asutuksesta, vaan yaghanien kiertelevästä elämäntavasta ja myöhäisestä kontaktista eurooppalaisiin. Löytöjen perusteella tiedetään yaghanien esi-isien syöneen simpukoita, erilaisia merieläimiä ja kasveja.[3] Sen jälkeen kun eurooppalaiset tulivat alueelle 1800-luvun puolivälissä yaghanien määrä lähti jyrkkään laskuun. Kun 1850-luvulla heitä oli vielä noin 2 900, oli heitä 1925 enää 50 ja vuonna 1955 30. Vaikka nykyisin yaghaneja onkin 100, voidaan heitä pitää kulttuurillisesti hävinneenä kansana.[1] Viimeinen täysverinen yaghan, Cristina Calderón -niminen nainen, kuoli 16. helmikuuta 2022.[2]. Toiseksi viimeinen täysverinen yaghan oli Cristina Calderónin sisko Emelinda Acuña, joka kuoli vuonna 2005.[4]

Kulttuuri muokkaa

Elinkeinot muokkaa

 
Yaghanien käyttämiä harppuunoita de la Platan museossa.

Yaghanit saivat suurimman osan ravinnostaan merestä. Puunkuoresta valmistettiin yksinkertaisia kanootteja, joilla pyydystettiin kalaa ja kuorellisia merieläimiä. Naiset keräsivät simpukoita haarukkamaisilla kepeillä ja sukelsivat merenpohjasta äyriäisiä. Miehet pyydystivät merinisäkkäitä harppuunoilla ja keihäillä. Ravintoa saatiin myös silloin tällöin rannoille ajautuneista valaanruhoista, jolloin useampikin yaghaniryhmä saattoi kokoontua yhteen.[5]

Asuminen muokkaa

Yaghanit rakensivat asuinpaikoikseen kennon muotoisia majoja, jossa oli oksista tehty katto joka peitettiin heinillä, pensailla tai puunkuorella. Suojat tarjosivat vain vähän suojaa kylmyydeltä. Silti yaghanien vaatetus oli vähäinen ja naisten käyttämän häpysuojan lisäksi käytössä oli vain pieni selässä pidettävä vuota.[5] Yaghanit asuivat enintään parinkymmenen hengen ryhmissä, jotka leiriytyivät samaan paikkaan korkeintaan vuorokaudeksi. Päälliköitä ei ollut, mutta kokeneimmat miehet olivat päätöksiä tehdessä vaikutusvaltaisempia kuin muut.[6]

Seremoniat muokkaa

Yaghaneilla oli kaksi tärkeää seremoniaa, joita järjestettiin yleensä silloin kun ryhmät kokoontuivat yhteen, yleensä rannalle ajautuneen valaanruhon läheisyyteen. Pubertiteettiin liittyi initiaatioriittejä, jotka sekä poikien että tyttöjen piti kahdesti käydä läpi ennen kuin he saattoivat avioitua. Toinen seremonia oli kina, jossa kerrottiin ajasta jolloin naiset olivat pitäneet ylivaltaa miehiin nähden. Perimätiedon mukaan miehet olivat sittemmin huomanneet, että naamioituneet naiset eivät olleetkaan henkiä ja olivat ottaneet sitten itse ylivallan naisiin nähden.[6]

Kirjallisuutta muokkaa

  • Göran Burenhult: Nykyiset alkuperäiskansat – Ihmisen suku 5. Weldon Owen Pty Limited ja Bra Böcker AB, 1994. ISBN 951-0-18783-6.

Lähteet muokkaa

  1. a b George Weber: The Yamana (Yahgan) People andaman.org. 23 March 2008. Arkistoitu 6 lokakuu 2008. (englanniksi)
  2. a b The last native Yagán speaker, Cristina Calderón, dies. Then24, 16.2.2022. Artikkelin verkkoversio.
  3. C. Michael Hogan: Bahia Wulaia Dome Middens - Ancient Village or Settlement in Chile The Megalithic Portal. Viitattu 15.10.2010. (englanniksi)
  4. Bill Weinberg: Second-To-Last Yagana Woman Dies Of A Heart Attack Santiago Times. 20. lokakuuta 2005. Viitattu 15.10.2010. (englanniksi)
  5. a b Burenhult 1994, s. 194
  6. a b Burenhult 1994, s. 195

Aiheesta muualla muokkaa