YLE Capital FM

Helsingissä toiminut Yleisradion radiokanava

YLE Capital FM oli Helsingissä toiminut Yleisradion radiokanava, joka välitti ulkomaisten radioasemien ohjelmia satelliiteista ja Yleisradion vieraskielisiä ohjelmia. Nimi Capital FM tuli käyttöön syksyllä 1990. Nimestä luovuttiin elokuussa 2005, koska kanava oli menossa digitaaliseen jakeluun ja FM oli siinä mielessä virheellinen. Uudeksi nimeksi tuli YLE Mondo, joka muutti nimensä vuoden 2012 alussa Yle Mondoksi.

Historia muokkaa

Kanava aloitti keväällä 1978 lähettäen Yleisradion omat englanninkieliset lähetykset, mutta muina aikoina kanava oli vaiti. Lähetyksiä oli eri aikoina vuorokaudesta pitkään noin neljä tuntia; vähitellen määrä kasvoi Ylen aloitettua lähetykset myös saksaksi 1985, ranskaksi 1987 ja venäjäksi 1990.

Alun perin ei tarkoituksena ollut tarjota uutta kuultavaa suurelle yleisölle Helsingissä, vaan asemalla piti tarjota ulkomaille suunnattujen palvelujen ohjelmansisällöistä kiinnostuneille päättäjille mahdollisuus seurata palvelua.

Lokakuussa 1990 kanava alkoi releoida ulkomaisia asemia satelliiteista. Lähetysoikeudet saatiin silloin yleiseksi tulleiden placement -periaatteiden mukaan. Ensimmäisiä releoitavia asemia olivat BBC World Service ja Voice of America englanniksi sekä Deutsche Welle saksaksi. Keväällä 1991 mukaan tuli Radio France Internationale ranskaksi.

Ulkomaisten asemien saatavuus parani 1990-luvun kuluessa ja Capitalin tarjontaan lisättiin uusia ohjelmalähteitä. Apuna oli lontoolainen yritys World Radio Network, joka aktiivisesti toi Euroopan taivaalle myös aiemmin vaikeasti tavoitettavissa olleita asemia. WRN:n kautta Capitalin valikoimaan tuli muun muassa Radio Australia sekä sittemmin China Radio International, joka tosin poistettiin 2006.

Pohjoisamerikkalaista tarjontaa monipuolistettiin 1997 ottamalla mukaan National Public Radio, joka myöhemmin kokonaan syrjäytti Voice of American. Kanadalainen CBC alkoi kuulua Capitalin kautta 1990-luvun lopulla.

Suomalaisten espanjan harrastuksen kasvu ja osavuotisten Espanjan-asukkaiden uutistarve toisesta kotimaastaan olivat perusteena ottaa mukaan Espanjan radion uutiskanava Todo Noticias vuonna 1998. Yritykset saada Italian julkinen radio mukaan eivät onnistuneet, jolloin ratkaisuksi tuli ottaa mukaan Vatikaanin radio.

Kanavan lopetus muokkaa

Digitaaliradio DAB:n alueelliselle verkolle Uudellamaalla lähetettiin lisäversiota Capitalista nimikkeillä Yle World ja Yle Mondo muutaman vuoden ajan, kunnes DAB-lähetyksistä luovuttiin. Helsingin ulkopuoliset FM-taajuudet siirtyivät Yle Radio Peilin käyttöön 2006, jolloin kanavan FM-kuuluvuusalueeksi tuli vain Helsingin seutu. Vuonna 2005 kanava oli kuitenkin alkanut kuulua digitv:n radiokanavana koko Suomessa. Samalla nimestä Capital FM luovuttiin ja kanavan nimeksi tuli YLE Mondo.

Lähetykset muokkaa

Capital FM:n taajuus oli 1980-luvun alusta 2000-luvulle 103,7 MHz. Taajuus menetettiin Radio Ainolle, minkä jälkeen taajuudeksi tuli 97,5 MHz. Tämä on edelleen Yle Mondon taajuus.

Vuonna 1997 Capitalin ohjelmaa alettiin lähettää osan vuorokautta Yleisradion opintoradiotaajuuksilla, aluksi Turussa ja pian myös Kuopiossa, myöhemmin Tampereella ja 2000-luvulla parin vuoden ajan Jyväskylässä.