Witmer Stone (22. syyskuuta 1866 Philadelphia23. toukokuuta 1939) oli yhdysvaltalainen lintu-, kasvi- ja nisäkästieteilijä.

Witmer Stone

Witmer Stonen vanhemmat olivat Anne Eveline Witmer ja Frederick Dawson Stone. Hän valmistui Germantown Academysta vuonna 1883, minkä jälkeen hän opiskeli Pennsylvanian yliopistossa. Vuonna 1888 Stone liittyi Philadelphian luonnontieteelliseen akatemiaan ja sai opintonsa päätökseen vuonna 1891. Pennsylvanian yliopisto myönsi hänelle kunniatohtorin arvon vuonna 1913 ja palkitsi hänet Alumni Award of Merit -maininnalla vuonna 1937. Stone osallistui akatemian rahoittamiin tutkimusretkiin Bermudalle vuonna 1888 ja Meksikoon vuonna 1890.

Stone oli American Ornithologists’ Unionin (AOU) puheenjohtaja vuosina 1920–1923 ja yhdistyksen lehden The Aukin toimittaja 1912–1936. Stone työskenteli yli 50 vuotta Philadelphian luonnontieteellisen akatemian lintutieteellisellä osastolla toimien myös laitoksen johtajana. Akatemian lintukokoelma viisinkertaistui 26 000 näytteestä 143 000:een Stonen virkauran aikana. Stone oli perustamassa Delaware Valley Ornithological Clubia (DVOC) vuonna 1890 ja toimi kerhossa aktiivisesti koko loppuelämänsä ajan. Hän toimi puheenjohtajana myös American Society of Mammalogists -seurassa.

Vuonna 1911 Stone julkaisi New Jerseyn kasvistoa käsittelevän uraauurtavan teoksensa The Plants of Southern New Jersey. Hän vietti useita kesiä New Jerseyn kuuluisalla lintujen havaintopaikalla Cape Mayssa ja laati Cape Mayn linnuista kaksiosaisen, vaimolleen omistamansa teoksen Bird Studies at Old Cape May (1937). Stone julkaisi satoja tieteellisiä kirjoituksia etupäässä The Aukissa.

Stone avioitui Lillie Mae Laffertyn kanssa 1. elokuuta 1904. Heille ei syntynyt lapsia.

Stone nimesi linnuista muun muassa kolumbianruohokolibrin (Lepidopyga lilliae) vaimonsa kunniaksi.

Aiheesta muualla muokkaa