XU
XU oli norjalainen tiedusteluorganisaatio, joka toimi toisen maailmansodan aikana Norjassa maan miehityksen jälkeen 1941–1945. Suurin osa organisaation toiminnasta pysyi salaisena vuoteen 1988. Sæter & Sæterin mukaan se oli suurin ja tärkein Norjassa toimineista tiedusteluverkostoista. XU:lle keräsi tietoa yhteensä noin 1 500 agenttia, joista noin sata paljastui ja menetti henkensä.[1]
Alku muokkaa
Nimen XU alkuperä on epävarmaa, mutta sen keksijäksi arvellaan erästä organisaation perustajaa, Lauritz Sandia. Hän oli palvellut ensimmäisessä maailmansodassa brittiläistä tiedustelupalvelua Hollannin tuolloin hallitsemissa siirtomaissa Indonesiassa. Sand muodosti tuolloin tiedusteluorganisaation nimeltä XU, jossa X tarkoitti tuntematonta ja U maanalaista (undercover) agenttia. Sand ehdotti kyseistä nimeä Norjassa useiden tiedusteluorganisaatioiden liityttyä yhteen vuonna 1941.[1]
Muita organisaation perustajia olivat Arvid Storsveen ja Ivan Rosenqvist, jotka jo ennen XU:ta olivat muodostaneet pienen tiedusteluverkoston Østlandetille, jolla oli haaroja myös Vestlandetilla.[1]
Toiminta muokkaa
Monia asiamiehiä rekrytoitiin Oslon yliopistosta, mutta ajan myötä ryhmä laajensi verkostonsa koko Norjaan. Asiamiehiä toimi poliisilaitoksessa, rautateillä, sekä muissa julkisissa laitoksissa, joista he saattoivat kerätä karttoja, valokuvia ja muita tietoja saksalaisista linnoitteista ja joukkojen liikkeistä.[1]
Alkuvaiheessa XU toimi tiiviimmässä yhteistyössä sabotaasiorganisaatio Milorgin kanssa, mutta turvallisuussyistä organisaatiot alkoivat toimia erillään syksystä 1941.[1]
XU toimi Lontoossa sijainneen Norjan Forsvarets Overkommandon (FO2) alaisuudessa ja lähetti tietoja Lontooseen erityisesti Tukholmassa sijainneen Militärkontor 2:n (Mi2) kautta. Mi2 johti Tukholmasta käsin osaa tiedustelutoiminnasta, mutta erityisesti Etelä-Norjan toimintaa johdettiin Oslon XU-keskuksesta käsin. Norjassa organisaation johto koostui pääosin vapaaehtoisista siviileistä, kun taas maan ulkopuolella toimiva komentoporras koostui sotilaista, mikä aiheutti ajoittain kitkaa toiminnassa.[1]
Organisaatioon rekrytoitiin vain rekrytoijan ehdottomasti luotettavaksi tunnettuja henkilöitä. Toisaalta sotilashenkilöt ja upseerit pidettiin ulkona organisaation toiminnasta, koska saksalaiset epäilivät upseereja jo valmiiksi. XU-jäsenten piti myös ehdottomasti pysyä erossa muusta vastarintatoiminnasta ja laittomuuksista. XU:n ohje uusille agenteille kuului seuraavasti:
"Kun henkilö työskentelee organisaatiossamme, ei hänellä tule olla mitään muuta laitonta toimintaa. Hänen on ehdottomasti pysyttävä loitolla aseellisista vastarintajärjestöistä. On ehdottomasti kiellettyä yrittää tietää enemmän organisaatiosta, sen toiminnasta ja henkilöistä, kuin omalle toiminnalle on tarpeellista.
Vaikeneminen on kultaa. Älä puhu toiminnastasi asiaankuulumattomille. Älä puhu vieraille. Ei voi korostaa liian monta kertaa sitä, kuinka tärkeää on vaieta toiminnastamme. Saksalaisetkin sanovat: Spricht leise, der Feind hört mit. Pidä nämä sanat mielessäsi, missä kuljetkin. Kun muistat tämän, tulee vähemmän tilaisuuksia ottaa kiinni sinut tai toverisi. Ole pidättyväinen suhteessa alkoholiin."[1]
Verkosto toimitti suuria määriä informaatiota. Päivässä Ruotsin kautta toimitettu tietomäärä saattoi käsittää 500 A4-sivua tietoa, välitettynä filmillä tai mikrofilmillä. Tieto kulki saippuoissa, leivissä, margariinissa, junavaunujen vessanpöntöissä, ontoissa tulitikuissa ja ruuveissa, kuriirien peräsuoliin sijoitetuissa paketeissa, sekä myös radioitse.[1]
Verkoston levittyä koko Etelä-Norjaan 1942 Gestapo pääsi sen jäljille ja monet senaikaiset johtohenkilöt, kuten Storsveen, pakenivat Ruotsiin. Storsveen menehtyi huhtikuussa 1943 Gestapon väijytyksessä vieraillessaan Oslossa. Hänen varsinainen henkilöllisyytensä ei kuitenkaan paljastunut ja XU jatkoi toimintaansa Øistein Strømnæsin ja Anne-Sofie Østvedtin johdolla. Strømnæs johti XU:ta Oslossa Saksan antautumiseen saakka toukokuussa 1945.[1]
Norjan lisäksi XU:lla oli norjalaisia agentteja myös Saksassa, jotka toimivat kuriireina muun muassa brittien hyväksi toimineelle MI6-agentille nimeltä Paul Rosbaud.[1]
Organisaation asiamiehet olivat tehneet vaitiolositoumuksen, joka jatkui sodan jälkeenkin, jonka vuoksi esimerkiksi Nasjonal Samling:iin ja näkyvästi natsien kanssa yhteistyössä julkishallinnossa toimineet sinne soluttautuneet agentit saattoivat kärsiä toiminnastaan paikallisyhteisöissään pitkäänkin. XU:n johto kieltäytyi järjestelmällisesti sodan jälkeen heille ehdotetuista sotilaallisista kunnianosoituksista.[1]
Eräs sodan jälkeen muista yhteyksistä tunnetuimmista XU:ssa palvelleista henkilöistä lienee filosofi Arne Næss.[1]
Saavutuksia muokkaa
Sodan loppuvaiheessa XU:n tiedusteluverkostossa toimi 1500 asiamiestä koko Norjassa ja se oli muodostanut kuriiriyhteydet Ruotsin kautta Englantiin. Asiamiehet olivat soluttautuneet poliisiin, postilaitokseen, rautatielaitokseen, tielaitokseen, satamaviranomaisiin, väestörekisteriin, merenkulkulaitokseen, majakkalaitokseen, lennätinlaitokseen ja meteorologiseen instituuttiin. XU toimitti yksityiskohtaisen kokonaiskuvan Saksan toiminnasta Norjassa ja liittoutuneet saivat käsiinsä informaatiota saksalaisista sotilaskohteista ja joukkojen ryhmityksistä. Organisaatio toimitti myös tiedusteluinformaatiota Saksasta, josta muun muassa agentti Sverre Bergh toimitti varhain informaatiota V2-rakettiaseesta sekä Saksan atomiaseprojektin edistymisestä.[1]
XU:n agentteja oli myös Nasjonal Samling -puolueen sisällä, jopa Vidkun Quislingin lähipiirissä. Puolueen agenteilla oli myös kontakteja Saksan miehitysvallan edustajiin, kuten Wehrmachtiin ja Gestapoon, sekä norjalaiseen Stapoon ja vankiloihin. Naiset olivat huomattavassa määrin mukana organisaation toiminnassa - kaksi neljästä tärkeimmästä johtajasta Oslossa oli naisia, ja organisaatiossa toimi myös paljon naispuolisia agentteja.[1]